Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vettä tulvi kaduille ja auto putosi kuoppaan ketjureaktion aiheuttamien putkirikkojen takia – Hermannin asukkaille jaetaan vettä

Helsingin seudun ympäristö (HSY) on aloittanut korjaustyöt lähes kaikissa vuotokohteissa Helsingissä. Suurimmassa osassa ei ole tarvetta vedenjakelulle.

Helsingissä sattui tänä aamuna myös useita muita putkirikkoja, jotka aiheuttavat haittaa liikenteelle. Vettä tulvi kaduille ja maata sortui muun muassa Vallilassa Fleminginkadulla tapahtuneen putkirikon takia.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Aleksis Kiven kadun ja Fleminginkadun risteykseen varhain sunnuntaina noin puoli seitsemältä. Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Toni Tannikosken mukaan vesi pääsi leviämään alueen kiinteistöihin ja kaduille.

Tulvavettä Teollisuuskadulla Helsingissä
Lukijan lähettämästä kuvasta näkyy, kuinka vettä oli tulvinut myös Teollisuuskadulle sekä viereiseen Dallapénpuistoon. Kuva: Tuomas Kokkonen

Pelastuslaitos sai hälytyksiä varhain sunnuntaina Violankadulle Hermanniin sekä Hietalahdentorin ja Bulevardin kupeeseen.

– Meillä on viisi kohdetta tässä tällä hetkellä, missä on häiriötilanne ja niitten korjaamiset on aloitettu ja väliaikaisia vedenjakeluja on jo pystytetty tarvittavilta osin, Helsingin seudun ympäristön (HSY) osastonjohtaja Tommi Rantala kertoi kello 14 jälkeen.

Kiinteistöjä oli ilman vettä ainakin Fleminginkadulla, Hämeentiellä, Rautalammintiellä, Kumpulantaipaleella sekä Bulevardilla.

HSY:n kello 18 jälkeen julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että väliaikainen vedenjakelu on aloitettu Hermannissa Violankadun ja Vellamonkadun risteyksessä. Noin 300 asukasta on ilman vettä.

Muista kohteista Rautalammintiellä Vallilassa vain yksi kiinteistö on ilman vettä. Fleminginkadun, Kumpulantaipaleen ja Bulevardin alueella ei ole tarvetta väliaikaiselle vedenjakelulle.

Korjaukset on aloitettu suurimmassa osassa kohteita. Rautalammintiellä korjaukset aloitetaan myöhemmin, kerrotaan tiedotteessa.

Yksinäinen potkulauta vesilammikossa.
Vesi tulvi kadulle myös Bulevardin Hietalahdenrannan päädyn risteyksessä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Poliisiauto Bulevardilla, josta liikenne on katkaistu.
Poliisi sulki kadun Hietalahdessa kadulle tulvineen veden takia. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Putkirikon aiheuttamaan monttuun pudonnut auto.
Auto oli pudonnut maansortumaan Fleminginkadulla. Fleminginkadulla rikkoutui vesijohto aikaisin sunnuntaiaamuna. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Taustalla vanhan putkiverkoston ketjureaktio

Osasyynä putkirikkoihin on vanha putkiverkosto, HSY:n Rantala sanoo.

– Yksi osatekijä tässä on, että meillä kantakaupungissa putkirikkotaajuus ei ole kovin korkealla. Se on hyvin aikanaan rakennettu ja käyttöikää varmasti on vielä, mutta kysymys tässä on kuitenkin se, että vedenvirtaussuunnat muutettiin sen yhden ison putkirikon takia, jolloin mahdolliset paineiskut on aiheuttanut sitten vikaantumisia eri kohteissa.

Rikon syyksi ei epäillä ilkivaltaa tai sabotaasia.

Iltapäivän ja illan aikana voi tulla ilmi lisää ongelmia.

– On mahdollista, mutta ei välttämättä, mahdollisuus on olemassa, Rantala toteaa.

Lopullinen syy selviää vasta alkavalla viikolla. HSY korjaa putket ja häiriöpaikat, minkä jälkeen arvioidaan juurisyy ja korttelikohtaiset arviot.

HSY:n mukaan myös omaisuusvahinkoja on varmasti syntynyt. Niitä kartoitetaan.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta arvioitiin, ettei kyseessä olisi mikään ilkivalta tai sabotaasi.

– Ei ole tällä hetkellä mitään viitteitä mistään sellaisesta. Pelastuslaitos on sanonut jo julkisuuteen, että johtuu putkirikosta, sanoo päivystävä komisario Tuukka Skottman Helsingin poliisista.

Skottmanin mukaan poliisilla ei ole tutkintaa menossa, vaan poliisin rooli on ollut ohjata liikennettä. Poliisi on antanut tukea pelastuslaitokselle ja kaupungille.

Poliisi kertoi Twitterissä noin kello 13.30 aikaan, että liikenne kulkee jälleen normaalisti Hämeentien ja Violankadun välisellä osuudella. Poikkeusjärjestelyt liikenteessä ovat Hietalahdenrannan läheisyydessä voimassa vielä toistaiseksi.

Veteen voi irrota sakkaa putkirikkojen takia

HSY:n mukaan vesijohtojen seinämistä voi irrota sakkaa veden virtaussuuntien muutosten ja paineenvaihtelujen vuoksi koko kantakaupungin alueella. Jos vesi on ruskeaa tai sameaa, vettä tulee juoksuttaa kaikista hanoista, kunnes se on kirkasta.

Jos vesi ei kirkastu 10 minuutin juoksutuksella, HSY pyytää ilmoittamaan vesihuollon vikapäivystykseen, puh. 09 1561 3000.

HSY:llä on töissä sunnuntaina noin parikymmentä ihmistä: työntekijöitä kentällä ja valvomoissa sekä johtoa tapahtuneen vuoksi.

Juttua muokattu kauttaaltaan ja tieto vuotokohteiden tilanteesta HSY:n tiedotteen pohjalta 13.11. kello 18.47.

Korjattu kello 17.47: jutussa mainittu Fleminginkadun kohta sijaitsee Vallilassa, ei Kalliossa, kuten aiemmin kerrottiin.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 15.54.

Lue lisää:

Suomessa on ”kohtuullisen paljon” huonokuntoista putkiverkostoa, ja Helsingin isänpäiväinen putkirikko voisi tapahtua missä tahansa