Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi on saanut kansainvälistä tunnustusta työstään. Tammi palkittiin Erinomaisen vankeinhoidon työntekijän palkinnolla.
Palkinto perustuu muun muassa kansainvälisten yhteistyökumppanien antamiin lausuntoihin Tammen työstä. Lausunnoista käy ilmi Tammen erityinen omistautuminen naisvankien olosuhteiden parantamiselle ja naisvankien kohtelulle.
– Naisten asemassa vankeina on vielä paljon parannettavaa myös kansainvälisesti tarkasteltuna. Samalla kun palkinto on henkilökohtainen tunnustus, se on myös tunnustus pyrkimyksille parantaa naisvankien asemaa ympäri maailman, Tammi kertoo tiedotteen mukaan.
Palkinnon myönsi International Prison and Corrections Association (ICPA).
Järjestön mukaan Tammi on edistänyt ja lisännyt inhimillistä kohtelua, yhteistyötä ja tiimityötä sekä ammatillisen tiedon ja kokemuksen jakamista rikosseuraamusalalla.
– Olen valtavan otettu saamastani palkinnosta. Vankilassa tehdään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä turvallisemman huomisen puolesta ja olen ylpeä, että olen saanut tehdä osani tuosta työstä niin hyvin kuin olen osannut, Tammi sanoo tiedotteessa.
Palkinnonsaaja julkistettiin keskiviikkona 26. lokakuuta järjestön konferenssissa Yhdysvalloissa.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.