Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Veropäivä sai ihmiset miettimään, paljonko rahaa on tarpeeksi – monelle riittäisi pari tonnia kuussa

Yle kysyi Helsingin Pasilan rautatieasemalla ihmisiltä, paljonko heidän mielestään on tarpeeksi rahaa puhtaana käteen kuukaudessa.

Kysyimme Pasilan rautatieasemalla ihmisiltä, mikä heidän mielestään on riittävä määrä rahaa kuukaudessa verojen jälkeen.

Helsinkiläinen Anetta Jadama, 32, laskee, että pari tuhatta euroa verojen jälkeen olisi tarpeeksi rahaa kuukaudessa.

– Ei sillä varmaan ihan hyvin elä, mutta suhteellisen hyvin. En tiedä tarkasti, sillä tienaan itse vähemmän, Jadama sanoo.

Aada Taiponen katsoo kameraan, taustalla rautatieaseman valotauluja.
Kotona asuva ei tarvitse paljoa, arvelee Aada Taiponen. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Vielä vanhempiensa luona asuva 18-vuotias Aada Taiponen taas arvelee, että noin tuhat euroa olisi hänelle tarpeeksi. Paitsi kun muuttaisi kotoa, ehkä sitten kaksi tuhatta, Taiponen miettii.

Hänen mielestään rahaa pitäisi olla sen verran, että pystyy kustantamaan kaiken tarpeellisen.

– Pystyy tekemään asioita kavereiden kanssa ja maksaa laskut. Tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi, Taiponen sanoo.

Minna Tulokas katsoo kameraan, taustalla kauppakeskuksen käytävä.
Tamperelainen Minna Tulokas haaveilee jopa 4 000 euron käteen jäävästä summasta. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Tamperelainen Minna Tulokas haluaa selvästi enemmän. Tulokkaan mukaan käteen pitäisi jäädä 3 000–4 000 euroa kuukaudessa.

– En saa sitä itse, mutta se riittäisi minulle, Tulokas sanoo.

Esko Heinonen katsoo kameraan keltaisessa takissa, taustalla kirkas ostoskeskus.
Esko Heinosen työura kesti yli 40 vuotta. Hänelle riittäisi noin parin tonnin käteen jäävä summa. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Eläkkeellä oleva helsinkiläinen Esko Heinonen taas on laskenut, että jos käteen jää kuukaudessa 1800–2200 euroa, sillä pärjää jo hyvin.

– Riippuu, miten asuu. Siitä kaikki on paljon kiinni. Mutta jos asuntolaina on jo maksettu pois, niin tuo on ihan hyvä summa, Heinonen sanoo.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 10.11.2022 kello 23:een saakka.

Enemmän aiheesta:

Suurituloisimpien kärkeen nousivat peliyrittäjät kymmenien miljoonien tuloilla – Ylen verokone listaa 1 000 suurituloista suomalaista

Yle selvitti: Paketteja aukova tubettaja tienasi neljännesmiljoonan, pelistriimaaja kiri kannoille – suositut vaikuttajat jäivät kauas taakse