Sähkö, lomamatkat, ravintolat ja ruoka ovat asioita, joista suomalaiset suunnittelevat säästävänsä seuraavan 12 kuukauden aikana, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Valtaosa eli 71 prosenttia suomalaisista uskoo joutuvansa säästämään seuraavan vuoden aikana ainakin jostain.
Yleisimmät säästökohteet ovat sähkö ja muu energian käyttö (49 %), lomamatkat (44 %), ravintolapalvelut (42 %) sekä elintarvikkeet (37 %).
Vain noin neljännes (23 %) olettaa, ettei näillä näkymin tarvitse säästää mistään. Heitä on etenkin varakkaiden, koulutettujen, ylempien toimihenkilöiden, yrittäjien ja pääkaupunkiseudulla asuvien joukossa.
Se, kuinka monta jäsentä taloudessa on, vaikuttaa kyselyn mukaan merkittävästi säästöaikeisiin. Yli kolmen hengen talouksissa lähes 60 prosenttia arvioi joutuvansa säästämään sähkön ja muun energian käyttöä. Yhden hengen taloudessa näin ajattelee 43 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Useamman henkilön talouksissa ennakoidaan säästämistä myös monissa muissa menoissa. Tällaisia ovat ainakin ruoka, liikkuminen, lomat, maksulliset vapaa-ajan palvelut, ravintolat ja pukeutuminen.
Nuoret tinkivät vaatteista, iäkkäämmät sähköstä
Pääkaupunkiseudulla asuvista reilu 40 prosenttia uskoo, että tulee toimeen erinomaisesti tai hyvin eikä suurempia säästötarpeita ole. Sen sijaan maaseutumaisissa kunnissa asuvista reilu 30 prosenttia arvelee, että monista tai lähes kaikista ostoksista ja hankinnoista on tingittävä.
Ikä on yhteydessä arvioihin niistä kohteista, joista säästetään. Nuoret, 18–30-vuotiaat arvioivat tinkivänsä etenkin ruoka- ja vaateostoksista sekä ravintolakäynneistä. Sen sijaan yli 60-vuotiaat arvioivat säästävänsä sähköstä ja muusta energian käytöstä. Keski-ikäisten, 41–50-vuotiaiden joukossa on muita jonkin verran enemmän niitä, jotka eivät usko tinkivänsä mistään.
KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.–5.10.2022. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1010. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.