Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ykkösaamussa Olli Rehn – mitä haluat kysyä Suomen Pankin pääjohtajalta?

Energiakriisi, inflaatio, taantuma – ja kaiken takana Ukrainan sota. Talouden saralla on tulossa kylmä talvi suomalaisille ja yrityksille.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvioi vielä marraskuun loppupuolella, että Suomen osalta taantumasta tulee pikemminkin riesa kuin syvä romahdus.

Kotitaloudet ovat kuitenkin saaneet jo tuntea energian hinnannousun muun muassa kohonneina bensan, sähkön ja ruuan hintoina. Kasvaneet kustannukset näkyvät myös yrittäjien kukkarossa. Keskiviikkona kerrottiin inflaation kivunneen jälleen uusiin lukemiin.

Torstaina taloudesta ja rahamarkkinoista saadaan uutta tietoa, kun Euroopan keskuspankki kertoo näkemyksensä suhdanteista, koronnostoista ja siitä, milloin se aloittaa arvopapereiden vähentämisen taseestaan. Suomen Pankki kertoo Suomen näkymistä perjantaina. Myös OECD julkaisee katsauksensa Suomen talouteen.

Talvesta on ennustettu hankalaa, mutta valtiovarainministeriön virkamiesten arvioiden mukaan Suomen tulevaisuus ei pidemmälläkään aikavälillä näytä ruusuiselta. Virkamiesten mielestä seuraavan hallituksen on käytävä rajuihin sopeutustoimiin ja kasvaneen velanoton kimppuun. Kaikki poliitikot eivät kuitenkaan suostuneet heti nielemään ministeriön säästökuuriajatuksia.

Ykkösaamun suorassa haastattelussa TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä on lauantaina kello 10.05 Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn. Haastattelijana on Seija Vaaherkumpu.

Olli Rehnille voit lähettää kysymyksiä sähköpostitse osoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai oheisella lomakkeella.