Hanketta vetävän OTC-sijoitus Oy:n Tomi Kaismon mukaan tavoitteena on, että stadionin kaava saataisiin valtuuston käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella. Se mahdollistaisi avustuksen hakemisen opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Nopealla päätöksenteolla areena voisi valmistua Heinäpäähän vuoden 2024 kesällä. Mikäli päätöksenteko hidastuu ja siitä tehdään valituksia, valmistuminen voi mennä vuoteen 2026.
Kaismon mukaan tällä hetkellä tehdään linnuston syysmuuttoselvitystä, jonka on määrä valmistua marraskuun aikana.
– Kun linnustoselvitys saadaan tehtyä, niin hakemus kootaan lopullisesti ja viedään kaavamuutos eteenpäin. Ensin yhdyskuntalautakuntaan ja sitten valtuuston päätettäväksi. Toivon mukaan valtuusto ehtii ottaa asian joulukuun kokoukseensa, kertoo Kaismo.
– Tulemme jättämään vuodenvaihteeseen mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle avustushakemuksen, jota on mahdollisuus täydentää vielä tammikuun aikana. Kun sitä täydennetään, niin meillä olisi jo käytössä vahva kaava, kertoo Kaismo.
Lue lisää:
Aiheesta voi keskustella tiistaihin 18. lokakuuta kello 23 asti.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lueja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalla