Katalonian MM-ralli päättyi suomalaisjuhliin, kun Keski-Suomessa toimintaansa pyörittävä Toyota nappasi taas valmistajien mestaruuden. Sebastien Ogier löi puolestaan ällikällä ylivoimaisella esityksellään. Thierry Neuville ja Kalle Rovanperä jätettiin muille palkintokorokesijoille.
Myös alemmissa luokissa nähtiin suomalaisittain hienoja esityksiä.
Ylen rallitoimittaja Tomi Tuominen ja asiantuntija Henri Haapamäki käyvät läpi kilpailuviikonlopun kuumimmat puheenaiheet.
1. Suomalainen voittajatiimi on tarinana käsittämätön – ”Kannattaa fanien ottaa kaikki irti”
Toyotalle valmistajien mestaruus rallin MM-sarjassa oli nyt toinen peräkkäinen.
Toyota tuli Tommi Mäkisen johtamana MM-sarjaan vuonna 2017. Mäkisen johdolla tuli yksi tiimimestaruus ja kaksi kuljettajien mestaruutta. Mäkinen siirtyi sivuun ennen kautta 2021.
Tiimipäälliköksi tuli tallin entinen kuljettaja Jari-Matti Latvala. Toyotaa johdetaan tällä hetkellä oikeastaan neljä pomon voimin: urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström, tekninen johtaja Tom Fowler sekä projektijohtaja Yuichiro Haruna.
Latvalan tiimipäällikkökausi on ollut jättipotti. Viime vuonnakin tuli sekä kuljettajien mestaruus että tiimimestaruus. Nyt sama temppu toistettiin. Mestarikuljettaja vain vaihtui Ogierista Rovanperään.
Sunnuntaina Latvala, Lindstöm ja Rovanperä kehuivat lahjakasta ja intohimoista tiimiään. Kovasta työstä ja ammattitaidosta on seurannut menestystä. Samoilla linjoilla on asiantuntija Haapamäki.
– Toyota on lähtenyt vakavin askelin liikkeelle MM-sarjaan. Siellä on ennakkoluulottomasti palkattu toimijoita rallin ulkopuolelta muualta urheilusta, Haapamäki hehkuttaa tiimin erityispiirrettä.
Haapamäen ja Tuomisen mukaan menneinä vuosikymmeninä ei olisi voinut edes kuvitella, että Suomesta käsin pyöritettäisiin rallin MM-sarjan mestaritiimiä.
– Tarinana tämä on käsittämätön. Joskin merkkimestaruudesta normaalin ralliyleisön keskuudessa ei puhuta ja se ei sykähdytä normaalia rallifania. Tiimin henkilökunnalle mestaruus on toki iso asia, Haapamäki toteaa.
– Kyllähän tästä kannattaa suomalaisten rallifanien ottaa kaikki ilo irti, koska tiimi on suomalaispohjainen ja toimii Suomessa. Ilo mestaruudesta näkyy myös huoltoparkissa. Kaikki halailevat keskenään. Samppanja roiskuu, Tuominen puolestan sanoo.
Toyotan kovimmalla kilpailijalla Hyundailla on riittänyt etenkin tänä vuonna paljon draamaa. Tallia on johtanut Andrea Adamon lähdön jälkeen koko kauden ajan väliaikainen tallipäällikkö Julien Moncet.
Tähtikuljettajat Thierry Neuville ja Ott Tänak ovat avautuneet heikosta autostaan sekä piikitelleet toisiaankin. Rovanperään aikanaan verrattu lahjakkuus Oliver Solberg sai ailahtelevien otteiden jälkeen lähtöpassit kesken kauden.
Katalonian rallin jälkeen sunnuntai-iltana Tänak ilmoitti, ettei jatka Hyundailla.
Moncet totesi ennen Katalonian MM-rallia Ylen haastattelussa, että Hyundain vaikeudet johtuvat uuden hybridiauton myöhäisestä valmistumisesta juuri ennen kauden alkua.
Haapamäki ja Tuominen uskovat, että Hyundain vastaisku Toyotaa vastaan nähdään vielä. Syksyllä Hyundai nappasi kolme voittoa putkeen, kun Tänak voitti Jyväskylässä ja Belgiassa sekä Neuville vielä perään Kreikassa.
– Jyväskylästä eteenpäin Hyundailla on lähtenyt kulkemaan. Luulen Hyundain antavan kovan vastuksen Toyotalle ensi vuonna ja miksei jo kauden päätöskisassa Japanissa, Tuominen sanoo.
– Jos saadaan bitit kohdalleen, voidaan Hyundailla ajaa kuljettajien ja valmistajien mestaruudesta. Kyllä Tänakilla olisi voinut olla mahdollisuudet kamppailla mestaruudesta tänäkin vuonna, Haapamäki muistuttaa.
2. Enni Mälkönen teki historiaa, harvinainen suomalainen mestaruuspotti tulossa MM-sarjassa? ”Olisihan se melkoinen jytky”
Jos keskisuomalaisittain rallin MM-sarjakausi on ollut jättipotti, sitä se on ollut myös ylipäätänsä suomalaisittain. Kataloniassa Lauri Joona nappasi WRC3-luokan tittelin. Ennen kisan alkua puolestaan juhlittiin jo Enni Mälkösen kartanlukijamestaruutta samassa luokassa. Sami Pajarin kartanlukija nappasi eniten pisteitä, kun Joona ja hänen kovin kilpailijansa Jan Cerny kierrättivät karttureita.
Mälkösen mestaruus oli historiallinen, sillä koskaan aiemmin missään WRC-luokassa ei ole nainen voittanut mestaruutta.
– Oli yllätys, että sai seremoniat jo lähtölavalla täällä, Kataloniassa Pajarin kanssa WRC2-luokassa kilpaillut Mälkönen sanoi.
– Täytyy sanoa, että tämä mestaruus jättää lähes sanattomaksi. On ollut aika hieno vuosi.
Tänä vuonna on oikeastaan mahdollisuus huimaan suomalaiseen triplaan. Nimittäin Kataloniassa Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen petasivat itselleen hyvät mahdollisuudet WRC2-luokan mestaruuteen.
Kaksikko on ennen kauden päätöstä luokassa toisena ja viisi pistettä perässä Andreas Mikkelseniä. Norjalainen ei voi enää kerätä pisteitä, koska on ajanut jo maksimäärän kisoja luokassa. Suomalaiset kisaavatkin mestaruudesta Puolan Kajetan Kajetanowcizia vastaan. Hän on tasapisteissä ennen Japanin päätöskisaa.
– Olisihan se melkoinen värisuora ja jytky, jos tulisi mestaruus jokaisessa luokassa. Alkaa olla 1980-luvun kulta-ajan makua, kun on pelkkiä Suomen lippuja tilastoissa, Haapamäki toteaa.
Haapamäki harmittelee kuitenkin, että pikkuluokkia on ollut vaikea seurata.
– Alempien luokkien pistesysteemit ovat todella todella monimutkaisia. Vaikka rallia seuraakin, pikkuluokkia on todella hankalaa laskea ja seurata. Saa valita, mihin ralleihin menee ja mistä tulee pisteitä, Haapamäki toteaa.
Tripla olisi hyvin harvinainen. Kalle Rovanperä ja kartanlukijansa Jonne Halttunen toivat Suomeen rallin maailmanmestaruuden 20 vuoden tauon jälkeen. WRC2-luokassa Esapekka Lappi voitti mestaruuden vuonna 2016 ja Juho Hänninen sen edeltäjässä S2000-luokassa vuonna 2011.
Toki Rovanperä voitti WRC2 Pro -mestaruuden ja keräsi eniten pisteitä WRC2-luokan kuskeista vuonna 2019, mutta tuolloin luokat olivat hieman hassuhkosti ja Haapamäen pointtiakin alleviivaten jaettu erilleen. Nykymuotoista WRC3-luokkaa ajetaan nyt kolmatta vuotta. Ensimmäisellä kaudella mestaruuden vei Jari Huttunen.
Haapamäen mukaan alempien luokkien mestaruuksilla on suuri merkitys.
– Kun seuraavaa kautta lähdetään rakentamaan, ne ovat kovaa valuuttaa. Jos voi itseään mestarina tituleerata yhteistyökumppaneille, se on kovempaa valuuttaa kuin voi kuvitellakaan, Haapamäki toteaa.
3. Ylen ekspertit heittävät ilmoille huiman spekulaation: Palaako vanha mestari Ogier ajamaan koko MM-sarjan?
Katalonian MM-rallin suurin nimi oli kuitenkin kisaa hallinnut Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen maailmanmestari lopetti täyden MM-sarjan kiertämisen viiime vuoteen, mutta on ajanut tällä kaudella muutamia kisoja ja jakanut Toyotan kolmatta autoa Lapin kanssa. Monte Carlossa tuli kirvelevä kakkossija, Portugalissa ulosajo ja Keniassa nelostila.
Nyt MM-rallikauden ensimmäisessä täysverisessä asfalttikisassa nähtiin vanhan mestarin näytös. 38-vuotias Ogier hallitsi kisaa ja voitti vielä Power Stagenkin.
– Olisin odottanut, että Kalle pystyy laittamaan kampoihin paremmin. Ogier vaan sitten väänsi itsensä kärkeen, Haapamäki suitsuttaa.
Ogier oli vasta toinen kuljettaja, joka tällä kaudella nappasi täyden pistepotin yhdestä kilpailusta.
Ogierin näytöksen jälkeen alkoivat välittömästi spekulaatiot, mitä tapahtuu ensi kaudella. Olisiko Ogier sittenkin kiinnostunut ajamaan vielä täyden MM-sarjan? Se lienee ainakin todennäköistä, että Ogier ajaa Toyotalla kaudenavauksen Monte Carlossa.
Haapamäki spekuloi, että Ogier voisi palata ajamaan täyden ohjelman MM-sarjassa.
– Minulle on alkanut tulla tunne, että Ogier kokeilee vähän, miten vauhti riittää Kallea vastaan. Tehdään vielä sama temppu Japanissakin, Haapamäki spekuloi ja viittaa kauden päätöskisaan.
– Veikkaan, että Ogierin nälkä on kasvanut Kallea ja hänen hypeään katsoessa. Kallea pidetään nyt vähän kuin voittamattomana. Hän on tehnyt huimat tulokset. Tällainen vanha mestari varmasti miettii, josko vielä laittaisi pojan sivuun ja näyttäisi, kuka korkeinta pystiä pitää.
Tuominen todisti paikan päällä, kuinka Kataloniassa nähtiin vanhaa Ogieria.
– Nähtiin Ogierin silmissä haastatteluissa ja auton ratissa sellainen liekki, että saa nähdä, millainen tulevaisuus hänellä on lajin parissa. Jos pitäisi nyt veikata, tämä ralli sytytti Ogierin. Toki en usko, että Ogier tietää itsekään, mikä on fakta hänen jatkostaan, Tuominen sanoo.
Toyota ei ole vielä vahvistanut ensi kauden kuljettajiaan. Kalle Rovanperän manageri Timo Jouhki kertoi syyskuussa Yle Urheilulle, että Kalle Rovanperällä ja Elfyn Evansilla on sopimukset ensi kaudelle.
Päivitetty kello 8.39. Korjattu Lauri Joonan etunimi oikein, alkuun luki Sami Joona.
Lue myös: