Kun 90-luvun sekä 2000-luvun alun suurin ja kaunein Detroit Red Wings edellisen kerran ylsi pudotuspeleihin, NHL-maailma makasi suomalaisittainkin hyvin erilaisessa asennossa. Suomalaisten pistepörssin NHL:ssä voitti 60 (18+42) tehopisteellä Jussi Jokinen ja esimerkiksi toiseksi paras suomalainen maalintekijä oli Toronton Leo Komarov.
Elettiin kautta 2015–2016.
Pian tämän jälkeen Detroit alkoi rakentamaan uutta tulevaisuutta – käynnistyi projekti, joka ei tuntunut tulevan valmiiksi koskaan. Menneellä kaudella Detroit voitti 19 ottelua, sitä edellisellä vain 17. Vaikka sisään oli jo tullut laadukkaita nuoremman sukupolven pelaajia, tilanne oli seuralle painajaismainen.
– Kukaan ei halunnut katsoa sitä kärsimysnäytelmää. Detroitin pelaaminen oli pitkään ylipitkiä vaihtoja ja laiskaa puolustamista. Jätkät olivat kuin rokkitähtiä, Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen muistelee Detroitin edellisiä kausia.
Toisaalta samaan aikaan seuralegenda Steve Yzermanin paluu autokaupunkiin varapresidentin sekä urheilupomon rooliin on luonut uskoa Red Wingsin paluuseen huipulle. Yzerman oli isossa osassa rakentamassa NHL:n viimeisintä dynastiaa, Tampa Bayta, ennen kuin palasi vanhaan kotikaupunkiinsa.
Yzerman on uudistanut ja nuorentanut joukkuetta ja viimeisin muutos tapahtui kesällä valmentajaosastolla. Jeff Blashill sai lähteä ja tilalle Yzerman palkkasi Tampassa pitkään apuvalmentajana toimineen Derek Lalonden. Lalonde ehti voittaa Jon Cooperin aisaparina Tampassa kaksi Stanley Cupia.
– Hän on menestynyt ECHL-liigassa, hän on menestynyt AHL:ssä ja viimeisimpänä voittanut Tampassa kaksi Stanley Cupia. Kun muistetaan, miten rokkistarat Detroitissa aiemmin pelasivat, niin sellainen velttoilu on nyt siivottu pelistä. Lalonde on arvottanut kaikki samanarvoisiksi, ja luottamusta saa tekemällä lujasti hommia kahteen suuntaan, Lehkonen sanoo.
Lopputulema on erinomainen alkukausi. Detroit on voittanut 12 ensimmäisestä ottelustaan seitsemän seilaten parhaillaan kolmen ottelun voittoputkessa.
Lehkonen nosti esiin muutaman tärkeän teeman Detroitin erinomaisen syksyn takaa.
Ville Husso
On mahdotonta puhua Detroitin syksystä ilman, että nostaa esiin Ville Hussoa. St. Louisista Detroitiin siirtynyt ja ensimmäistä kertaa urallaan selkeänä ykkösvahtina pelaava HIFK-kasvatti on ollut NHL-syksyn parhaita maalivahteja – ellei paras.
27-vuotiaan Husson torjuntaprosentti (94,1) on liigan neljänneksi paras ja vaarallisten maalipaikkojen torjuntaprosentti (92,3) kolmanneksi paras.
GSAA-lukema kertoo, kuinka monta maalia veskari pelastaa suhteessa liigan keskiarvoon. Husson lukema on lähes kahdeksan maalia (7,9) maalia plussalla, sijoitus kolmas.
– Otetaan vastaan ajatus yhdestä liigan parhaista veskareista, Lehkonen aloittaa.
– Hän on hävinnyt vain yhden pelin varsinaisella peliajalla ja se on hienoa. Ville on vetänyt itsensä muutaman vuoden aikana huippukuntoon ja nyt parhaaseen ikään tultuaan hän selvästi ymmärtää, että riittää, kun tekee oman hommansa. Pelin siistiminen on myös auttanut Hussoa, vaikka voittokoppeja tarvitaan jatkossakin ajoittain.
Olli Määttä (ja Filip Hronek)
Seurasta toiseen viime vuodet pomppineella Olli Määtällä, 28, on ollut matkalla vaikeutensa, mutta nyt kulkee. Määttä on pelannut tshekkiläispuolustaja Filip Hronekin kanssa hyvää jääkiekkoa.
Tämä on ollut yksi syyskauden yllättäjäpakkipareista NHL:ssä. Määtällä on tehotilastossaan hyvää viisi, Hronekilla seitsemän osumaa.
Kaksikko on latonut tiskiin lisäksi kolmetoista (2+11) tehopistettä kahteentoista otteluun.
Omaa maalia kaksikko on varjellut erinomaisesti. Sadan pelatun minuutin rajalla duon PDO-lukema (106,2) on koko liigan neljänneksi paras 5–5-pelissä. Lukema saadaan, kun yhteen lasketaan joukkueen laukaisu- ja torjuntaprosentti. Vaarallisia maalipaikkoja Detroit on hallinnut kaksikon aikana yli 59-prosenttisesti, sijoitus liigassa 13.
Ykkössektorista parille ei ole tehty yhtäkään osumaa.
Parin ja varsinkin Määtän pelaaminen on usein perusvarmaa vailla suurempia hienouksia. Määttä on jalkanopeuden kanssa ajoittain vaikeuksissa, mutta kompensoi haasteita älykkyydellä, sijoittumisella ja kamppailukovuudella. Kiekolla Määttä kykenee hyvään avauspelaamiseen, mutta ei toisaalta ota sillä tarpeettomia riskejä.
Jotakin kaksikon tasosta ja valmentajan luotosta Määttääkin kohtaan kertoo suomalaisen yli 20 minuutin kipuava jääaikakeskiarvo. JYP-kasvatti on pelannut korkeammalla jääajalla NHL:ssä ainoastaan yhdellä kaudella ja siitäkin on seitsemän vuotta.
– Hronek, 25, on taas vuoden vanhempi ja tuntuu, että kun sisään on tuotu hieman kokeneempia jätkiä, niin hänen pelaamisensa on rauhoittunut. Hän on kuitenkin pelaaja, joka on pelannut NHL:ssä jo kaksi ja puoli sataa peliä. Pelaa loistavaa kautta, Lehkonen kehuu.
– Olli taas on tyypillinen suomalainen, joka haluaa pysyä taustalla. Hän on aina tunnistanut tarpeet, joita joukkueella on, ja tehnyt pyyteettömästi hommia täyttääkseen ruutunsa. Voittamisen eteen Olli on aina tehnyt kaikkensa. Hän on nyt 28-vuotiaana varmasti parhaassa iässä ja pelannut todella hienosti tämän syksyn.
Onnistuneet hankinnat
Lehkonen on tervehtinyt ilolla seuran kesällä tekemiä hankintoja. Vaikka haaviin ei tarttunut supertähtikategorian yksilöitä, seura sai tärkeille paikoille laadukkaita ja luotettavia veteraanipelaajia sekä Husson kaltaisen äärimmäisen nälkäisen läpimurron kynnyksellä olevan huomisen tähden.
Seurajohto on halunnut panostaa hankinnoissaan luotettavuuteen, jotta nuoret pelaajat rivissä kasvaisivat oikeanlaisessa kulttuurissa. Esimeriksi David Perronin, Määtän ja Husson mukana tuli neljä Stanley Cup -sormusta. Nämä pelaajat ovat nähneet voittavan kulttuurin ja mitä sen rakentamiseen vaaditaan.
– Joku Andrew Copp on hyvä hankinta, hän tuo sinne kovaa keskikaistan pelaamista. Perron on suoraan syötöstä hyvin laukova snaipperi, joka tuo jäälle jatkuvan uhan. Ben Chiarot tuo fyysisyyttä, luonnetta ja kokemusta. Olli taas on todella tyylikäs ja jäähytön kahden suunnan puolustaja, Lehkonen näkee.
– Detroitista on puuttunut sellaista santapaperiosastoa ja sitä sinne hieman nyt tuotiin.
Tuntuu, että uudet vahvistukset sekä uusi valmennus ovat saaneet myös vanhemmat avainpelaajat palaamaan tasolleen. Etenkin kapteeni Dylan Larkin on alkanut näyttää monen vaikeamman vuoden jälkeen pelaajalta, jollaista tästä NHL-varauksen aikaan (2014) odotettiin.
– Larkinista aistii, että hän on herännyt siihen, että nyt pitää alkaa tapahtumaan. Hänestä on nuorisomaajoukkueista asti näkynyt ihan erilainen kilpailuhenki kuin vaikkapa Jack Eichelistä ja nyt hän on tullut kauteen karmit kaulassa. Aiemmin hänkin hieman vajosi siihen rokkistarajääkiekkoon. Tätä uutta tulemista on tosi kiva seurata, Lehkonen hehkuttaa.
Pelitapa
Vaikka tulokset ovat olleet hyviä, erityisen dominoiva ei Detroit otteluissaan ole ollut. Se on itse asiassa ottanut paljon vastaan otteluissaan.
Viidellä viittä vastaan Detroitin maaliodottaman suhde on alle 44 prosenttia, mikä on koko liigan viidenneksi heikoin noteeraus. Saman suuntainen on sijoitus vaarallisten maalipaikkojen suhteissa.
Toisaalta ydintä joukkue puolustaa hyvin ja ykkössektorista sille on tehnyt 0,96 osumaa pelattua tuntia kohden, mikä on kolmanneksi vähiten kaikista joukkueista.
– He hyökkäävät kivasti ja antennit ovat hyvin ylhäällä, jos peli kääntyy omiin. Sieltä myös tullaan lujaa omiin, jos niin käy. Valmentaja on ymmärtänyt senkin, ettei nuoria voi liikaa kahlita, niiden on annettava mennä ja viipottaa hieman. Pieniä virheitä pitää sietää ja niitä korjata sitten videoiden kautta, Lehkonen sanoo.
Etenkin kiekollinen peli on siis uuden valmennuksen alaisuudessa edelleen prosessissa. Detroit onkin pelannut paljon pääty- ja siirtokiekkoja ja lähtenyt sen jälkeen riistämään kiekkoa. Ryhmä on luonut paljon maalipaikkoja hyökkäysalueen riistoista ja keskialueen käännöistä, ei niinkään laadukkaan kiekkokontrollin kautta.
– Tuossa porukassa on luisteluvoimaisia jätkiä ja pienessä kaukalossa tärkein lainalaisuus on, että parhaat maalipaikat saa hyökkäysalueen puolustuspelaamisella ja toiseksi parhaat vastapuolen suorahyökkäyksen jälkeen. Kun puolustat suorahyökkäyksen hyvin jalalla, peli kääntyy täydellä vauhdilla hienosti toiseen suuntaan.