Venäjän Pohjoinen laivasto on ampunut mannertenvälisen ohjuksen ydinaseharjoituksessa Barentsinmerellä, kertovat venäläiset mediat. Venäjän asevoimilla on käynnissä vuosittainen Grom-ydinaseharjoitus, joka alkoi eilen keskiviikkona ja kestää lauantaihin.
Valtion omistaman tv- ja radiokanava GTRK Murmanin mukaan Pohjoisen laivaston ydinkäyttöisestä sukellusveneestä, ohjusristeilijä Tulasta ammuttiin harjoituksen ensimmäisenä päivänä ballistinen, mannertenvälinen Sineva-ohjus.
Ohjus ammuttiin ydinsukellusveneestä venäläisen Komsomolskaja Pravda -median mukaan itään, Kamtshatkan niemimaalla olevalle maalialueelle Kuran harjoitusalueella.
Kansainvälisen uutistoimisto Reutersin mukaan Venäjä ilmoitti Yhdysvalloille harjoituksestaan ennen sen aloittamista.
Pohjoinen laivasto toimii lähinnä Barentsinmerellä ja sijaitsee Kuolan niemimaalla. Sen päätukikohta on Severomorskin kaupungissa lähellä Murmanskia. Murmanskista on noin 250 kilometriä Suomen rajalle ja noin 300 kilometriä Ivaloon.
Harjoitus tänä vuonna tavanomaista myöhemmin
Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri kertoo, että Venäjän Grom-ydinaseharjoitus on järjestetty usean vuoden ajan aina lokakuussa.
Tänä vuonna Venäjä järjesti Grom-harjoituksen kuitenkin normaalia myöhemmin.
– En näe tässä mitään poikkeavaa, paitsi ehkä aikataulussa. Nyt harjoitus on vedetty lokakuun loppuun, ehkä sen takia, että se ajoittuu samaan aikaan Naton Steadfast Noon 22 -harjoituksen kanssa. Halutaan varmaankin tarkoituksella harjoitella samaan aikaan, Pekka Toveri arvioi.
Nato pyrkii pitämään hajurakoa
Venäjä harjoittelee ydiniskuja, jotta se olisi valmiina ”vastaamaan vihollisen iskuun”, kertoo Komsomolskaja Pravda -media.
Sen mukaan Grom 2022 -harjoituksessa ammuttiin myös mannertenvälinen Jars-ohjus Venäjän Plesetskin kosmodromilta Arkangelin alueelta.
Ballistiseen ohjukseen on mahdollista asentaa myös ydinkärki.
– Se on vaihdettavissa ainakin risteilyohjuksissa taktiseen taistelukärkeen. Ja nyt on kehitetty vähemmän tuhovoimaisia, taktisia ydinaseita, jotta vaikutusta voidaan säädellä, Pekka Toveri kertoo.
Suomessa ei tarvitse Toverin mukaan olla harjoituksesta huolissaan.
– Venäjän strategisten ydinasejoukkojen kohteet ovat ihan muualla kuin Suomessa, toisilla mantereilla. Tämä on normaalia Venäjän harjoitustoimintaa.
Toverin mukaan Nato on ilmoittanut, ettei se mene harjoittelemaan tuhatta kilometriä lähemmäs Venäjän aluetta.
– He pyrkivät tarkoituksella pitämään hajurakoa, Toveri sanoo.
Lue seuraavaksi: