Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lumiriipan saaren komea mänty rauhoitettiin luonnonmuistomerkiksi Hattulassa

Männyn paksuus on rinnanympäryskorkeudelta 1,9 metriä ja pituutta puulla on noin 14 metriä.

Vihreä luonnonmuistomerkki-kyltti puun runkoa vasten.
Rauhoitettu luonnonmuistomerkki saa suojelun merkiksi kyltin. Kuvituskuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Hattulassa on vastikään rauhoitettu uudeksi luonnonmuistomerkiksi vanha mänty. Rauhoitettu mänty kasvaa Takajärven pienellä Lumiriipan saarella.

Niemen kärjessä kasvava puu erottuu vesillä liikkujille muusta saaren puustosta järeän kokonsa vuoksi. Männyn paksuus on rinnanympäryskorkeudelta melkein kaksi metriä ja pituutta sillä on noin 14 metriä.

Hattulassa on tällä hetkellä noin 30 luonnonmuistomerkkiä, joista suurin osa on rauhoitettu 1960-luvulla. Yleensä luonnonmuistomerkit ovat erikoisia, suuria puita tai puuryhmiä, mutta myös siirtolohkareita. Hattulasta löytyy ilmeisesti Suomen ainoa luonnonmuistomerkiksi rauhoitettu punamuurahaisen keko.

Luonnonmuistomerkit ovat historiallisesti tai kansanperinteen kannalta arvokkaita ja toimivat omalta osaltaan myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäjinä.

Kunta huolehtii luonnonmuistomerkin merkitsemisestä selvästi havaittavalla tavalla rauhoitusta osoittavin kyltein. Merkitsemisessä käytetään yleisimmin tolppaa, jossa kyltti näkyy maastossa 1–1,2 metrin korkeudella ja on sijoitettuna 1 m säteelle rauhoituskohteesta.

Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen ja turmeleminen on luonnonsuojelulailla kielletty.