Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tilipäivä kerran kuussa saa monet tuhlaamaan – kysyimme, voisiko kaksi maksupäivää auttaa säästämään

Tuoreen tutkimuksen mukaan säästäminen vähenee, jos etuus maksetaan vain kerran kuussa. Tuloksia olisi hyvä hyödyntää sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksia miettiessä, sanoo VATT:n johtava tutkija.

Kerran vai kaksi kuussa? Niin palkan kuin etuuksien maksupäivät herättävät mielipiteitä. Haastattelussa Jere Nurmi, Aino Kärpänniemi, Seija Malkaluoto, Mikael Kolehmainen, Tuija Vuorela ja Jukka Huttunen. Video: Jani Aarnio / Yle

Sosiaalietuuksien maksupäivillä on yllättävän iso vaikutus niiden saajien käyttäytymiseen. Tämä selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan säästäminen vähenee, jos etuus maksetaan vain kerran kuussa. Lisäksi saatiin näyttöä siitä, että kulutusluottojen osuus oli keskimäärin suurempi niillä, jotka saivat etuuden kerran kuussa. Kulutuspiikkejä siis rahoitettiin joko lainaamalla enemmän tai säästämällä verrokkiryhmää vähemmän.

Tutkimuksessa keskityttiin eläkkeensaajiin. Suomessa oli vuoteen 2013 asti voimassa järjestelmä, jossa kansaneläkkeen maksupäivät vaihtelivat sukunimen alkukirjaimen perusteella. Aakkosissa alkupäähän sijoittuvat saivat tyypillisesti sekä työ- että kansaneläkkeensä alkukuusta. Muiden eläkkeet sitä vastoin jakautuivat tasaisemmin eri kuukauden päiville.

Näitä tietoja verrattiin eri vuosien rekisteri- ja kulutustutkimusaineistoihin, joka mahdollisti maksupäivien vaikutusten syy-seuraussuhteiden tutkimisen.

Kaksi ihmistä pitää kädessään rahaa. Toisella on 10 euron seteli ja toisella on kolikoina 4,50.
Etuuksien maksaminen useammassa erässä kuukauden sisään johtaa tasaisempaan kulutukseen ja ehkäisee kulutuspiikkejä, sanoo VATT:n johtava tutkija Tuomas Matikka. Kuvituskuva. Kuva: Anders Karlsson / Yle

Kun rahaa on, se houkuttelee kuluttamaan

Vaikka tutkimuksessa keskitytään vain eläkkeisiin, uskoo VATT:n johtava tutkija Tuomas Matikka tuloksien antavan suuntaviivoja myös muiden etuuksien osalta.

Sitä, pätevätkö tulokset esimerkiksi työttömyysetuuksiin tai asumistukeen, ei tässä tutkimuksessa pystytä yksiselitteisesti sanomaan.

– Toki on muita kansainvälisiä tutkimuksia, joissa näkee samanlaisia efektejä muissakin etuuksissa. Siinä mielessä on mahdollista, että maksupäivät vaikuttavat kulutukseen myös muissakin ryhmissä, Matikka sanoo.

Hän kertoo, että kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu sama ilmiö myös palkoissa.

Mistä kulutuspiikki juuri yhden maksupäivän takia sitten johtuu?

Suoraa vastausta tähän ei tutkimuksesta löydy. Matikka arvioi, että kyse voi olla yleisessä keskustelussakin tunnetusta palkkapäiväefektistä.

Kun rahaa on enemmän, sitä herkemmin myös kulutetaan enemmän.

– Ehkä se ihmisten ajattelu on vähän sellaista lyhytnäköistä – ei toki kaikilla, mutta osalla ihmisistä näin käy.

Kelan toimisto Kampissa ulkoapäin.
Iso osa Kelan maksamista etuuksista maksetaan kerran kuussa. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Pitkäjänteinen taloudenhallinta voi olla monelle vaikeaa

Kyselykierros Tampereella paljastaa kaupunkilaisten ajatusten asiasta jakaantuvan molempiin päihin. Osan mielestä kahden ”tilipäivän” taktiikka olisi paras, kun taas osa ei näe asialla merkitystä.

Useamman maksupäivän eduksi nostettiin esimerkiksi talouden helpompi hallittavuus.

– Ehkä se jäsentäisi ja pilkkoisi kuukauden ajallisesti helpommin hallittaviin osiin. Lyhyempi sykli voisi helpottaa, jos vaikka on haastetta taloudenhallinnassa, miettii tamperelainen Aino Kärpänniemi.

Aino Kärpänniemi, Tampere.
Aino Kärpänniemi sanoo, että rahaa oppii käyttämään sitten, kun sitä on. ”Mutta jos ihmisellä ei ole sitä hirveästi, ei rahan arvo ehkä hahmotu – etenkään nykypäivänä.” Kuva: Jani Aarnio / Yle

Samaa mieltä on myös Jere Nurmi. Hän kertoo työskennelleensä suurimman osan elämästään rakennusalalla, jossa palkka maksetaan kahdesti kuussa.

– Rahaa pystyy jakamaan paremmin pitkin kuukautta. Voi se toki olla myös tottumuskysymys.

Moni vastaaja oli samaa mieltä Tuomas Matikan arviosta yhden maksupäivän aikaansaamasta kulutuspiikistä. Mitä enemmän rahaa, sitä herkemmin sitä käytetään.

Mikael Kolehmainen, Tampere.
Tamperelaisen Mikael Kolehmaisen mielestä taloustaitoja olisi hyvä opettaa jo koulussa. ”Moni joutuu opettelemaan ne kantapään kautta, kun elää pienillä tuloilla tai tili on aina tyhjänä.” Kuva: Jani Aarnio / Yle

Useampi vastaaja peräänkuuluttaa myös taloustaitojen tärkeyttä.

– Meillä ei ehkä ole riittävästi talouskasvatusta lapsille, ja ihmiset ovat myös eriarvoisessa asemassa rahan käytön oppimisessa. Nykyään asiat maksavat aika paljon, ja meitä myös ohjataan kuluttamaan paljon enemmän kuin mitä oikeasti tarvitsisimme, Kärpänniemi sanoo.

Ylöjärveläisen Tuija Vuorelan mielestä myös suomalaisten kulutuskäyttäytyminen ja suhtautuminen omaan talouteen ovat ajan saatossa muuttuneet.

– Ihmisten vaateet omaan talouteen ovat kasvaneet, ja kaikki halutaan saada heti. Pitkäjänteisyys omassa taloustyöskentelyssä, eli esimerkiksi säästämisessä, on jäänyt vähän taka-alalle. Halutaan saada paljon asioita nopeasti, hän miettii.

Tuija Vuorela, Ylöjärvi.
Tuija Vuorela uskoisi kahden maksupäivän helpottavan ainakin talouden hallinnan kanssa painivia ihmisiä. ”Jos tulee suuri summa rahaa kerralla, voi tulla se polte, että käyttää sen kaiken kerralla.” Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tutkija: Käytännön valinnoilla aidosti vaikutusta kulutuspäätöksiin

Tällä hetkellä eri etuuksia ja tukia maksetaan suomalaisten tileille pääsääntöisesti kerran kuussa.

VATT:n Tuomas Matikka toivoisi, että tuoretta tutkimustietoa hyödynnettäisiin sosiaaliturvajärjestelmän yksityiskohtien suunnittelussa. Tällä hetkellä maksupäiviä eri etuuksien välillä ei ole juurikaan koordinoitu.

Jakamalla etuuksia useammille maksupäiville voidaan sekä tasata sosiaalietuuksien saajien kulutusta että vaikuttaa säästämispäätöksiin.

Matikka korostaa käytännön valinnoilla olevan aidosti vaikutusta ihmisten kulutuspäätöksiin. Tämä tiedetään myös kansainvälisten tutkimusten perusteella.

– Tämä olisi hyvä ottaa huomioon, kun uudistuksia mietitään.

Olisiko sinusta sosiaalietuudet syytä maksaa kaksi kertaa kuussa? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 2. marraskuuta kello 23:een saakka.

Enemmän aiheesta:

VATT:n selvitys: Useammin maksettava tuki ehkäisee kulutuspiikkejä

Yksinhuoltajille elämä tulee nyt kalliiksi – katso, kuinka paljon eri kotitalouksien kulut ovat nousseet

Sähkökriisin yllättävä vaikutus: osa pienituloisista eläkeläisistä on vaarassa eristäytyä, kun liikkumisesta pitää säästää