Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kannonkoskella tuulipuistosta päätöksiä ehkä vasta keväällä

Saksalainen tuulivoimayhtiö haluaisi rakentaa tuulivoimaloita Kannonkosken Vuorijärvien alueelle.

Lakomäen alue ilmasta.
Tuulivoimaloita suunnitelaan Kannonkoskella erämaiseen maisemaan. Arkistokuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Päätöksenteko Kannonkoskella vireillä olevasta tuulipuistosta on venymässä ensi vuoden puolelle, ehkä kevääseen, arvioi Kannonkosken kunnanjohtaja Sakari Varala.

Varalan mukaan konsulttiyhtiön tekemä, hankkeeseen liittyvä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on siirretty Ely-keskuksen tarkastettavaksi.

– Tarkastusaikataulusta ei tiedä vielä yhtään. Se on oma prosessinsa, sanoo Varala.

ABO Wind Oy:n oli tarkoitus saada tuulipuiston kaava ja YVA-materiaali nähtäville jo alkuvuodesta, mutta korona hidasti hankkeen YVA-työtä.

Kannonkoskella on jo päätetty järjestää tuulipuistosta kuntalaisäänestys, mutta äänestyksen toteutustapa ja aikataulu ovat nekin vielä auki.

Saksalainen tuulivoimayhtiö ABO Wind Oy halusi alun perin rakentaa Kannonkosken Vuorijärvien (abo-wind.com) alueelle Lakomäkeen enintään 60 tuulivoimalan puiston.

Suunnitelmat ovat sittemmin hieman supistuneet. Aluetta kaavoitetaan nyt reilulle 40:lle tuulimyllylle. Tuulimyllyt voisivat olla jopa 300 metriä korkeita.

Kannonkosken kunta käynnisti tuulipuiston mahdollistavan kaavan valmistelun loppuvuodesta 2019, aikaan ennen koronaa ja nyt käsillä olevaa energiakriisiä.

Tuulimyllyjä sekä kannatetaan että vastustetaan

Kannonkosken kunnanhallituksen puheenjohtaja Kirsi Saari (kesk.) toteaa, etteivät hänen käsityksensä mukaan kannat tuulivoimaa kohtaan ole Kannonkoskella juuri muuttuneet, vaikka maailmantilanne on nyt toinen kuin kolme vuotta sitten.

Myös kunnanjohtaja Varalan mielestä paikkakunnalla on asiasta yhä mielipiteitä sekä puolesta että vastaan.

Saari sanoo, että ihmiset ehkä kuitenkin ajattelevat nyt asiaa enemmän.

– On myös heitä, jotka tulevat sanomaan minulle, että kai te kohta saatte asian päätöksen ja eikö ne myllyt kohta meille tule, kuvailee Saari.

Saari arvioi, että eniten hanketta vastustavat voimaloille suunnitellun alueen lähellä asuvat ihmiset.

– Kaikki me kuntapäättäjätkin varmaan odotetaan, että asia tulisi käsittelyyn, koska tämä valtuustokausi on odotettu. Osa on vastaan ja osa puolesta. On demokratiaa, että sitten äänestetään, sanoo Saari.