Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Porin perussuomalaiset erotti kolme valtuutettua – Ismo Läntinen: ”Ovat vahingoittaneet puoluetta”

Valtuutetut Christa Lahto, Matti Välimäki ja Niko Viinamäki sekä varavaltuutettu Jari Haapaniemi erotettiin valtuustoryhmästä palloiluhallin vastustamisen vuoksi.

Porin kaupunginvaltuuston kokous 10.10.2022.
Porin kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa keskeyttää Isomäkeen suunnitellun palloiluhallihankkeen. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Porin perussuomalaiset on erottanut valtuustoryhmästään kolme valtuutettua ja yhden varavaltuutetun.

Porin perussuomalaisten hallitus on päättänyt yksimielisesti, että perussuomalaisten valtuustoryhmästä erotetaan Christa Lahto, Matti Välimäki ja Niko Viinamäki. Myös varavaltuutettu Jari Haapaniemi on erotettu. Erottamisten taustalla on palloiluhallihankkeen vastustaminen.

Lahto, Välimäki ja Viinamäki äänestivät valtuustossa hankkeen keskeyttämisen puolesta. Haapaniemi puolestaan vastusti hankkeen jatkamista teknisessä lautakunnassa.

Porin perussuomalaisten ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Ismo Läntisen mukaan erotetut ovat toiminnallaan vahingoittaneet valtuustoryhmää ja puoluetta, eivätkä ole noudattaneet yhdistyksen kuntavaaliohjelmaa.

Porin perussuomalaiset on erottanut valtuustoryhmästään kolme valtuutettua

– Tuntui, että he ryhtyivät aggressiivisesti rekrytoimaan jopa muita ihmisiä sen taakse, että palloiluhallihankkeesta luovutaan. Läntinen sanoo, että hän on saanut asiaan liittyen useita yhteydenottoja jäsenistöltä ja valtuustoryhmästä.

Nyt valtuustoryhmästä erotettu Christa Lahto on myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas. Läntisen mukaan piirihallitus käsittelee mahdollisimman pian, mitä erottaminen mahdollisesti vaikuttaa ehdokkuuteen.

Porin kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa keskeyttää Isomäkeen suunnitellun palloiluhallihankkeen äänin 32–27. Perussuomalaiset, etenkin ryhmän puheenjohtaja Ismo Läntinen, ovat ajaneet vahvasti palloiluhallin rakentamista.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Aiheesta enemmän:

SK: Porin perussuomalaiset erotti palloiluhanketta vastaan äänestäneet valtuustoryhmästä

Porin valtuusto keskeytti Isomäen palloiluhallin valmistelun äänin 32 – 27