Keski-Pohjanmaalla tulevan hyvinvointialueen neljä avainvirkaa on pian täytetty.
Soiten hallitus päätti yksimielisesti maanantaina valita talousjohtajaksi kauppatieteiden tohtori Helinä Saarelan. Virkaa haki 17 ihmistä.
Soite ehti olla ilman talousjohtajaa pari kuukautta. Talousjohtaja Pasi Hämäläinen irtisanoutui virasta kesällä.
Lisäksi valintatyöryhmä haastattelee ehdokkaita kahteen muuhun avainvirkaan eli pelastusjohtajan ja johtajaylilääkärin paikkaan lokakuun lopulla.
Pelastusjohtajan pestiin haastatellaan neljää ja johtajaylilääkäriksi kahta hakijaa.
Myös perheiden palvelujen toimialuejohtajan haku on loppusuoralla. Jatkohaastattelut ovat luvassa vielä tällä viikolla ja päätöksiä tehdään vielä lähiviikkoina.
Edellinen johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell irtisanoutui virastaan elokuussa. Lisäksi myös pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen irtisanoutui kesän lopulla ja siirtyi Ely-keskuksen valmiuspäälliköksi
Lue seuraavaksi: