Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Useat pohjalaiskunnat ovat perustamassa hyvinvointialueelle ruoka- ja siivouspalveluita tuottavaa yritystä

Syynä yrityksien perustamisille on se, että kunnat eivät saa tuottaa ruoka- ja siivouspalveluita suoraan hyvinvointialueelle.

Kuvituskuvassa on siistijä työssään toimistotiloissa Helsingissä elokuussa 2020.
Närpiön kaupunginhallitus hyväksyi eilen kaupungin liittymisen yhtiöön. (Kuvituskuva) Kuva: Silja Viitala / Yle

Useat kunnat ovat perustamassa uutta yhteistä yritystä, jotka tuottaa ruoka- ja siivouspalveluita Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Syynä yrityksen perustamiselle on se, että kunnat eivät saa tuottaa ruoka- ja siivouspalveluita suoraan hyvinvointialueelle.

Närpiön kaupunginhallitus hyväksyi eilen kaupungin liittymisen yhtiöön, jossa mukana ovat myös Kristiinankaupunki, Kaskinen, Korsnäs ja Vöyri. Kaupungit omistavat yrityksestä 70 prosenttia ja hyvinvointialue loput.

Suunnitelmien mukaan yhtiö tarvitsee henkilöstöä noin 117 henkilötyövuodeksi.

Närpiön kaupunginjohtaja Mikaela Björklund sanoo, että liiketoiminnan pitäisi käynnistyä mahdollisimman nopeasti vuodenvaihteen jälkeen.

Aiemmin ainakin Vöyrin kaupunginhallitus on hyväksynyt osallistumisen yhtiöön.