Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yle seuraa jatkuvasti itärajan tilannetta: Rajavartiosto joutuu yhä estämään venäläisiä tulemasta Suomeen, osa saa matkustaa vapaasti

Seurasimme arkiaamun liikennettä Suomen kaakkoisrajalla, josta venäläisturistit katosivat syyskuun lopussa. Rajavartiosto joutuu yhä päivittäin estämään venäläisiä tulemasta Suomeen.

Turismin loppuminen Suomen itärajalla vakiinnutti Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat hiljaisiksi. Autojonot rajapuomeilla ovat nyt harvinaisia.

Marraskuun tihkusateinen arkiaamu Nuijamaan rajanylityspaikalla Lappeenrannassa on hämmentävän hiljainen. Aika kuluu, eikä puomien takana näy ensimmäistäkään autoa odottamassa pääsyä rajan yli.

Vajaat kolme vuotta sitten kukaan ei olisi päässyt todistamaan vastaavaa näkyä. Alkuvuodesta 2020 Suomen kaakkoisraja oli vilkas turistien raja: kahdessa kuukaudessa meni rikki miljoona rajanylitystä.

Erityisen paljon matkailijoita oli tuolloin juuri Nuijamaalla.

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari Nuijamaan raja-asemalla.
Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentajan Jukka Lukkarin mukaan rajan hiljeneminen syys-lokakuun vaihteessa alkoi viiveellä. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Nyt rajanylitykset Kaakkois-Suomessa ovat vähentyneet aiemmin tänä vuonna voimassa olleiden koronarajoitusten aikaiselle tasolle.

– Rajanylityksiä kirjataan keskimäärin noin 3 000 vuorokaudessa, kertoo apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkari Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Matkustajista suurin piirtein puolet on venäläisiä, ja loppupuolisko jakautuu rajavartioston mukaan lähes tasan suomalaisten ja muiden kansallisuuksien kesken.

Syynä hiljenemiseen ovat syyskuun lopussa voimaan tulleet matkustusrajoitukset, jotka lopettivat venäläisten turistien saapumiseen Suomeen.

Kartta, joka näyttää itärajalla sijaitsevat Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat.
Nuijamaan raja-asema sijaitsee Lappeenrannassa Imatran ja Vaalimaan raja-asemien välissä. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

Pääsyjä maahan estetään päivittäin

Syyskuun lopussa voimaan tulleet matkustusrajoitukset eivät hiljentäneet rajaliikennettä Kaakkois-Suomessa kuitenkaan kertaheitolla.

– Aivan alussa jouduimme estämään maahanpääsyn jopa parilta sadalta hengeltä vuorokaudessa. Tieto rajoituksista on sittemmin levinnyt, ja nyt epäämisiä on korkeintaan 10–20 päivässä, sanoo Jukka Lukkari.

Venäjän kansalaisille Suomeen saapuminen on edelleen sallittua esimerkiksi työn, sukulaissuhteiden tai kiinteistön omistamisen takia.

Venäjälle passia hakemaan ja tankkaamaan

Kun kello lähenee puoltapäivää, Nuijamaalla on havaittavissa pientä vilkastumista, mutta ei edelleenkään autojonoa – ellei kahta autoa lasketa jonoksi.

Liikkeellä on, molempiin suuntiin, myös Suomen rekisterissä olevia henkilöautoja.

Tavallista on, että autoista passintarkastukseen astelevat ovat Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia.

Petroskoista kotoisin oleva ja Lappeenrannassa asuva Oiva Sinivirta kertoo käyvänsä tankkaamassa Venäjän puolella halpaa polttoainetta kerran tai pari viikossa.

Samassa kaupungissa asuva Yulia Antikainen puolestaan sanoo käyvänsä pari kertaa kuukaudessa tapaamassa vanhempiaan Viipurissa.

Lappeenrantalainen Yulia Antikainen Nuijamaan raja-asemalla.
Lappeenrannassa asuva Yulia Antikainen tapaa Viipurissa asuvia vanhempiaan usein. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Tänään liikkeellä on myös muita kuin kaakkoisrajan läheisyydessä asuvia.

– Tytär on ollut sairaana, joten olen käynyt tapaamassa häntä Pietarissa. Kolme kertaa parin kuukauden aikana, kertoo Äänekoskella Keski-Suomessa asuva Iraida Golikova.

Äänekoskella asuva Iraida Golikova Nuijamaan raja-asemalla.
Äänekoskella asuvan Iraida Golikovan tytär asuu Pietarissa. Golikova on käynyt syksyn aikana Pietarissa monta kertaa. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Aleksandra Chirkunova puolestaan kertoo olevansa matkalla hakemaan uutta passia. Samalla olisi tarkoitus käydä tapaamassa äitiä Venäjän Karjalan Pitkärannalla.

Matkaa oli Nuijamaalle saavuttaessa takana jo noin 400 kilometriä, sillä Chirkunova asuu Alavudella Etelä-Pohjanmaalla.

– Olen nyt viemässä asiapapereita Venäjän poliisille. Minun pitäisi saada uusi passi joulukuussa, hän kertoo.

Uuden arjen mukainen päivä

Aamupäivä Nuijamaan rajanylityspaikalla on ollut varsin tavanomainen verrattuna siihen, millaiseksi arki muuttui lokakuun alkupuolella.

– Rajanylittäjien määrä on tällä hetkellä aika vakiintunut Kaakkois-Suomen rajavartiostossa. Ei ole näköpiirissä mitään uutta tai nopeaa muutosta, luonnehtii Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari.

Enemmän aiheesta:

Kaakkois-Suomen rajanylityksissä miljoona rikki kahdessa kuukaudessa – vilkkainta Nuijamaalla, Vaalimaalla ja Imatralla

Haen vain autoni ja palaan Venäjälle – pyörällä Suomeen kiiruhtanut Mihail oli yksi Vaalimaan viimeisistä turisteista

Suomeen saapuu päivittäin lähes tuhat venäläistä – lähtijöitä on nyt enemmän kuin tulijoita