Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kalle Rovanperän aisaparin kädet alkoivat täristä, kun historiallinen yhteistyö alkoi – yksi Facebook-viesti voi johtaa vielä vuosikymmenen dominointiin

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ovat tehneet menestyksekkäästi yhteistyötä jo viiden vuoden ajan. Halttunen oli ensimmäistä kertaa Rovanperän vierellä pika-aikataululla esitetyn pyynnön jälkeen.

Jonne Halttunen Toyotan kimpussa.
Jonne Halttunen aloitti Kalle Rovanperän kartanlukijana samana vuonna, kun hänen ralliuransa oli vedenjakajalla. Kuva: Tomi Hänninen

– Se oli sellainen lapsuuden haave tai ei edes sitä. Se oli sellainen asia, jota ei voinut kuvitella. Kun se alkoi realisoitua, alkoivat täristä kädet. Oli pakko pysähtyä bussipysäkille. Oli pakko puhallella, Jonne Halttunen muistelee.

Halttunen kuvailee reilun viiden vuoden takaista elokuista hetkeä, jolloin teki uransa ensimmäisen ammattilaissopimuksen kartanlukijana. Tuolloin Halttusen ja ralliautoilun superlupauksen Kalle Rovanperän yhteistyöstä tuli virallista.

Vielä Rovanperän kotona Käpälämäessä Halttusen pää oli pysynyt kylmänä, mutta ei enää kotiin ajellessa.

– Se oli tietyllä tavalla unelmien täyttymys, Halttunen tiivistää.

Aiemmin saman vuonna hän oli kilpaillut Rovanperää vastaan Teemu Asunmaan kanssa Mikkelin SM-rallissa. Tuolloin Rovanperän kartanlukijana oli Harri Rovanperän vanha kartanlukija Risto Pietiläinen.

Asunmaa ja Halttunen johtivat pitkään kisaa, mutta poikkeusluvalla ajanut 16-vuotias Rovanperä pyyhälsi sensaatiomaisesti SM-rallin voittoon kahden viimeisen erikoiskokeen aikana.

Jo nuorena ajovideoillaan säväyttänyt Rovanperä nousi tuolloin kenties ensimmäistä kertaa suuremman kansan tietoisuuteen. Kilpailua oli seuraamassa tuhansia katsojia, SM-sarjan ennätysmäärä.

– Mikkelin kisan kautta olimme olleet tekemisissä. Jo ennenkin sitä, vuoden 2016 puolella, olimme jotain keskustelleet somen kautta. Mutta 2017 huhtikuun lopussa tuli Facebookissa messenger-viesti, että haluaisinko lähteä yksiin testeihin kyytiin, Halttunen muistelee.

Näin alkoi Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen yhteistyö.

Testit olivat heti seuraavan päivänä Rovaniemellä. Kyseessä olivat Pirellin salaiset rengastestit. Siellä oli ajettu yhdessä kaksi yötä, kun päivällä oli ollut jo niin lämmintä. Heti niiden jälkeen ei kuitenkaan lyöty mitään lukkoon.

Halttusella oli pöydällään tarjous silloin Tulevaisuuden tähti -kilpailun voittaneelta Juuso Nordgreniltä. Rovanperästä ei ollut kuulunut mitään.

Halttunen oli kysellyt Asunmaan kanssa ajetun erään rallin jälkeen, mitä hänen pitäisi tehdä. Päätös piti tehdä viikon sisällä. Asunmaa oli kehottanut laittamaan Rovanperälle viestiä. Loppu on historiaa.

– Kalle laittoi viestin, että älä sovi mitään ja pyysi käymään heidän kotonaan. Siellä sovittiin, että ajetaan muutama kisa. Jatketaan kimpassa, jos menee hyvin, Halttunen kuvailee.

Ennen Rovanperän mukaantuloa Halttusen ura kartanlukijana oli ollut vedenjakajalla. Hän oli päättänyt edellisen vuoden lopussa, että vuonna 2017 hänestä tulee ralliammattilainen tai se jää harrastukseksi. Hän sitten jatkaisi itse perustamaansa ja menestyksekästä hydrauliikkayritystoimintaa.

– Oli vaikea olla samaan aikaan rallissa ja yrittäjänä. Oli hauskaa, että ammattilaisuus tapahtui samana vuonna, kun ajattelin, Halttunen sanoo.

”Kun teen jotain, haluan pärjätä”

Nyt kaksikko on voittanut sekä WRC2 Pro -luokan mestaruuden vuonna 2019 että tänä vuonna sen kirkkaimman kruunun. Rovanperästä ja Halttusesta tuli ensimmäiset suomalaiset rallin maailmanmestarit 20 vuoteen.

Toyotan tiimipäällikön Jari-Matti Latvalan mukaan Halttunen on ollut hyvä pari Rovanperälle ja tuo Rovanperälle tarvittavaa energiaa.

– Kalle on itse rauhallinen. Kallea ei tarvitse rauhoittaa. Jossain tilanteessa tulee kuitenkin tunne, että pitäisikö Kallelle antaa vähän draivia. Luulen, että Jonnessa on sellaista draivia, Latvala toteaa.

22-vuotias Rovanperä kuvaili Yle Urheilulle Jyväskylän MM-rallin yhteydessä aiemmin tänä vuonna, että Halttunen reagoi voimakkaammin kuin hän itse moniin asioihin. Välillä Rovanperä joutuukin rauhoittelemaan kartanlukijaansa. Kaksikon mukaan heillä on toisiaan täydentävät luonteet. Kilpailuhenkisyys kuitenkin paistaa molemmista läpi.

– Jos olemme vaikka viidentenä, eikä ole mitään sijoitusta mistä ajaa, emme ole ehkä parhaimmillaan. Tilanne saattaa mennä läpänheitoksi, Halttunen totesi Jyväskylässä.

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen säätävät autoa.
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen työn touhussa Jyväskylän MM-rallissa. Kuva: Tomi Hänninen

Halttusen mukaan hän on hyvin kriittinen itseään ja Rovanperänkin tekemisiä kohtaan. Rallikipinä tuli perheen mukana. Setä ajoi aloittelijasarjaa F-Cupissa. Jonne alkoi pyöriä mukana huollossa 4–5-vuotiaana. Rallia katsottiin todella paljon.

Lajista tuli intohimo. Lopulta myös Halttunen ja hänen kaverinsa Mikko Pajunen päättivät alkaa ajaa rallia. Päätös syntyi saunan lauteilla. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei Halttunen olisi itse kuljettaja.

– Kun teen jotain, haluan pärjätä. Mikko oli aina nopeampi kuin minä mopoajoista lähtien. Oli hyvin selkeää, että Jonne ajoi nuottia tai istui vieressä, Halttunen kertoo.

”Kyllä tätä varmasti menee kymmenen vuotta”

Halttusen mukaan hän kehittyi kartanlukijana kopioimalla muita. Hän saattoi soittaa entiselle kartanlukijahuipulle ja nykyiselle Toyotan urheilutoimenjohtajalle Kaj Lindströmille. Soittoa lähti myös Esapekka Lapin kartanlukijan Janne Fermin suuntaan.

Jari-Matti Latvala kehuu myös, kuinka Halttunen tulee kysymään häneltäkin välillä eri asioita.

– Mitä lähemmäs pääsi huippua, sitä enemmän olen kysellyt. Muistan, että soitin Fermille ennen jotain uutta MM-rallia ja kysyin, oliko jotain erikoista. Kysyvä ei tieltä eksy, Halttunen kuvailee.

Elämä kartanlukijana vaatii Halttusen mukaan todella paljon. Työnteko ei juuri koskaan lopu. Kesken rallien valmistaudutaan seuraavaan tai sitä seuraavaan kisaan. Kausien välissä saattaa olla jotain pr-tapahtumia.

Jonne Halttunen nauttii kuohujuomaa Jyväskylän MM-rallissa.
Jonne Halttunen on päässyt maistamaan kuohujuomia palkintokorokkeella monta kertaa tänä vuonna kovan työn päätteeksi. Tässä hän nauttii kotirallissa Keski-Suomessa. Kuva: Tomi Hänninen

Matkustuspäiviä tulee todella paljon. Suomessa ei kauden aikana ehdi juuri viettää aikaa. Halttunen ehti olla Suomessa vain kymmenen tuntia Uudessa-Seelannissa varmistuneen mestaruuden jälkeen. Sitten pitikin jo lähteä kohti Espanjan MM-rallin testejä.

Katalonian MM-rallin jälkeen oltiin viikko kotona. Matkalaukut pakattiin seuraavaksi kohti kauden päätöskilpailua Japania.

Vielä elämä kartanlukijana silti maistuu.

– Toistaiseksi tämä on aika kivaa. Kyllä tätä menee varmasti kymmenen vuotta, jos Kalle haluaa niin pitkään ajaa. Voihan mennä vaikka 15 vuottakin. Ei sitä tiedä, Halttunen uskoo.

Yksi Facebook-viesti voikin johtaa vielä useampaan maailmanmestaruuteen tulevina vuosina.

Jonne Halttusta haastatteli Tomi Tuominen.

Japanin MM-rallin aikataulu ja lähetystiedot

Torstai 10.11.

Shakedown (2,80 km) kello 02.01
EK 1 (2,75 km) kello 10.38
Ennakkotunnelmat ja EK 1 huippuhetket kello 21.00–21.30 TV2

Perjantai 11.11.

EK 2 (23,29 km) kello 00.02
EK 3 (19,38 km) kello 01.00
EK 4 (22,44 km) kello 01.58
Päivähuolto kello 04.38
EK 5 (23,29 km) kello 06.31
EK 6 (19,38 km) kello 07.29
EK 7 (22,44 km) kello 08.27
Iltahuolto kello 11.07

Päivän huippuhetket kello 11.00–11.30 Yle Areena (Uusinta kello 21.00–21.30 TV2)

Lauantai 12.11.

EK 8 (20,56 km) kello 00.07
EK 9 (14,74 km) kello 01.00–02.00 TV2
EK 10 (7,08 km) kello 02.03
Päivähuolto 03.59
EK 11 (20,56 km) kello 05.37
EK 12 (14,74 km kello 06.30–07.30 TV1
EK 13 (1,40 km) kello 08.36
EK 14 (1,40 km) kello 08.49
Iltahuolto kello 09.59

Päivän huippuhetket kello 11.00–11.30 Yle Areena (Uusinta kello 21.00–21.30 TV2)

Sunnuntai 13.11.

EK 15 (7,52 km) kello 01.00–02.00 TV2
EK 16 (21,59 km) kello 02.12
EK 17 (11,60 km) kello 03.10
EK 18 (21,59 km) kello 04.48
Rallin huippuhetket ja EK 19 Power Stage (7,52 km) kello 07.00–08.30 TV1 (Uusinta kello 10.00–11.30 TV2)