Heli Aho on työskennellyt Tampereella 40 vuotta kampaaja-parturina. Hän ei muista uraltaan vastaavaa aikaa.
Yrittäjien omat kustannukset nousevat voimakkaasti energiakriisin ja inflaation takia. Asiakkaat elävät samassa epävarmuudessa.
– Asiakkailla on tiukkaa, ja he joutuvat säästämään. Sitten kohta meillä yrittäjillä on tiukkaa, Aho kuvaa.
Siksi hän on säästänyt kaikesta mahdollisesta. Valaisimiin on vaihdettu led-lamput eikä liikkeessä pidetä turhia laitteita päällä.
– Vuokramatoista olen luopunut ja myyntivarastot on pienennetty, ettei hyllyssä ole paljon tavaraa. Tarjoilut ja alennukset on poistettu, Aho kuvaa.
Silti kustannuksia on tulossa yhä lisää. Seuraavassa sähkölaskussa näkyvät korotukset ja vuokrakin on todennäköisesti nousemassa.
Kampaamonsa hintoja Heli Aho nosti jo syyskuussa. Hän pelkää, että etenkin iäkkäät asiakkaat kaikkoavat, jos Suomessa ruvetaan puhumaan taantumasta tai lamasta.
– Iäkkäiden asiakkaiden kukkaronnyörit menevät helposti kiinni varmuuden vuoksi. Ihmisiä alkaa pelottaa, eivätkä he enää uskalla kuluttaa.
”Tosiasia on se, että taantumaan mennään”
Vastaavan pulman edessä ovat nyt monet pienyrittäjät. He selvisivät tähän syksyyn saakka keskimäärin kohtuullisesti koronapandemian jälkeisen talouskasvun ansiosta.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen kertoo, että tulevaisuus näyttää yrittäjäkyselyiden perusteella hyvin epävarmalta. Näkymät muuttuivat radikaalisti Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.
– Tosiasia on varmasti se, että taantumaan mennään. Kysymys on siitä, miten syvä ja pitkä se on.
Asiakkaat ovat alkaneet viivyttää hankintojaan etenkin erikoiskaupassa. Kohonneiden kustannusten vienti hintoihin on vaikeaa, ettei kysyntä sakkaa. Siksi yritykset tinkivät helposti omasta kannattavuudestaan.
Uuteen kriisiin ilman puskureita
Suomessa on 275 000 alle kymmenen hengen yritystä. Moni pienyritys joutui syömään pandemian aikana puskurit. Uusi kriisi otetaan vastaan ilman niitä.
– Nyt ollaan paljon kovemmassa tilanteessa kuin koronan aikana. Ensi talvi ja kevät tulevat olemaan vaikeita, Petri Malinen toteaa.
Hän uskoo, että yrityksiä lopetetaan ensi vuonna aiempaa enemmän. Näin jo siksikin, että korona-aikana näin kävi normaalia harvemmin.
Konkurssiaaltoon ekonomisti ei usko, koska viimeaikaiset uutiset energiahinnoista ovat olleet pelättyä parempia.
Toiseksi kriisi on hänestä aina myös mahdollisuus.
– Pienet yritykset voivat olla voittajia, koska niissä on joustavuutta ja kykyä sopeutua, Malinen sanoo.
Suutareilla takana omituinen syksy
Mansen Suutarien Tuija Suonpään ja Auli Tikkasen ovi Tampereen Itsenäisyydenkadulla käy tiuhaan. He ihmettelevät, miten hyvin kauppa käy.
– Tämä syksy on todella omituinen, koska töitä on positiivisen paljon, Tikkanen sanoo.
– Moni suutari lähialueelta on lopettanut tai muuttanut pois. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että meillä riittää töitä, Suonpää lisää.
Asiakkaat joutuvat jonottamaan töiden valmistumista nyt jopa kuukauden. Tämä johtuu myös siitä, että tukuissa ei ole suuria varastoja. Siksi suutarit joutuvat tilaamaan ja odottamaan.
Tikkasen mukaan uutta on se, että ihmiset jaksavat nyt odottaa neljäkin viikkoa.
– Ei ehkä ole enää niin kiire saada heti asioita, hän sanoo.
Suutarit tottuivat korona-aikana säästämään sekä yrityksen että omista kuluista.
Vakituiset asiakkaat pelastavat vaikeinakin aikoina
Kun Virve Lepola perusti kolmen muun hierojan kanssa uuden yrityksen viime kesänä, siitä varoiteltiin.
– Sanottiin, ettei ennen kesälomia kannata avata. Silti koko kesän oli kivasti asiakkaita.
Sama tahti on jatkunut syksyllä. Hierojille on jo alkanut tulla vakituisia asiakkaita.
Juuri vakituiset asiakkaat ovat kantaneet kampaaja Heli Ahon ja muut konkariyrittäjät jo monen suhdanteen yli.
Virve Lepola sanoo, että yrittäjäksi ryhtyminen heti hierontakoulutuksen jälkeen kannatti.
– Kun työnsä tekee hyvin, se kantaa hedelmää jatkossa.
Hieroja ja suutarit uskovat, että korona muutti ihmisten arvoja. Nyt satsataan itseen ja korjataan tavaroita, eikä aina osteta uutta.
– Korona-aikana moni laiminlyö oman hyvinvointinsa. Nyt halutaan panostaa omaan hyvinvointiin ehkä enemmän kuin aiemmin, Virve Lepola pohtii.
Hierojilla on myös valttikortti. Heidän yrityksensä on auki aamukahdeksasta iltakahdeksaan ja viikonloppuisin. Tämä on juuri sitä joustavuutta, josta ekonomisti Petri Malinen puhui.
– Viikonloppuajat varaillaan nopeasti loppuun, Virve Lepola sanoo.
Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta tiistaihin kello 23:een asti.