Sunnuntaina alkanut putkirikkojen sarja sai jatkoa Helsingissä tänään maanantaina.
HSY kertoi maanantaiaamuna kahdesta uudesta putkirikosta: toinen Helsingin keskustassa Mikonkadulla ja toinen Lassilassa Vaakatiellä.
Maanantaina iltapäivällä puoli neljän aikaan HSY tiedotti, että Mikonkadulla yksi kiinteistö on edelleen ilman vettä, mutta Vaakatien putkirikko oli saatu korjattua. Myös Mikonkadulla korjaukset on aloitettu.
Helsingissä tapahtui eilen sunnuntaina putkirikkojen sarja, joka HSY:n mukaan johtui ison runkolinjan rikkoutumisesta Kalliossa.
HSY:n osastonjohtaja Tommi Rantala toteaa, että kaksi uutta putkirikkoa liittyvät oletettavasti sunnuntaina käynnistyneeseen ketjureaktioon.
– Asian analysointi aloitetaan, kunhan operatiiviset korjaustyöt on saatu tehtyä, hän sanoo.
Sunnuntaina vettä tulvi kaduille ja maata sortui muun muassa Vallilassa. Vettä valui myös joihinkin kiinteistöihin esimerkiksi Fleminginkadun läheisyydessä.
SOK:n kiinteistöjohtaja Pasi Suutari kertoo, että Fleminginkadulla sijaitsevan SOK:n konttorin kellarirakenteisiin valui kadun tulvan seurauksena jonkin verran vettä, mutta ne on jo saatu lähes täysin kuivattua ja putsattua.
Kadun läheisyydessä sijaitsee myös Nordea Campus, joka kärsi pieniä vahinkoja kellaritiloissaan. Konttorilla työskentelyyn putkirikolla ei ole vaikutusta ja esimerkiksi parkkihallit ovat käytössä.
Sabotaasista ei näyttöä
Maanantaiaamuna kello 9 mennessä Violankadun, Rautalammitien ja Bulevardin kohteet oli korjattu.
HSY kertoi myös, että korjaukset on aloitettu Fleminginkadulla ja Kumpulantaipaleella korjaukset aloitetaan myöhemmin. Kummassakaan kohteista ei ole kiinteistöjä ilman vettä.
HSY:n Tommi Rantala arvelee, että kyseiseen ketjureaktioon liittyviä rikkoja ei välttämättä enää tule, mutta muita putkirikkoja ajan myötä voi tulla.
– Meillä on kohtuullisen ikääntynyt putkiverkosto ja on varauduttu siihen, että häiriötilanteita tulee. Mutta se, että yhdellä kertaa tulee näin monta, oli poikkeuksellinen tilanne.
Rantalan mukaan ei ole mitään viitteitä siitä, että suuren putkirikon syynä olisi sabotaasi.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki osoitteeseen helsinki@yle.fi.
Juttua korjattu 14.11. kello 13.21: Vaakatie sijaitsee Lassilassa, ei Pitäjänmäessä, kuten HSY:n tiedotteessa kerrottiin.
Juttua päivitetty 14.11. kello 10.07 HSY:n Tommi Rantalan kommenteilla ja kello 11.38 SOK:n ja Nordean kommenteilla. Juttua päivitetty 14.11. kello 16.03 HSY:n uusimmilla tiedoilla.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 15.11.2022 kello 23:een saakka.
Enemmän aiheesta:
Vettä tulvi kaduille ja auto putosi kuoppaan ketjureaktion aiheuttamien putkirikkojen takia
Juha-Markku Leppäsen kodin lähellä virtaa puro, johon on laskettu toistuvasti jätevettä