Talvinopeusrajoitukset tulevat voimaan tällä viikolla koko Suomessa. Yleisin muutos teillä on satasen rajoitusten aleneminen 80 kilometriin tunnissa.
Moottoriteillä nopeus alenee valtaosin 120 kilometristä 100 kilometriin tunnissa. Muutamilla moottoritieosuuksilla nopeusrajoitukset ovat vaihtuvia.
Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa E18-tiellä eli Vaalimaan ja Helsingin välisellä moottoritiellä voi kelin salliessa olla voimassa myös 120 kilometrin tuntinopeus.
Kaakkoissuomalaiset autoilijat ottivat talvikauden rajoitukset tottuneesti vastaan.
– Onhan se aina pelottavaa, jos tulee auto vastaan huonossa kelissä. Ihmisten pitäisi malttaa höllätä kaasua ja lähteä vaikka hieman aiemmin liikenteeseen, sanoo Jani Massinen Lappeenrannasta.
Syy talviseen nopeuksien alentamiseen on tuttu: pimeä, märkä tai liukas tien pinta ja hirvieläimet.
– Sinne pientareelle katse ohjautuu, jos sieltä on hirviä tulossa. Aina pitää olla skarppina liikenteessä, sanoo haminalainen Vesa Poikela.
Suomen tieverkosta vastaavan Väyläviraston mukaan talvinopeuksien noudattaminen säästää vuosittain arviolta kahdeksan ihmishenkeä ja estää kymmeniä loukkaantumisia.
Talvirajoituksia on käytetty liikenneturvallisuuden parantamiseen 1990-luvulta asti.
Koko maassa talvinopeudet ovat voimassa viimeistään tämän viikon perjantaina. Jos kelit sallivat, kesäkauden rajoitukset palaavat teiden varsille viiden kuukauden kuluttua, maalis-huhtikuun vaihteessa.