Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Republikaanien nouseva tähti Ron DeSantis sai Trumpin kateelliseksi – näistä asetelmista huippusuosittu kuvernööri lähtisi presidenttikisaan

Tiistain välivaaleissa hyvin menestynyt Floridan kuvernööri Ron DeSantis saattaa olla republikaanien presidenttiehdokas vuonna 2024.

Ron DeSantisin odotetaan pyrkivän presidentiksi vuonna 2024, mutta hän ei ole vielä asettunut ehdolle.

Yhdysvaltain republikaanit pärjäsivät kongressin välivaaleissa odotettua huonommin. Floridan kuvernööri Ron DeSantis voitti kuitenkin murskalukemin ja nousi heti presidenttispekulaatioiden kärkeen.

Nämä neljä asiaa kertovat, mistä asetelmista DeSantis voisi lähteä tavoittelemaan presidentin virkaa vuoden 2024 vaaleissa.

1. Trump vaistoaa vaaran DeSantisissa

Entinen presidentti Donald Trump on alkanut mollata DeSantisia, joka uhkaa tämän presidenttihaaveita.

Ron DeSantis on republikaanien parissa toiseksi suosituin mahdollinen presidenttiehdokas Donald Trumpin jälkeen.

Jos esivaalit pidettäisiin nyt, DeSantisia äänestäisi joka kolmas tai joka neljäs republikaani, kun taas Trumpia äänestäisi noin puolet, mielipidemittauksia koostava Fivethirtyeight-sivusto kertoo.

Trump vihjaili tiistaina uhkaavasti, että hän tietää DeSantisista asioita, joita ei tiedä kukaan ehkä vaimoa lukuun ottamatta. Aiemmin hän on nimitellyt DeSantisia pilkkanimellä DeSanctimonius eli tekopyhä.

Kumpikaan poliitikko ei ole vielä ilmoittautunut kisaan. Mediatietojen mukaan Trump aikoo kertoa ehdokkuudestaan ensi viikolla.

Esivaalit järjestetään vuoden 2024 alkupuolella ja presidentinvaalit marraskuussa 2024.

2. DeSantis on äärilaidan republikaani

DeSantis esiintyy Trumpia hillitymmin, mutta heidän politiikassaan on paljon samaa.

DeSantis vastustaa kiihkeästi demokraattien tiedostavaa vasenta laitaa, jota hän nimittää woke-porukaksi.

Florida on DeSantisin johdolla kieltänyt opettajia kertomasta homoseksuaalisuudesta kouluissa ja estänyt transsukupuolisten lasten hormonihoidot.

DeSantis järjestää mielellään tempauksia, jotka tuovat mediahuomiota, BBC kertoo. Syksyllä hän lennätti joukon venezuelalaisia turvapaikanhakijoita Floridasta Martha’s Vineyardiin, joka on demokraattien suosima eliittialue Massachusettsissa.

DeSantis ei ole suoraan kiistänyt vuoden 2020 vaalitulosta Trumpin tapaan, mutta on määrännyt viranomaiset tutkimaan väitettyä vilppiä.

Pandemian aikana DeSantis tuli tunnetuksi koronatoimien vastustajana. Hän purki koronarajoituksia Floridassa jo keväällä 2020, koska piti niitä kansalaisvapauksien vastaisina.

Kasvomaskia käyttävä Ron DeSantis kättelee sotilasta autonsa edessä.
Kuvernööri RonDesanis avasi koronatestauskeskuksen tammikuussa 2021. Etenkin DeSantisin päätös avata koulut keskellä pandemiaa sai paljon arvostelua. Kuva: All Over Press

3. Eliittikoulujen kasvatti on noussut nopeasti politiikassa

DeSantisin poliittinen ura alkoi vasta kymmenen vuotta sitten.

44-vuotias Ron DeSantis on syntynyt Floridan Jacksonvillessä. Hän opiskeli historiaa Yalen yliopistossa ja oikeustiedettä Harvardissa. Ennen poliittista uraansa hän työskenteli merivoimien juristina.

Hänet valittiin vuonna 2012 edustajainhuoneen jäseneksi Floridasta. Vuonna 2018 hän nousi Floridan kuvernööriksi. Esivaaleissa hän voitti maltillisemman republikaanin Donald Trumpin tuella.

Ron DeSantisin puoliso on 42-vuotias entinen uutistoimittaja ja televisiojuontaja Casey DeSantis. Parilla on kolme lasta.

Presidentti Joe Biden puhujapöntössä, taustalla kuvernööri Ron DeSantis
Ron DeSantis on arvostellut ankarasti presidentti Joe Bidenia. He kiersivät kuitenkin lokakuussa yhdessä tarkastamassa hurrikaani Ianin tuhoja Floridassa. Kuva: All Over Press

4. Suursuosio voi tuoda paljon rahaa ja tukijoita

DeSantis voitti Floridan kuvernöörinvaalit maanvyöryllä, mikä tuo nostetta.

Vaalit ovat Floridassa yleensä hyvin tiukkoja, sillä demokraatit ja republikaanit ovat suunnilleen yhtä suosittuja.

DeSantis voitti kuitenkin kuvernöörinvaalit lähes 20 prosenttiyksikön erolla demokraattivastustajaansa.

Sen sijaan monet Trumpin kannattamista ehdokkaista pärjäsivät huonosti.

Republikaanipuolueessa alkoikin heti keskustelu siitä, olisiko DeSantis Trumpia parempi ehdokas presidentinvaaleissa. Jos DeSantis lähtee ehdolle, hän voi hyvinkin saada taakseen rahakkaita ja nimekkäitä tukijoita.

On silti yhä auki, haluaako DeSantis haastaa entisen suojelijansa.

Trump on voittanut käytännössä kaikki republikaanihaastajansa vuosien varrella. Monen ura on loppunut Trumpin höykytyksessä.

Lue myös:

Lakien säätämisestä on tulossa erittäin vaikeaa Yhdysvalloissa – katso tästä, miten välivaalit vaikuttavat maan politiikkaan

Trump koetti varastaa huomion välivaaleissa – lue tästä, millaisia keinoja entinen presidentti käyttää päästäkseen uudelleen valtaan

Analyysi: Välivaaleissa demokratia on nähty sekä parhaimmillaan että pahimmillaan – vaalipäivä lisää huolta maan tulevaisuudesta

Lähteet: AP, AFP, Reuters