Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Konkurssiuutinen sai aikaan ryntäyksen itärajan ostoskylään: ''Jos kävijämäärät olisivat olleet aiemmin tällaisia, konkurssia ei ehkä olisi ollut edessä''

Näillä näkymin ostoskylä on auki ainakin marraskuun loppuun asti. Syyslomat sattuivat samaan saumaan konkurssin kanssa, ja myynti on käynyt viime viikkoina hyvin.

Zsar Outlet Village -kauppakeskus Virolahdella Vaalimaalla.
Ostoskylä Zsar sijaitsee Kymenlaaksossa, parin kilometrin päässä Vaalimaan rajatarkastusasemalta. Kuva: Antro Valo / Yle

Pari viikkoa sitten konkurssiin asetetun ostoskylä Zsarin toiminta jatkuu aiemmin ilmoitettua pidempään.

Vaalimaan rajanylityspaikan lähellä sijaitseva hulppea ostoskylä Zsar Oy ja sen tytäryhtiö East Gate Development Oy asetettiin konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi.

Alun perin ostoskylä oli tarkoitus sulkea pari viikkoa konkurssin jälkeen.

Konkurssiuutinen sai kuitenkin asiakkaat liikkeelle, ja kauppa on käynyt viime viikkoina hyvin. Tavaraakin on jäljellä, joten toimintaa päätettiin jatkaa.

– Taustalla on varmasti sellaista psykologiaa, että ihmiset haluavat vielä tulla käymään kaupoilla ja katsomaan Zsaria, konkurssipesän pesänhoitaja, asianajaja Matti Manner kertoo.

Näillä näkymin ostoskylä on auki ainakin marraskuun loppuun asti.

Syyslomat sattuivat sopivaan saumaan

Matti Mannerin mukaan ostoskylässä on viime viikkoina käynyt esimerkiksi syyslomalaisia. Kävijöitä on ollut myös lähiseudun ulkopuolelta, ja esimerkiksi viikonloppuisin kävijöitä on ollut melko paljon pääkaupunkiseudulta.

– Kävijämäärät ovat olleet ihan mukavia. Jos ne olisivat olleet tällaisia aiemminkin, niin konkurssia ei ehkä olisi ollut edessä, Manner sanoo.

Tyhjä ostoskatu Zsar Outlet Villagessa Vaalimaalla.
Zsar-ostoskylässä on useita merkkituotteiden outlet-myymälöitä. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Kukin liike tekee itsenäisesti päätöksen siitä, miten pitkään ne jatkavat myyntiä ostoskylässä. Vielä yksikään liike ei ole lopettanut toimintaansa konkurssi-ilmoituksen jälkeen, ja Mannerin mukaan suurin osa liikkeistä jatkaa myyntiä loppuun saakka.

– Toistaiseksi kaikki ovat katsoneet, että myynti on käynyt sen verran hyvin, että toistaiseksi ainakin kannattaa jatkaa siellä.

Tällä hetkellä Zsarissa on toiminnassa hieman alle 20 liikettä ja kahvila.

Konkurssipesän velka lyhenee

Toiminnan jatkumisesta on hyötyä Zsarin konkurssipesälle, koska liikkeet maksavat sille vuokraa niin pitkään, kun ne toimivat ostoskylän tiloissa. Tämä tuo konkurssipesälle tuloja, ja kiinteistön hoitokustannuksia pystytään kattamaan ja työntekijöiden palkat maksamaan. Ostoskylä on itse pyörittänyt osaa liikkeistä.

Pesänhoitaja Matti Mannerin mukaan tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kuinka paljon Zsarin velka lyhenee vilkkaan myynnin ansiosta.

– On ylläpitokustannukset ja monenlaista muuta kustannusta. Kaikki on kuitenkin kotiin päin, Manner sanoo.

Zsarin toiminnan jatkumisesta odotettua pidempään kertoi ensin Kymen Sanomat.

Näin ostoskylän asiakkaat surivat Zsarin konkurssia lokakuussa pian konkurssiuutisen jälkeen.

Aiheesta aiemmin:

Itärajan palatsimainen Zsar on nyt virallisesti konkurssissa – venäläisille kohdistettu ostoskylä avattiin vain vuosi ennen koronaa

Suvi Koskimies ehti olla pari viikkoa töissä Zsarissa, kun ostoskylä jätti konkurssihakemuksen – jotkut kävivät ostoksilla viimeistä kertaa