Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tulokärkeen nousi koodari 133,7 miljoonan virhetuloilla, Verohallinnon pääjohtaja: Emme voi tehdä mitään – lue tästä pääuutiset veropäivästä

Suurituloisimpien kärkeen nousi nimiä peli- ja ohjelmistoyrityksistä. Yritykset maksoivat yhteisöveroa lähes ennätysmäärän

Suurituloisten listan kärkeen nousi nimi, jonka tulot eivät pitäneet paikkaansa. Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura vastaa, kuinka näin on mahdollista käydä.

Verottaja julkaisi tänään viime vuoden tulo- ja verotietoja. Kovimpiin tuloihin yltäneiden listalla olikin aluksi todellinen yllätys, 133,7 miljoonan ennätystuloille noussut koodari Juhapekka Piiroinen. Piiroisen ohjelmistoyrityksen kotipaikaksi oli merkitty rivitalo Hämeenlinnan Tuuloksessa.

Kun useat mediat tavoittivat Piiroisen aamupäivän aikana, hän kertoi tulotietojensa olevan virheelliset. Ylelle Piiroinen viestitti tehneensä virheen tietojen syöttämisessä. Hän aikoi lähettää oikaisupyynnön Verohallinnolle.

Piiroinen ei ole viimeisen 10 vuoden aikana ollut verottajan medialle toimittamissa tulolistoissa, joissa on tieto yli 100 000 euroa vuoden aikana tienanneista. Koska hänen todelliset tulonsa ovat jotain muuta kuin ilmoitetut, Yle poisti Piiroisen toistaiseksi tuhannen suurituloisimman listalta.

Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura sanoi Ylen illan pääuutislähetyksessä, ettei voi kommentoida yksittäistä tapausta.

– Jos prosessia miettii, niin keräämme tiedot monesta paikasta. Tehdään esitäytetty veroilmoitus, se lähetetään tarkistettavaksi, ja sitten se palautuu joko täydennettynä tai sellaisena, kun se on lähetetty, ja siitä tehdään verotuspäätös. Se menee vielä kansalaiselle katsottavaksi. Tässä on aika monta tarkistuspistettä, Heikura totesi.

Lisäksi Verohallinto kiinnittää huomiota isoihin muutoksiin. Heikuran mukaan Verohallinto ei ole tänään voinut tehdä mitään tulolistan virheen korjaamiseksi.

– Jos virheellinen verotuspäätös on tullut, ainoa seuraava askel on oikaisuvaatimus tältä kyseiseltä henkilöltä, sitten prosessi lähtee eteenpäin. Emme itsenäisesti voi tehdä mitään, ellei verotettava tee oikaisua.

Seuraamus 75 euron veronkorotus

Verohallinnon lakiasiainjohtaja Matti Merisalo kommentoi aiemmin Ylelle, että liioiteltujen tulojen ilmoittamisesta seuraa pieni veronkorotus.

– Kun tässä veron määrä ei lisäänny, ei voida laskea lisääntyneen veron perusteella korotusta. Ainoa seuraamus on 75 euron pieni veronkorotus, Merisalo sanoo.

Hän ei kuitenkaan usko, että moni aikoisi jatkossa ilmoittaa liioiteltuja tuloja, sillä varsinkaan tarkoituksella virheellisten tietojen oikaisu ei ole aivan yksinkertaista.

Esimerkiksi Piiroisen on saatava oikaistua noin 46 miljoonan euron jäännösvero, jota Verohallinto voi muuten periä häneltä. Oikaisuvaatimuksen yhteydessä on esitettävä selvitys todellisesta tulon määrästä. Ilman tätä asiaa ei saa oikaistua, ja mätkyt joutuu maksamaan. Verohallinto piti tapausta erittäin harvinaisena.

Tulotiedoissa oli epäselvyyttä myös Mikkelissä, jossa Etelä-Savon suurituloisimmaksi nousseen tiedot eivät hänen mukaansa ole oikein, vaan tulot ovat huomattavasti verottajan kertomia pienemmät.

Peli- ja ohjelmistoyrityksistä noustiin kovimpiin tuloihin

Viime vuoden kovatuloisimmaksi nousi peliyhtiö Supercellistä tunnettu Ilkka Paananen lähes 59 miljoonan euron tuloilla. Supercellin toisena perustajana tunnettu Mikko Kodisoja ylsi yli 35 miljoonan tuloihin ja tulolistan kolmanneksi.

Toiseksi kovatuloisin oli yksi peliyhtiö Reworksin viidestä perustajasta. Reworks myytiin israelilaiselle pelijätille merkittävässä kaupassa viime vuonna.

Naisia tulokärjessä oli harvakseltaan. Yle kävi läpi, mistä sadan suurituloisimman joukossa olevat naiset tunnetaan.

20. kovatuloisin oli sijoitusyhtiö Almaralin toimitusjohtaja Maria Severina yli 18 miljoonan euron tuloillaan. Severina oli listan kärkipaikoilla myös vuonna 2019 myytyään diagnostiikkateollisuuden raaka-aineita valmistavan HyTestin.

Poliitikoista SDP:n Sanna Marin oli kovapalkkaisin puoluejohtaja – nyt-liikkeen Harry Harkimolla taas oli eniten pääomatuloja.

Yle kävi läpi myös kulttuurialalta tunnettujen henkilöiden ansioita, kuten näyttelijöiden ja kirjailijoiden tuloja. Muusikoiden tuloissa näkyi vuonna 2021 edelleen korona-ahdinko. Monien tunnettujen artistien tulot putosivat merkittävästi vuodesta 2020, joka sekin oli pitkälti koronasulkujen leimaama.

Yritykset maksoivat yhteisöveroa lähes ennätysmäärän

Yritykset maksoivat viime vuonna noin 7,3 miljardia euroa yhteisöveroa, mikä on yli kolmanneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yhteisöveroa on kertynyt vain kerran aiemmin enemmän kuin nyt.

Konsernitasolla katsottaessa suurin yhteisöveron maksaja oli metsäjätti UPM. Se kertoo kaikkien konserniin kuuluvien yhtiöiden maksaman yhteisöveron olleen viime vuodelta yhteensä 234 miljoonaa euroa.

Finanssikonserni OP-ryhmä maksoi yhteisöveroa viime vuonna yhteensä 214 miljoonaa euroa.

Ylen yhteisöverokoneesta voi katsoa, mikä yritys maksoi suurimman veropotin omassa kunnassasi.

Lue tästä muita uutisia veropäivästä ja verotiedoista

Yle selvitti: Paketteja aukova tubettaja tienasi neljännesmiljoonan, pelistriimaaja kiri kannoille – suositut vaikuttajat jäivät kauas taakse

Presidenttikyselyn kärkeen noussut Mika Aaltola ansaitsi vajaat 130 000 euroa – näin tunnetut sota- ja Nato-asiantuntijat tienasivat

Jokerien seurapomo Jari Kurri takoi 500 000 euron tulot viimeisenä KHL-vuotena – Yle seurasi veropäivää

Pääomatulot nousivat viime vuonna ennätyslukuihin – verotiedot julkaistaan, näin Yle niistä kertoo

Tuire Krogerusta tytöteltiin työuran alussa – nyt 39-vuotiaana hän on miljonääri: ”Tiedän, että tämä on aika pieni klubi”

Verotuottojen käänne käsillä juuri nyt: Tästä vuodesta on tulossa ennätysvuosi, mutta sitten suunta kääntyy