Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Polarican toimitusjohtaja Jukka Kristo on vangittu toistaiseksi, voi vaatia vapauttamistaan käräjäoikeudessa

Marjayritys Polaricaa sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita vuosia välittänyttä yrittäjää epäillään ihmiskaupasta vuosina 2020–2022. Polarica on kiistänyt kaikki epäilyt lainvastaisuuksista.

Lapin käräjäoikeuden rakennus, talon seinässä teksti OIKEUSTALO.
Ihmiskauppaepäilyyn liittyvät vangitsemiset tehtiin Oulussa, koska asia käsiteltiin viikonloppuna, jolloin hovioikeuspiirin päivystys oli Oulussa. Tämän jälkeen vangitsemisasia on siirretty Lapin käräjäoikeuteen käsiteltäväksi. Kuva: Mia Sivula / Yle

Marjayhtiö Polarican toimitusjohtaja Jukka Kristo on ollut tutkintavankeudessa nyt yli kaksi viikkoa. Jukka Kristo sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita vuosia välittänyt yrittäjä vangittiin lokakuun alussa Oulun käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä ihmiskaupasta.

Poliisi epäilee Suomessa työskennelleiden thaimaalaisten marjanpoimijoiden joutuneen ihmiskaupan uhriksi vuosina 2020–2022. Polarican epäillään erehdyttäneen ja riistäneen thaimaalaisia poimijoita ja teettäneen heillä pakkotyönomaista työtä. Lisäksi heitä on muun muassa majoitettu heikoissa olosuhteissa.

Polarica ja toimitusjohtaja Kristo ovat kiistäneet kaikki epäilyt lainvastaisuuksista.

Vangitsemispäätös on salainen

Kriston vangitsemispäätöksen teki lauantaipäivänä 1. lokakuuta käräjätuomari Mika-Pekka Sarkkinen Oulun käräjäoikeudesta, koska hän oli hovioikeuspiirissä viikonlopun päivystäjänä. Tämän jälkeen Kriston vangitsemisasia on siirretty Lapin käräjäoikeudelle käsiteltäväksi.

Kysyttäessä syytä vangitsemiselle käräjätuomari Sarkkinen sanoo, että vangitsemispäätös on salainen ja hän kommentoi vangitsemista vain yleisellä tasolla.

Sarkkisen mukaan tällaisissa tapauksissa vangitsemisen taustalla voi olla epäily siitä, että epäilty saattaa joko vaikeuttaa esitutkintaa, karttaa esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä, tai jatkaa rikollista toimintaa. Vangitsemiseen riittää, että joku näistä edellytyksistä täyttyy.

Lain mukaan henkilö voidaan vangita joko yleisin tai erityisin edellytyksin. Yleinen edellytys on todennäköinen epäily syyllistymisestä rikokseen, jonka rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Jos sen sijaan rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta, on yleisten edellytysten lisäksi täytyttävä joku erityisistä edellytyksistä.

Rikosseuraamuslaitos päättää vangittujen sijoituspaikan. Todennäköisesti he ovat Oulun vankilassa, jossa Pohjois-Suomessa säilytetään tutkintavankeja.

Vapautta voi vaatia kahden viikon välein

Toimitusjohtaja Kriston vangitseminen on voimassa toistaiseksi eli enintään asian pääkäsittelyyn oikeudessa. Tällä hetkellä Polaricaa koskeva rikosepäily ihmiskaupasta on vasta poliisilla esitutkinnassa. Jos ja kun asia etenee syyteharkintaan, on syytteen nostamisen määräpäivä asiassa 25. toukokuuta 2023. Jos jokin vangitsemisen erityisistä edellytyksistä poistuu, on vangittu päästettävä vapaaksi, Sarkkinen sanoo.

Lapin käräjäoikeuteen ei ole tullut tietoa Kriston vapauttamisesta.

Vangittu voi myös vaatia vapaaksi päästämistä aikaisintaan kahden viikon kuluttua vangitsemisesta, eli tässä tapauksessa viime perjantaista 14. lokakuuta lähtien. Vangitsemisasia on otettava uudelleen käsiteltäväksi neljän vuorokauden kuluttua vaatimuksen esittämisestä. Käytännössä asiaa voidaan käsitellä uudestaan aina kahden viikon välein, Sarkkinen sanoo.

Lapin käräjäoikeudesta kerrottiin maanantaina, että Jukka Kristolta ei ole tullut sille käsittelyyn vapauttamisvaatimusta.

Jutun tutkinnanjohtaja keskusrikospoliisissa, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi sanoo, että poliisi ei voi tutkinnallisiin syihin vedoten vastata mihinkään kysymyksiin. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää, kun tutkinta sen mahdollistaa.

Aiheesta enemmän:

Ihmiskaupasta epäilty pohjoissuomalainen marjayritys Polarica ja vangittu toimitusjohtaja kiistävät lainvastaisuudet

Marjanpoimijat tekivät pakkotyötä lähes palkatta – korkein oikeus tuomitsi marjayrittäjän ihmiskaupasta ehdottomaan vankeuteen