Kirjoitin yli kuusi vuotta sitten Etelä-Suomen Sanomille kolumnin Qatarille myönnetyistä jalkapallon MM-kisoista ja siihen liittyvistä ihmisoikeusrikoksista.
Pari lainausta vuosien takaa:
”Orjatyöllä ja ihmisiä tappaen rakennetaan kuningaslajin huikeita, huikeita, huikeanhuikeanhuikeita kuningaskisoja, jotta parempiosaiset saisivat viihteensä. Kuvottavaa.”
”Kansainvälisen jalkapalloliiton löyhkä on ollut jatkuvasti kasvamaan päin. Qatarille myönnettiin kisat aikana, jolloin haju oli jo sietämätön. Sepp Blatterin johtama rikollisjärjestö on laittanut likaista rahaa paskaisiin taskuihinsa hengästyttävään tahtiin.”
”Jalkapallon ystävien pitäisi kieltäytyä osallistumasta millään tavoin turnaukseen, jonka stadioneiden seiniin on kuivunut kuolleiden rakennusmiesten ja -naisten viaton veri.”
Allekirjoitan tekstin tänä päivänä lähes sanasta sanaan. Qatarissa löyhkää edelleen. Kuusi vuotta sitten kuolleiden työläisten määrä laskettiin sadoissa, nyt jo tuhansissa. Toivo kisojen siirtämiseen pois Qatarista oli vielä tuolloin elossa, nyt sekin on kuollut. Kisat alkavat pian.
Toimin kisoissa Yle Urheilun asiantuntijana hyvin ristiriitaisin tuntein.
Miksi en boikotoi kisoja, kuten kuusi vuotta sitten ja myöhemminkin olin ajatellut tekeväni?
Muutin mieltäni noin vuosi sitten keskusteltuani kisoista ja sen epäkohdista ihmisoikeusjärjestön asiantuntijoiden kanssa. He kannustivat osallistumaan ja pitivät sitä kannattavampana kuin pienen miehen hiljaista protestia.
Pohdin aikani ja päätin lähteä mukaan. Syitä kisojen seuraamiseen on kaksi.
Ensimmäinen syy ovat Qatar ja Fifa.
Epäkohdista puhuminen on tärkeää. Jalkapallon MM-kisat ovat merkittävässä roolissa Qatarin valtion 2030-visiossa, maan kokonaisvaltaisen kehittämisen suunnitelmassa, jossa ainakin MM-kisojen osalta kauniita sanoja on seurannut paljon rumia tekoja. Toki kehitystäkin on saatu aikaiseksi, mutta liian vähän, liian hitaasti.
Pitämällä ihmisoikeusasioita esillä koko kisojen ajan voimme varmistaa, että Qatarista välittyy maailmalle totuudenmukaisempi kuva, joka tuskin on identtinen maan PR-koneiston strategisten tavoitteiden kanssa. Vaikenemalla häviämme, sillä Qatar tekee varmasti oman propagandansa – on tehnyt jo pitkään.
Epäkohdista puhumalla voimme myös vaikuttaa siihen, että tulevia kisaisäntiä valittaessa Qatarin kaltainen voittaja ei ole enää ikinä mahdollinen.
Kun kisat alkavat ja Qatarin jalkapalloliiton kustantamat ”fanit” tekohymyilevät käskystä tv-kuvissa vastavalmistuneilla orjatyövoimastadioneilla, meidän on nähtävä sen taakse.
Toinen syy on jalkapallo an sich.
Kaikesta huolimatta meillä on edessämme lajin MM-kisat. Vuodesta 1930 järjestetty turnaus on antanut maailmalle valtavasti hienoja tarinoita ja muistoja.
Jalkapallo on paljon rakkaampi, valloittavampi, tärkeämpi, suurempi ja kauniimpi kuin Qatar tai Fifa. Futis on miljardien ihmisten sydämen asia, kuningaslaji, joka tuo iloa, toivoa ja lohtua elämään ympäri maailman.
MM-kisat ovat maajoukkuejalkapallon evoluution päänäyttämö. Neljän vuoden välein todistetaan huippujalkapallon tilaa ja kehityksen tasoa, tehdään analyyseja ja johtopäätöksiä, uusia innovaatioita. Jalkapallo ja maailman parhaat pelaajat ansaitsevat tulla päärooliin kaiken syntisen keskelläkin.
Yleensä MM-kisat muistetaan paitsi suorituksista kentällä, myös kisaisännän järjestämistä kuukauden mittaisista festivaaleista. Tällä kertaa pelataan jalkapalloa ilman karnevaalitunnelmaa. Ristiriitaista, mutta totta.
Paras voittakoon; häviäjät ovat jo tiedossa.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin 17.11. klo 23 asti.
