Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jasmi Joensuu noudatti Virpi Sarasvuon neuvoa ja voitti kauden avauskisansa näytöstyyliin: ”En säheltänyt niin kuin monesti”

Jasmi Joensuu ja Lauri Lepistö voittivat Suomen cupin vapaan hiihtotavan sprintit Vuokatissa. Enemmän maajoukkuehiihtäjiä nähdään viivalla sunnuntain viesteissä.

Jasmi Joensuu oli omaa luokkaansa kauden avauskisassaan. Lauri Lepistö kiri miesten kisan voittoon parin monon mitalla.

Jasmi Joensuu ja Lauri Lepistö olivat kotimaisen hiihtokauden avausviikonlopun ykkösnimet vapaan hiihtotavan sprinteissä Vuokatin Suomen cupissa.

Viime kaudella Suomen cupin kokonaiskisan voittanut Joensuu, 26, oli sprinttifinaalin jälkeen yhtä hymyä. Kilpailukauden alku oli jo tovin kutkutellut vatsanpohjassa.

– Erittäin hauskaa oli. Tavoite oli, että hiihto pysyy rentona, ja niin se pysyikin ihan loppua lukuun ottamatta. Yllätyin jo karsinnassa, että oli rentoa enkä liikaa säheltänyt niin kuin monesti, Joensuu kertoo.

Viime kaudella Joensuu kaatui Davosin, Lahden ja Drammenin maailmancupin sprinteissä sekä rikkoi pahaksi pettymyksekseen sauvansa myös Pekingin olympialaisten sprintin alkuerissä.

Joensuu piti kolarien välttämisen mielessään jo uuden kauden avauskisassa, vaikka Suomen cupin tasoisessa kisassa hiihtäminen on selvästi väljempää kuin maailmancupissa.

Sarasvuon Virpi sanoi, että nyt sitä innokkuutta pitää vähän ottaa pois, jotta pärjää siellä maailmancupissakin. Hänen neuvollaan mentiin tänään. Pyrin teknisesti hiihtämään kovaa ja nauttimaan siitä, Joensuu kertoo keskustelustaan 2000-luvun alun suomalaishuipun kanssa.

Voittaja Jasmi Joensuu (oik.) sai onnittelut toiseksi hiihtäneeltä Anni Alakoskelta naisten vapaan hiihtotavan sprintin finaalissa maastohiihdon Suomen cupin osakilpailussa Sotkamossa 5. marraskuuta 2022.
Anni Alakoski ja Jasmi Joensuu olivat naisten sprintin kärkikaksikko. Kuva: Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Joensuu voitti sprinttikisan reilun sekunnin erolla Anni Alakoskeen. Anni Lindroos oli finaalin kolmas.

Helmikuussa alkavat Planican MM-kisat ovat Joensuun kauden päätavoite. Maailmancup-kiertue käynnistyy kolmen viikon päästä Rukalta. Sitä ennen Joensuu hiihtää kilpaa ensi viikonloppuna Oloksella.

– Jonain viikonloppuna pitää treenatakin, joten Taivalkoski (Suomen cup) on vielä auki. Tästä on todella hyvä jatkaa, Joensuu sanoo.

Lepistö kipusi hänniltä voittoon: ”Vanha ja väsynyt”

Tasaisemman miesten finaalin kaikki kuusi hiihtäjää ylittivät maaliviivan kahden sekunnin sisällä toisistaan. Lauri Lepistö kiristi miesten kisan voittoon aivan kilpailun loppumetreillä. Parin monon mitalla hänelle hävisivät Olli Ahonen ja Ike Melnits.

Lepistö jäi finaalin alussa ryhmän hännille, mutta nousi pikkuhiljaa voittotaisteluun. Taktiikka ei ollut suunniteltu.

– Alkaa olla vanha ja väsynyt, eikä kerennyt tuohon alkuun, oli surkeita lähtöjä, Lepistö naureskelee.

– Ei ole niin herkkää vielä. Ei mitään lentoa, mutta ei ole tarkoituskaan. Sitä haetaan kisojen kautta, ensi viikonloppuna ja kahden viikon päästä kilpailen. Ei ole vielä edes haettu niin kovia tehoja.

Lauri Lepistö (vas.) löi Olli Ahosen kiritaistelussa miesten vapaan hiihtotavan sprintin finaalissa maastohiihdon Suomen cupin osakilpailussa Sotkamossa 5. marraskuuta 2022. Taustalla Oskari Hökkä, Perttu Hyvärinen ja Juuso Tossavainen.
Miesten kisa ratkesi kirikamppailussa. Oranssipukuinen Lauri Lepistö venytti voittoon 0,29 sekunnin erolla Olli Ahoseen. Kuva: Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Obertsdorfin MM-laduilla vuonna 2021 kilpaillut hiihtäjä aloittaa kauden tyytyväisin mielin, vaikka töitä riittää. Paikkaa Planican kisakoneessa hän tavoittelee tällä kaudella B-maajoukkueen riveistä.

– Tämä kisa kertoi lähinnä sen, että pystyin voittamaan tällaisella suorituksella. Teknisesti on menty vähän eteenpäin, sitä olen yrittänyt vapaalla hakea. Se on nyt vähän sinne päin, Lepistö kertoo.

Suurlupaus Melnitsin päivä kääntyi

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila hehkutti vasta 19-vuotiasta Ike Melnitsiä jo kauden alla yhdeksi potentiaalisimmista suomalaissprinttereistä. Lassilan arviolle löytyi heti kauden avauskisassa pohjaa.

– Aiemmin hän ei ole kestänyt koko sprinttipäivää, mutta nyt sitten finaalissa vielä palkintokorokkeelle, niin todella hyvältä näyttää Melnitsin meno, Lassila sanoi.

Keväällä nuorukainen saavutti Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleilla Vuokatissa hopeaa ja nuorten MM-kisoissa neljännen sijan. Tänä viikonloppuna Melnitsin oli kuitenkin käydä samoissa Vuokatin maisemissa ohraisesti, kun hän pääsi alkueristä jatkoon vasta maalikamerakuvan uudelleentarkastelun jälkeen.

Melnits oli yllättynyt kisapäivänsä käänteistä.

– En olisi uskonut. Kun lämmittelin finaaliin, ajattelin, että nyt taistellaan mitalista. Löysin uuden tavoitteen, vaikka en ensin uskonut, että pääsen näin pitkälle, Melnits kertoo.

Ike Melnits hiihti kolmanneksi miesten vapaan hiihtotavan sprintin finaalissa maastohiihdon Suomen cupin osakilpailussa Sotkamossa 5. marraskuuta 2022.
Ike Melnits, 19, on asiantuntija Kalle Lassilan mukaan yksi ikäluokkansa parhaista sprinttihiihtäjistä maailmassa. Kuva: Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Melnits ei vielä ole debytoinut maailmancupissa.

– Vauhtia on hyvä tämän jälkeen lähteä kasvattamaan. Treenit ovat menneet hyvin ja kuntoa pystyy vielä virittämään paljon. Se lupaa hyvää, Melnits sanoo.

Vuokatin Suomen cupin sprinttiin osallistui vain muutamia A-maajoukkueen hiihtäjiä. Enemmän heitä on kuitenkin mukana sunnuntain viesteissä. Asiantuntija Kalle Lassilan mukaan Vuokatin kisalla on merkitystä ennen kaikkea urheilijoille itselleen.

– Ei tällä suurta merkitystä ole valintoihin tai mihinkään. Valmentajat ja urheilijat itse tarkkailevat, lähteekö hiihto alkukaudesta kulkemaan, Lassila sanoo.

Yle TV2:n lähetys Vuokatin Suomen cupin viesteistä alkaa sunnuntaina kello 11.10.