Maanomistajat saavat korvauksia, kun Hautalammen kaivoshanke etenee Outokummussa.
Kaivospiiritoimituksen tuloksena kaivosyhtiö maksaa muutamalle yksityiselle maanomistajalle ja Outokummun seurakunnalle yhteensä 27 000 euroa korvausta maiden käytöstä. Maanmittauslaitoksen päätöksessä on kuukauden valitusaika.
Valtaosan Hautalammen kaivospiiristä eli lähes 280 hehtaaria omistaa outokumpulainen FinnCobalt-yhtiö, jolla on oikeus alueen mineraalivarantojen hyödyntämiseen.
Ruotsalainen Eurobattery Minerals omistaa 40 prosenttia FinnCobaltista ja aikoo ostaa ensi vuonna lopunkin. Asiasta tehtiin sopimus, kun ruotsalaisyhtiö ryhtyi rahoittamaan malminetsintää Outokummussa.
Tuoreen varantoarvion mukaan Hautalammin esiintymä sisältää merkittävästi enemmän arvokkaita metalleja kuin aiemmin on arvioitu. Päämetallit ovat kupari, nikkeli ja koboltti.
FinnCobaltin toimitusjohtaja Markus Ekberg ei ihmettele ruotsalaisten kiinnostusta.
– Siitä kun homma aloitettiin, mineraalivarannot ovat kolminkertaistuneet ja metallisisältö vähintään kaksinkertaistunut. Kyllä sisäisesti on arvioitu millainen esiintymä on, mutta nyt se pikkuhiljaa tulee todistettua, Ekberg tuumaa.
Nikkelin ja koboltin määrä riittäisi vuositasolla 50 000–100 000 sähköauton akkuun. Vuonna 2020 yhtiön arvio oli 30 000-50 000 akun mineraalit vuodessa.
Luvassa noin 150 työpaikkaa vuosikymmeneksi
Maanalaisen kaivoksen lisäksi Outokumpuun on suunnitteilla rikastamo. FinnCobaltin mukaan kaivos toisi Outokumpuun noin 150 työpaikkaa, mutta kuinka pitkäksi aikaa?
– Tavoite on koko ajan ollut, että toiminta-aikaa on vähintään kymmenen vuotta. Siihen näytetään pääsevän, Eurobattery Mineralsin osakkaana jatkava Ekberg arvioi.
Seuraavaksi ruotsalaisyhtiö laskee hankkeen kannattavuutta ja jatkaa ympäristövaikutusten arviointia lupahakemusta varten. Tämä on haasteellista, koska kaivos toimisi kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Lisäksi aiempi kaivos aiheutti vesistön saastumista.
Ympäristöluvasta päättää Itä-Suomen aluehallintovirasto. Kaivosasioiden johtava asiantuntija Ossi Leinonen Tukesista kertoo, että luvan käsittely kestää nykyisin yleensä 1,5-3 vuotta.
Sen jälkeen kaivoksen rakentaminen kestää noin vuoden, kertoo Ekberg. Hän toivoo ripeää viranomaistoimintaa.
– Ilman kaivoksia meillä ei ole nykyisen näköistä yhteiskuntaa. Kai on parempi, että kaivokset ovat alueella, missä niitä voidaan kontrolloida, Ekberg kysyy.