Haminan mursun todennäköinen kuolinsyy on varmistunut.
Todennäköinen syy oli nääntymisen, heikon yleiskunnon ja stressin laukaisema sydämen rytmihäiriöperäinen äkillinen toiminnanvajaus ja siitä seurannut sydänpysähdys.
Mursun elimissä on lisäksi todettu ikääntymiseen liittyviä, merkitykseltään vähäisiä muutoksia, eli hyvänlaatuisia kasvaimia, elinten lievää rappeumaa ja sidekudoksen lisääntymistä.
Anestesiaan käytettyjen lääkeaineiden vaikutusta sydämen toiminnanvajauksen kehittymiseen ei voida aukottomasti todistaa tai poissulkea tutkimuksen perusteella.
Kuolinsyytä tutki Ruokavirasto.
Mursun heikko yleiskunto oli myös voinut altistaa sitä erilaisille tulehduksille ja mahahaavoille.
Tutkimustodistuksesta käy ilmi, että mursu oli hyvin laiha. Sen selkäranka ja lantion luut erotuivat selvinä nahan alta. Mursun rasvavarastot olivat kuluneet.
Mursu nähtiin Haminassa ja Kotkassa kesällä
Koko Suomen katseet kääntyivät Haminaan heinäkuun puolivälissä, kun mursu rantautui haminalaisten veneiden väliin.
Muutaman kerran rantautuneen mursun vaiheita seurattiin noin viikon Haminan ja Kotkan seudulla, kunnes se kuoli matkalla Korkeasaaren villieläinsairaalaan.
Mursu toimitettiin Ruokaviraston tutkittavaksi heinäkuun loppupuolella.
Mursu on Euroopan arktisilta alueilta
Mursu on Ruokaviraston selvityksen perusteella kotoisin Euroopan arktisilta alueilta.
Mursun lisääntymisalueita on Huippuvuorilla, niistä itään Frans Joosefin maalla sekä Venäjällä Petshoranmeren rannikoilla.
Mursu näytille Helsinkiin
Mursun konservointi etenee, ja se lienee yleisön nähtävillä syksyllä 2023, kertoo Ruokavirasto tiedotteessaan.
Haminassa ja Kotkassa liikkunut mursu tulee konservoituna esille yleisönäyttelyyn Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.
Luomuksella toivotaan, että mursun esillepano lisää kiinnostusta mursuja ja arktisia alueita kohtaan.
Enemmän aiheesta:
Haminan mursulta löytyi täitä – vielä ei ole selvinnyt, miksi eläin ui Suomeen
Haminan mursun elimistöön levisi suolistobakteereita – aiheutti verenmyrkytystilan
Suomeen eksyneellä mursulla on nyt oma muistomerkki – näin juhlallisesti se paljastettiin Haminassa