Muun muassa lähisuhdeväkivallan uhreja auttavissa turvakodeissa on valtakunnallisesti kova pula asiakaspaikoista. Ylen tietojen mukaan asiakaspaikkoja tarvittaisiin jopa 200 lisää.
Etelä-Savon ainoa turvakoti on Mikkelissä, ja siellä on seitsemän perhepaikkaa. Mikkelin turvakodissa ei kärsitä tilaongelmista, mutta se ei välttämättä tarkoita, etteikö alueella olisi tarvetta tukipalveluille.
Korona-aikana turvakotien asiakasmäärät tippuivat, kun apua tarvitsevat ihmiset eivät hakeutuneet avun piiriin kuten aiemmin.
Mikkelin turvakodissa on tälläkin hetkellä tilaa. Voiko siis ajatella, että alueella ei ole suurta ongelmaa esimerkiksi lähisuhdeväkivallan kanssa?
– Kyse on pikemminkin siitä, ettei tuen piiriin hakeuduta, vaikka tarvetta olisi. Ne ihmiset, jotka tänne ovat tulleet, ovat kokeneet tulleensa autetuiksi, sanoo Mikkelin turvakodin sosiaalityöntekijä Minna Hautala.
Hautalan mukaan voi olla paljon syitä, miksi ihmiset eivät osaa tai halua hakeutua turvakodin avun piiriin. Hautalan mukaan väkivaltaisissa suhteissa pysytään usein aivan liian pitkään.
– Voidaan kokea, ettei oma tilanne ole liian vakava tai pelätään, että mitä tapahtuu kun tänne tulee. Me olemme kuitenkin vaitiolovelvollisia. On hyvä, että näistä ongelmista valtakunnankin tasolla puhutaan, sillä lähisuhdeväkivalta ei ole viime vuosina vähentynyt, Hautala toteaa.
Mikkelin turvakodissa valtakunnallinen turvakotipaikkojen vähyys näkyy siten, että asiakkaita saattaa tulla Mikkeliin esimerkiksi Pohjois-Savosta, jossa turvakodit ovat täynnä.