Ruotsissa on nostettu syytteet kahta miestä vastaan törkeästä vakoilusta.
Veljesten epäillään jakaneen erittäin salaista tiedustelutietoa muun muassa Ruotsin suojelupoliisi Säposta ja Ruotsin puolustusvoimista Venäjän sotilastiedustelu GRU:lle.
Syyttäjät kuvailevat tiedotteessaan, että kyse on hyvin vakavasta rikoksesta Ruotsin tiedustelu- ja turvallisuusjärjestelmää vastaan.
Syytteiden nostosta ovat uutisoineet useat ruotsalaismediat tänään syyttäjien kerrottua asiasta tiedotteessa.
Miehet ovat olleet vuoden ajan pidätettyinä. Aftonbladetin mukaan veljekset ovat iältään 42 ja 35 vuotta.
”Myyrä” Säpon ja Ruotsin sotilastiedustelun sisällä
Veljeksistä toisen kerrotaan työskennelleen muun muassa Säpossa ja Ruotsin puolustusvoimissa sekä Ruotsin sotilastiedustelussa.
Dagens Nyheterin mukaan mies on työskennellyt jopa Ruotsin sotilastiedustelun yksikössä, joka operoi kaikkein salaisimman tiedustelutiedon parissa.
Aftonbladetin mukaan kyseessä on veljeksistä vanhempi. SVT:n mukaan veljekset ovat syntyneet Iranissa, mutta varttuneet Uppsalassa, jossa he ovat yhä kirjoilla.
Toinen syyttäjistä, Mats Ljungqvist kertoo SVT:lle Säpon tehneen esitutkintaa pitkään.
– Sisäpiiriläinen, myyrä suojelupoliisin ja puolustusvoimien sisällä, jonka epäillään menneen vieraan vallan käsiin, Ljungqvist kuvailee SVT:lle.
Syyttäjät kuvailevat tiedotteessaan, että tapaus on ollut hyvin monimutkainen tutkittava. Esitutkinnan tiedoista suuri osa on salaista ja siksi syyttäjien mukaan heillä on vain rajalliset mahdollisuudet kertoa tapahtumista julkisuuteen.
Syyttäjien tiedotteesta ei ilmene, millaisia rangaistuksia miehille haetaan.
Syytteen mukaan miehet ovat yhteistuumin hankkineet, luovuttaneet ja edistäneet luvattomien tietojen luovuttamista Venäjän sotilastiedustelu GRU:lle.