Jyväskylässä Kortepohjan kirjaston uudet tilat avataan käyttäjille tänään tiistaina 2.11.2022 iltapäivällä.
Alueen vanha kirjasto suljettiin viime keväänä ja uusien tilojen valmistuminen lykkääntyi alkuperäisestä aikataulusta muun muassa kalustetoimitusten viivästymisten myötä.
– Olemme erittäin iloisia, että monivaiheinen rakennus- ja kalustusruljanssi alkaa olla ohi ja pääsemme normaaliin rytmiin. Opettelemme uusien tilojen haltuunottoa yhdessä, sanoo kirjaston johtaja Kirsi Lähde.
Kortetalossa osoitteessa Kartanonkuja 4 sijaitsevasta uudesta kirjastosta löytyy lainattavan aineiston lisäksi esimerkiksi hiljaisen työskentelyn tilat, pelihuone ja satuluola. Kirjastolla on myös uusia asiakastabletteja, joille on ladattu lehtiä.
Kortetalon tiloissa toimii myös Kortepohjan päiväkotikoulu. Iltaisin Kortetalolla järjestetään toimintaa myös nuorisolle ja muille alueen asukkaille.
Omatoimikirjasto otetaan Kortepohjassa käyttöön myöhemmin.