Tammikuussa 1985 inarilainen Veijo Saijets ajoi postinjakoreissullaan moottorikelkalla Inarijärven yli.
Hän teki havainnon, jota oli odotettu maailmanlaajuisesti.
– Esine oli vaalea ja näytti muoviselta. Siinä oli myös hapettumisen jälkiä, mikä juorusi siitä, että se oli saattanut olla tekemisissä sähkövirran kanssa, Saijets kertoi Ylelle vuonna 2009.
Ohjuksesta oli jo kohistu, joten Saijets osasi arvella löytönsä liittyvän siihen.
Saijetsin oli kuitenkin lähdettävä maastoon poronhoitotöihin. Sen jälkeen hän oli sairastumisen vuoksi vuoteenomana viikon verran, joten asiasta kertominen viranomaisille venyi parilla viikolla.
Tammikuun loppupuolella asia lopulta eteni, ja esinelöytö johdatti etsijät Inarijärveen jo joulukuun lopussa pudonneen neuvostoliittolaisohjuksen uppoamispaikalle.
Inarin seudulla oli 28. joulukuuta tehty poikkeuksellisia ääni- ja valohavaintoja.
Erikoinen ilmiö oli havaittu myös tutkassa: Lappiin lensi idästä Norjan yli usean kilometrin korkeudella ja äänen nopeutta suuremmalla vauhdilla kone, joka katosi yhtäkkiä.
Muutama päivä myöhemmin norjalaiset sotilasviranomaiset kertoivat asiasta julkisuuteen. Epäilykset kohdistuivat Neuvostoliittoon, joka pian myönsikin osuutensa.
Kyseessä oli sotaharjoituksista Barentsinmereltä Norjan yli Suomeen karannut neuvostoliittolainen ohjus, jota käytettiin harjoitusmaalina. Polttoaineen loputtua ohjus oli pudonnut Inarijärveen.
Ohjuksen etsiminen erämaasta kovassa pakkasessa ja kaamosaikana oli vaikeaa.
Lopulta ohjus paikannettiin Suolisvuonon suulle, lähelle Saijetsin havaintojen paikkaa. Yli kymmenmetrinen ohjus oli lävistänyt paksun teräsjään ja painunut pohjaan.
Paikalla työskentelivät ensin sukeltajat, yli 40 asteen pakkasessa.
Helmikuun alussa ohjus onnistuttiin nostamaan helikopterin avulla ylös hyytävässä pakkasessa.
Erikoista ohjusepisodia seurattiin alusta saakka sankoin toimittaja- ja kuvaajajoukoin.
Talvi oli vähäluminen, ja Inarijärven jäällä pystyi liikkumaan autollakin. Alueen takseille ja moottorikelkoille tämä tiesi töitä, kun mediaväki hinkui ohjuksen nostopaikalle.
Hurjiin lukemiin yltänyt pakkanen pakotti jäällä värjötelleet median edustajat hankkimaan lämpimiä varusteita, ja Ivalon ja Inarin kaupoista loppuivat kelkkakengät ja -haalarit sekä kintaat ja karvalakit.
Ohjustapauksesta erämaassa raportoivat tiiviisti myös kansainväliset mediat.
Elettiin kylmän sodan aikaa. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ottivat toisistaan mittaa kaikessa mahdollisessa.
Välikohtaus synnytti monenlaisia spekulaatioita, siitä huolimatta, että Neuvostoliitto antoi tapauksesta selvityksen – ja esitti myös anteeksipyynnön.
Brittilehti Daily Express ja Yhdysvaltain puolustusministeri Caspar Weinberger esittivät teorian, jonka mukaan ohjus oli vahingossa ohjelmoitu lentämään Länsi-Saksaan, ja Neuvostoliitto oli joutunut ampumaan sen itse alas Suomen ilmatilassa. Yhdysvaltain puolustusministeriö kiisti nopeasti ministerin väitteen.
Suomen valtionjohto ei tiennyt Inarijärven tapauksesta moneen päivään. Ohjushavainto tehtiin 28. joulukuuta, mutta vuosi ehti vaihtua ennen kuin asia tuli tiedotusvälineiden kautta valtionjohdon tietoon.
Presidentti Mauno Koivisto kyllä nosti uudenvuodenpuheessaan esille suurvaltojen risteilyohjusten vaarat, mutta hänellä ei ollut tietoa, että samaan aikaan Inarijärven pohjassa makasi neuvostoliittolainen ohjus.
Lisää aiheesta: