Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kempele on maamme kahdeksanneksi vetovoimaisin kunta, Oulunkin vetovoima on kasvanut

Sijoituksen määrittää elinvoimaindeksi, joka koostuu tuottavuudesta, inhimillisestä pääomasta sekä vihreästä siirtymästä.

Oulun aluetta Pohjois-Pohjanmaalla lentokoneesta kuvattuna.
Oulun kupeessa sijaitseva Kempele saa mainetta WSP:n tutkimuksessa. Kuva: Taneli Kärki / Yle

Kempeleen kunta on maamme kahdeksanneksi vetovoimaisin kunta.

Tämä selviää konsulttiyhtiö WSP:n koostamasta vuosittaisesta tutkimuksesta, jossa kunnan elinvoimaindeksi koostuu tuottavuudesta, inhimillisestä pääomasta sekä vihreästä siirtymästä.

Nämä jaotellaan edelleen 19 erilaiseen indikaattoriin, joita ovat vaikkapa työllisyys, väkiluku sekä päästöjen vähenemä.

Kempele on saanut mainetta muutenkin. Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiteko 2022 -tunnustuksen Kempeleen kunnalle pitkäjänteisestä työstä lähiluonnon avaamiseksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kempeleessä kuntalaisille osoitetaan helppo pääsy lähiluontoon.

Suurista kaupungeista Oulun vetovoima on kasvanut edellisestä vertailusta.

Aiheesta lisää:

Pirkkala on maan elinvoimaisin kunta – tässä on Suomen top 10

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 4. marraskuutakuuta kello 23 asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lueja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.