Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella valmistellaan alijäämäistä budjettia – rahavajausta on pystytty pienentämään

Ensi vuoden budjetin alijäämä on kutistunut yli kymmenellä miljoonalla eurolla.

Keski-Pohjanmaan keskussairaala
Sosiaali- ja terveys- sekä pelastusasiat järjestää keskipohjalaisille vuodenvaihteen jälkeen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue. Arkistokuva. Kuva: Jakob Lillas / Yle

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut kurottua pienemmäksi ensi vuonna uhkaavaa talouden alijäämää.

Vielä lokakuun alussa näytti siltä, että hyvinvointialueen tuloissa on ensi vuonna runsaan 20 miljoonan euron vajaus menoihin nähden.

Nyt alijäämä on saatu kurottua runsaaseen 8 miljoonaan euroon.

Toiminnasta on etsitty säästöjä, mutta tasapainoa tuovat myös lisätulot, joita syntyy, kun Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueille myydään ensi vuonna palveluita nykyistä korkeammalla hinnalla.

Sen sijaan asiakashintoihin ei ole tulossa korotuksia.

Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi kommentoi, että alijäämäisen budjetin vuoksi toivottavaa on, ettei ensi vuonna satu suuria ennakoimattomia katastrofeja, eikä henkilökunnan sijaistarve ole yhtä suuri kuin kuluvana vuonna.

Lue seuraavaksi:

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue aloittaa toimintansa alamittaisella rahoituksella