Venäjän kynnys käyttää taktisia ydinaseita on korkea, mutta tätä mahdollisuutta ei voida myöskään sulkea pois.
Näin arvioi joukkotuhoaseiden asiantuntija Olli Heinonen yhdysvaltalaisesta Stimson Center -ajatushautomosta
Hän on toiminut myös YK:n kansainvälisen atominenergiajärjestö IAEA:n apulaispääjohtajana.
Venäjän asevoimien johto on hiljattain keskustellut siitä, miten ja milloin Venäjä voisi käyttää taktista ydinasetta Ukrainassa, kertoi The New York Times keskiviikkona Yhdysvaltaisiin viranomaislähteisiin perustuen.
Heinonen huomauttaa olevan normaalia, että sotaa käyvä maa keskustelee kaikista käytettävissä olevista aseista.
– Meidän pitää olla realistisia, sillä hehän tietysti keskustelevat kaikista niistä aseista, joita heillä on sodassa käytössä tai käytettävissä, jos tilanne näin vaatii. Meidän pitää pitää mielessä, että ydinaseet on kehitetty ja valmistettu myös käyttöä varten. Mutta tietysti käyttökynnys on erittäin korkealla ja emme tiedä näiden keskustelujen sisältöä kovin tarkasti.
The New York Timesin mukaan amerikkalaisviranomaiset painottavat, että he eivät ole nähneet merkkejä ydinaseiden liikuttelusta tai iskujen taktisista valmisteluista
Taktinen ydinase ei välttämättä kohdistuisi siviileihin
Mahdollisia syitä käyttää taktisia ydinaseita on Heinosen mukaan monia.
Heinonen huomauttaa, että taktiset ydinaseet ovat yleensä strategisia ydinaseita pienempiä ja niitä käytetään taktisiin tarkoituksiin lähialueilla – lähinnä taistelukentällä.
Samaan aikaan niiden käyttö palvelee kuitenkin myös strategiaa. Venäjän tapauksessa se voisi olla esimerkiksi Ukrainan länsimailta saaman tuen vaikeuttamista, energiainfrastuktuurin tuhoamista ja ylipäätään Ukrainan edistymisen hankaloittamista.
Jos kuitenkin ajatellaan pelkkää taistelukäyttöä, huomauttaa Heinonen, että taktisten ydinaseiden voimakkuutta voi useimmiten säätää.
– Räjähdyksen voimakkuus ei välttämättä ole kovin suuri. Muutamaa kilotonnia voidaan käyttää esimerkiksi jonkin sillan räjäyttämiseen tai sotilaallisen komentokeskuksen eliminoimiseen.
Näin ollen taktisten ydinaseiden käyttäminen ei välttämättä tarkoita, että siviiliväestö kärsisi tai että jokin kaupunki tuhottaisiin, hän sanoo.
Heinosta kuitenkin huolettaa Venäjän tapa sotia, mikä ei kerro hyvää.
– Olen katsonut myös Venäjän muita sotia, esimerkiksi miten he ovat käyttäytyneet Syyriassa tai Tšetšeniassa. Se on aika brutaalia puuhaa. Siinä on paljon keskitytty sotilaskohteiden ohella siviilikohteiden hävittämiseen, hän pohtii.
Heinonen kertoo, että taktisten ydinaseiden vaikutus ympäristöön on huomattavasti pienempi kuin strategisten ydinaseiden. Hänen mukaansa esimerkiksi omat sotilaat voivat kohtuullisen turvallisesti ohittaa nämä kohteet.
– Radioaktiivisuus ei myöskään leviä kovin kauas.
Taktinen ydinase voisi toimia Venäjältä ”varoituslaukauksena”
Toinen tapa käyttää taktista ydinasetta on Heinosen mukaan eräänlainen ”varoituslaukaus”.
Silloin Venäjä voisi räjäyttää taktisen ydinaseen esimerkiksi ilmakehässä, koealueella tai Mustanmeren yläpuolella eikä välttämättä Ukrainan rajojen sisällä.
Tällöin se toimisi varoituksena Yhdysvalloille ja muille Ukrainaa tukeville maille.
– Että miettikääpäs nyt kahdesti, kuinka paljon te Ukrainaa tuette, koska te voitte pian olla tässä sodassa myös osallisena.
Venäjän sotamenestys ei ole sellaista kuin se on ehkä toivonut. Heinonen onkin huolissaan siitä, että Venäjä turvautuisi taktisiin ydinaseisiin pakottaakseen Ukrainan rauhanneuvotteluihin.
– Silloin tulee tietysti houkutus, että käytetään taktista ydinasetta sotilaallisiin tarkoituksiin Ukrainan rajojen sisäpuolella, jotta saavutettaisiin tavoitteita, joita ei konventionaalisilla aseilla pysty saamaan. Se voi olla yksi keinoista sodan kulun kääntämiseksi, ja siitä pitää olla huolissaan.
Heinosen mukaan Venäjällä on melko paljon taktisia ydinaseita kylmän sodan ajoilta.
Niiden käyttö kuitenkin eristäisi Venäjää entisestään, hän lisää.
* Voit keskustella aiheesta torstaihin 3. marraskuuta 2022 kello 23:een saakka.