Jääkiekkoyhteisö ennen kautta oli melko yksimielinen, ettei Philadelphialta kannattanut odottaa NHL:ssä paljoakaan.
Jonkinlaiseksi krooniseksi alisuorittajaksi profiloituva seura oli esiintynyt kahdella viime kaudella alle tasonsa ja esimerkiksi päästänyt eniten maaleja koko liigassa: omissa soi kahden kauden ajan yli kolmen ja puolen maalin keskiarvolla ottelua kohden.
Toisaalta seura palkkasi kesällä uudeksi päävalmentajakseen kovasta vaatimustasostaan ja suorasta ulosannistaan tunnetun amerikkalaisluotsin John Tortorellan.
Valmentajapalkkaus ei nostanut menestysodotetta erityisen korkealle, mutta samaan aikaan oli selvää, etteivät peliin pesiytyneet huonot tavat menisi läpi Tortorellan alaisuudessa.
Jo harjoitusleirin ensimmäisenä päivänä uusi luotsi ilmoitti, että pukuhuoneeseen olisi saatava lisää luotettavuutta. Pelaajien olisi valmentajan mukaan alettava vaatia enemmän toisiltaan.
Kapteenia Tortorella ei nimennyt lainkaan, ja varakapteenin A-kirjaimenkin sai ainoastaan Scott Laughton. Viesti tältä osin oli joukkueelle selkeä: näyttö luottamuksen saamiseksi olisi laitettava päälle välittömästi.
Alku ei ollut ruusuinen, sillä Flyers voitti kuudesta harjoitusottelustaan vain yhden ja senkin heti alkuun. Runkosarjaan ryhmä tuli niskassaan viiden harjoitusottelun tappioputki.
Moni hieraisi kuitenkin silmiään menneellä viikolla, kun Philadelphia olikin noussut NHL-taulukossa ylempiin kerroksiin voittamalla viidestä ensimmäisestä pelistään neljä.
Nyt kysymys kuuluu: onko hyvä alku kupla vai onko Philadelphia uskottava pudotuspelikandidaatti? Loimme katsauksen voitokkaan alkusuoran taustalle.
1) Maalivahtipeli
Olisi epäreilua puhua Philadelphian kohdalla mistään muusta ennen maalivahtipeliä. Kanadalaisesta Carter Hartista, 24, puhuttiin jo juniorina kiekkomaailman lahjakkaimpana maalivahtina, mutta kaksi viime kautta lässähtivät täydellisiksi pannukakuiksi, kuten koko joukkueella. Nyt äänessä on kokonaan toisenlainen sävel.
Hart on ollut ensimmäisten viikkojen paras maalivahti NHL:ssä ja joukkueensa ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja. Hän on päästänyt viidellä viittä vastaan yli kymmenen maaliodottamalla taakseen ainoastaan kolme osumaa. Neljästä aloittamastaan ottelusta Hart on voittanut jokaisen. Vaarallisten maalipaikkojen torjuntaprosentti (100 %) kertoo Flyersin maalivahtipelistä olennaisen.
Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen ei pidä Hartin nousua esiin sattumana.
– Tässä on kaveri, jota verrattiin Carey Priceen jo kauan aikaa sitten, eikä niitä puheita tuulesta temmattu. Hän on ollut joukkueensa paras ja tärkein pelaaja, mutta tässä tullaan myös maalineduspelaamiseen.
– Päävalmentaja Tortorellalle oman alueen puolustuspeli on rakas ja tärkeä asia, ja joukkue puolustaa nyt paremmin. Carter Hartin on aika kiva pelata, kun hän voi keskittyä vain ensimmäisen kiekon torjumiseen. Hän pystyy jopa sen toisenkin vielä ottamaan. Nyt kun homma on lähtenyt oikeille raiteille, itseluottamus kasvaa ja lumipallo on lähtenyt pyörimään oikeaan suuntaan.
2) Pelitapa: karvalakkimalli
Tulosten takaa ei löydy pelillistä loistoa, vaikka yleisellä tasolla tekeminen paljon parempaa viime vuoteen verrattuna onkin. Philadelphia on itse asiassa tullut erilaisten pelin hallintaa mittaavien tilastojen valossa murskatuksi ensimmäisissä otteluissaan.
Flyers ei ole voittanut esimerkiksi vaarallisia maalipaikkoja viidellä viittä vastaan yhdessäkään ottelussa, eikä kyllä maalipaikkoja ylipäätään. Saman suuntainen on tilanne maaliodottamien kanssa. Maalit se on kuitenkin voittanut viidellä viittä vastaan 10–9.
Philadelphia on aktivoittanut pelaamistaan ja ennen muuta nostanut työmääräänsä, mutta jonkinlaisesta karvalakkimallista puhuminen ei ole pahasti pieleen menevä ilmaisu.
Yhtä kaikki Flyersilla on edelleen paljon jumppaamista sekä viisikkopelin että erikoistilanteiden osalta: Philadelphia on esimerkiksi koko NHL:n kolmanneksi heikoin joukkue aloitusympyrässä.
– Aika yksinkertaista teemaa on tarjolla. Tortorellan filosofiassa kaikki lähtee oman maalin varjelusta ja kiekolla siitä, että kiekko pitää aina toimittaa maalille, kun mahdollisuus aukeaa. Kiekottomien ei kannata tällaisissa tilanteissa jäädä takamieheksi tai penkillä tulee suora palaute, Lehkonen sanoo.
– Kiekottomien tehtävä on aiheuttaa jatkuvaa kaaosta maalilla. Tortorellakaan ei selviä tuolla, jos pelaamisesta ei löydy erilaisia rytmejä. Välillä he iskevät kiinni vasta keskialueella, ja on siellä kiekon kierrättämistäkin. On silti ihan luonnollista, että peli kehittyy pala palalta. On kiva nähdä, tuleeko hyökkäyspelaamiseen kauden edetessä uusia juttuja. Tärkeintä silti on, ettei omiin mene maaleja entiseen malliin.
3) Työmoraali ja sitkeys valmentajan kautta
Yksi tärkeä teema Flyersin alkukaudessa liittyy sitkeyteen ja työmoraaliin. Nämä ovat arvoja, joista ryhmää ei todellakaan ole viime vuosina tunnettu.
Kun Philadelphia menneellä kaudella jäi ottelussa tappiolle, se tiesi yleensä tappiota. Nyt se aloitti kauden ollen kahdesti tappiolla 0–2 ja kertaalleen 0–1, mutta voitti otteluista jokaisen.
Tätä ilmiötä voi hyvin kutsua Tortorella-ilmiöksi, sillä jenkkiluotsin pirtaan periksi antaminen ei ole koskaan sopinut. Valmentaja ennemminkin lyö vain lisää löylyä silloin, kun tuuli puhaltaa vastaan tiukimmin. Jos Philadelphia pitää tästä arvosta kiinni myös jatkossa, se antaa itselleen mahdollisuuden hyvään kauteen.
– Kun hän teki sopimuksen Philadelphiaan, hän ilmoitti heti kärkeen, että pelaajien on oltava kovassa luistelukunnossa. Myös pelaajat olivat kuulleet kauhutarinoita harjoitusleirien luistelukouluista. Pelaajat ottivat tästä kopin, ja se on näkynyt heidän pelaamisessaan. Philadelphia jaksaa pumpata karvauspelaamista ja irtokiekkojen saalistamista, Lehkonen toteaa.
– Kun puhutaan tappioasemasta nousemisesta, niin ei se tämän ihmeellisempi juttu ole. Joka jätkä tietää Tortorellan vaatimustason liittyen voitoilla leikkimiseen. Mitä tulee työmoraaliin, niin viime kaudella laiskuus oli iso ongelma. Nyt siellä takakarvataan antaumuksella, puolustusalueen puolustuspeli on parempaa ja kun tullaan omiin, kaikilla on tehtävät selvänä. Tämän Tortorella on laittanut heti aluksi hyvään kuntoon.
4) Alun onnistujilta odotetaan paljon myös jatkossa – Ristolaiselle otollinen tilaisuus
Ensimmäisillä kierroksilla Philadelphian parhaat pelaajat ovat kantaneet vastuunsa, mikä on sekin luonnollisesti erittäin tärkeää myös jatkossa. Muun muassa Scott Laughton, Kevin Hayes, Travis Konecny sekä puolustajat Tony DeAngelo ja Ivan Provorov ovat nousseet eturiviin myös silloin, kun tulosta on tarvittu taululle.
Toisaalta samaan aikaan sairastuvalla on ruuhkaa hieman liikaakin. Etenkin Sean Couturier, Cam Atkinson ja Rasmus Ristolainen ovat pelaajia, joita Philadelphia tarvitsee kipeästi terveiden kirjoihin. Lehkonen sanoo Ristolaisella olevan edessään loistavan tilaisuuden. Nuoresta kaartista etenkin Joel Farabeen lopullista läpimurtoa eliittiin odotellaan tällä kaudella.
– Nyt tässä paremmin puolustavassa jengissä Ristolaisella on järjettömän hieno paikka pompata takaisin pintaan. Tehdä se, mitä tässä on vuositolkulla odotettu. Uskon myös, että Tortorella on Ristolaiselle juuri oikeanlainen valmentaja, koska ”Rasse” on itsekin aika rapsakas tyyppi, Lehkonen sanoo.
– Konecny on varmasti sellainen pelaaja, johon Tortorella panostaa. Hän haluaa Konecnysta Tasmanian tuholaisen, joka aiheuttaa kaaosta joka puolella. Hayesilla oli vammojen ja veljen menehtymisen kautta vaikea kausi viime vuonna. On todella tärkeää, että hän palaa tasolle, jolle parhaimmillaan pystyy.
– DeAngelo ja Provorov ovat jätkiä, jotka Tortorella laittaa kyllä pelaamaan. DeAngelon kannattaa käyttäytyä nöyrästi ja Provorovin kanssa käytössä on venäläisen valmennuskulttuurin juttuja. Uhkailu ja kiristys ovat osa sitä, herranpelko on läsnä. Kiistatonta on, että juuri näiden pakkien pitää pelata huipputasolla, jos Flyers haluaa menestyä. Ei muuta kuin pojilla näyttö päälle!
5) Onko Flyersin alku kupla?
Jo alkanut viikko antaa osviittaa yllä seisovaan kysymykseen. Philadelphia kohtaa seuraavaksi Floridan, Carolinan, Rangersin sekä Toronton. Luvassa on armottoman kova neljän ottelun rypistys, joista kaksi viimeistä vieläpä reissussa peräkkäisinä päivinä. Jos Philadelphia selviää otteluista kuivin jaloin, se antaa joukkueelle valtavasti uskoa.
Lehkonen ei ole valmis puhumaan kuplasta.
– Rajoitin voi pukata vastaan jossakin vaiheessa, ja tällainen neljän ottelun setti on heille hieno testi. Toisaalta valmennuksen on tosi helppo myydä tällaiset pelit jätkille. Uskon myös valmennuksen ymmärtävän, ettei heidän matkansa tyssää tappioihin kärkijengeille.
– Uskon myös, että tämän valmentajan alaisuudessa vastustajat joutuvat paiskimaan voittojensa eteen isosti hommia. Tällaiset isot pelit ovat myös valmennus- ja seurajohdolle hyviä paikkoja analysoida sitä, ketkä siellä pystyvät voittavaa jääkiekkoa pelaamaan.
– Totuus kokonaisuudesta alkaa tulla esiin pian, kun aletaan matkustella ja pelata joka toisena päivänä. Uskon kuitenkin, että jos he jaksavat tuota karvalakkilätkää pelata ja ottaa sen, mitä vastustaja antaa, he tulevat kyllä keräämään pisteitä.
Lue myös: