Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja innostuu jäähallin rakentamisesta keskustaan: ”Ilman muuta asia, jota kannattaisi selvittää”

Joonas Grönlundin mielestä mahdollinen 20 miljoonan euron säästö Kisapuiston jäähalliin verrattuna olisi Lappeenrannan kaupungille merkittävä. Areenahankkeeseen liittyy kuitenkin useita kysymyksiä.

Joonas Grönlund seisoo kaupungintalon edustalla
Joonas Grönlund pitää realistisena ajatusta siitä, että keskustahallissa olisi 50 tapahtumaa vuodessa, sillä pelkkiä jääkiekkoliigan runkosarjan kotipelejä on noin 30. Arkistokuva. Kuva: Seppo Kivimäki/Yle

Kisakenttä oy kaavailee Lappeenrannan kauppatorin tuntumaan modernia monitoimiareenaa. Areenaa kaupungin keskustaan ajavat tahot astuivat julkisuuteen tänään torstaina.

Lue myös: Salaisen jäähallihankkeen vetäjät astuivat julkisuuteen – kertovat nyt, mitä haluavat Saipan uudelta kotihallilta ja miksi

Suunnitelman mukaan uudessa hallissa olisi noin 5 000 katsojapaikkaa urheilutapahtumissa ja noin 7 000 paikkaa esiintymislavallisissa tapahtumissa. Areenarakennus maksaisi arviolta 35 miljoonaa euroa ja kokonaisuus 150 miljoonaa euroa.

Lappeenrannan kaupungin osuudeksi kerrotaan 16 miljoonaa euroa. Summaan on laskettu mahdolliset kaupungin saamat tulot.

Kysyimme Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlundilta (kok.), miltä suunnitelmat kuulostavat.

– Tällainen tapahtumakeskus tai monitoimiareena, joka sijoittuisi aivan kaupalliseen ytimeen ja olisi investoinnin suuruusluokaltaan aika iso, on ilman muuta asia, joka kannattaisi selvittää, Grönlund sanoo.

Miltä hallisuunnitelmat kuulostavat, Joonas Grönlund?

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on päättänyt, että uusi jäähalli rakennetaan Kisapuistoon. Miten keskustahalli eroaisi Kisapuiston hallista?

– Kisapuiston hanke olisi aika vahvasti luonteeltaan jäähalli, kun taas keskustaan sijoittuva hanke olisi merkittävästi enemmän tapahtumakeskus, jossa voi pelata myös jääkiekkoa.

Keskustahallisuunnitelmassa kaupungin vastuulla olisi omistaa tontti, rakennuttaa parkkihalli ja uusi kauppahalli sekä ostaa jääaikaa. Mitä tämä maksaisi kaupungille Kisapuiston halliin verrattuna?

– Hankkeen puuhahenkilöillä näyttää olevan arvio, että keskustahalli olisi kaupungille parikymmentä miljoonaa euroa pienempi investointi kuin Kisapuiston täysin kaupungin rahoilla tehtävä malli. Mutta tässä on tietysti paljon selvitettäviä asioita. Mitkä ne konkreettiset summat ovat, ja voisiko esimerkiksi pysäköintilaitos olla jonkun muun toteuttama kuin kaupungin? Luulisi, että se olisi kaupallisesti aika kiinnostava sijainti myös yksityiselle pysäköintilaitokselle.

Mitä kaupunki voisi esimerkiksi tehdä noin 20 miljoonalla eurolla?

– Jättää 20 miljoonaa velkaa ottamatta. Mutta ehkä se olisi kohtuullisen kokoinen koulu tai muutama päiväkoti. Kyllä se on iso raha.

Mitkä ovat keskeisimmät avoimet kysymykset tällä hetkellä?

– Enemmän on kysymyksiä kuin vastauksia tällä hetkellä. Miltä se näyttäisi? Mihin se tarkalleen sijoittuisi? Mihin laskelmat investoinneista, vuosittaisista kuluista ja tuloista perustuu? Hyvin paljon selvitettäviä asioita.

Miten asia etenee kaupungilla tämänpäiväisen ulostulon jälkeen?

– Varmaankin seuraavaksi mietitään, miten kaupunginvaltuustoa pyydettäisiin tekemään ratkaisua siitä, selvitetäänkö tätä Kisapuisto-vaihtoehdon rinnalla vai ei.

Mitä kaikkea pitäisi tapahtua, jotta keskustahallin rakentaminen voisi käytännössä alkaa – ainakin Kisapuisto-suunnitelma pitäisi perua?

– Joo, molempia ei tule, se on selvää. Hankkeen pitäisi olla järkevä kaupungin investointina ja kaupunkikuvalle ja mahdollistaa korttelin muu käyttö. Kaiken kaikkiaan hankkeen pitää olla sellainen, että se saisi valtuuston enemmistön tuen.

Miten monen vuoden prosessista voitaisiin puhua?

– Selvittämisissä pelkästään menee jo pitkään. Asemakaavamuutokset, rakennuslupaprosessit mahdollisine valituksineen, niin puhutaan useista vuosista.

Entä minne uusi kauppahalli voisi tulla – tai tarvitaanko kauppahallia?

– Aika varhaisessa vaiheessa ollaan tämän kysymyksen osalta, mutta miksei siihen samalle alueelle, jos järkevä sijainti löytyy. Kyllähän kauppahalli olisi hyvä olla kauppatorin yhteydessä. Kauppahalli on tietysti vain yksi tapa kutsua liiketiloja, mutta minusta elintarvikkeiden erikoistavarakaupalle on kysyntää kaupungin ydinkeskustassa.

Lue myös:

SaiPan uusi kotihalli rakennetaan Kisapuistoon, paikasta kiisteltiin liki 4 tuntia ratkaisevassa valtuustossa: "Tilanne muistuttaa jenkkien presidentinvaaleja"

Jäähallin rakentaminen kauppatorille kestäisi kauan – kaavoitus veisi vuoden, valitukset voisivat pidentää aikaa entisestään

Etelä-Saimaa: Lappeenrannan kauppatorille suunnitellaan jäähallin lisäksi asumista, hotelli ja toriparkki – taustalla rakennusliike Efika ja paikallisia sijoittajia

Jäähallin sijoittaminen keskustaan on “varteenotettava vaihtoehto”, sanoo apulaiskaupunginjohtaja – kysyimme, missä Lappeenrannan hallihankkeissa mennään nyt

Salamyhkäisyys leimaa SM-liigakäyttöön suunnitteilla olevaa jäähallia Lappeenrannassa – sopiiko tämä avointa päätöksentekoa korostavaan kaupunkiin?