Jääkiekon NHL pyörii rahakkaiden dollareiden ympärillä. Seurat pyrkivät käyttämään palkkakattonsa mahdollisimman tehokkaasti samalla, kun pelaajat hamuavat entistä rahakkaampia sopimuksia.
Yleinen uskomus on se, että NHL-kiekkoilijat pelaavat paremmin jahdatessaan rahakasta sopimusta kuin sopimuksen varmistuttua. Myytti ei välttämättä pidä paikkaansa kaikkien kohdalla.
Yle tarkasteli tarkemmin muutaman suomalaisen ja ulkomaalaisen huippupelaajan suorituksia 50 peliä ennen sopimusta ja 50 peliä sen jälkeen. Pistemäärissä ei ollut suuria eroja aiempaan.
Esimerkiksi Connor McDavid ja Tyler Seguin tekivät kumpikin viisi pistettä ja Leon Draisaitl kolme pistettä enemmän kuin sopimuksensa jälkeen. Suomalaispelaajista vain Sebastian Aho keräsi enemmän pisteitä ennen kuin jälkeen sopimuksensa.
Dallas Starsin ykkössentteri Roope Hintz on seuraava suomalainen, joka saanee massiivisen sopimuksen. Loistavasti kauden aloittaneen Hintzin sopimus päättyy tähän kauteen.
Sentteri on tehnyt 17 ottelussa komeat pisteet 8+14=22. Hän on aloittanut huomattavasti tehokkaammin kuin esimerkiksi viime kaudella, jolloin hän jäi 11 ensimmäisessä ottelussa ilman maaleja tehoilla 0+2. Kausi oli kokonaisuudessaan mainio, sillä Hintz kiskoi 80 ottelussa pisteet 37+35=72.
Aiheuttaako sopimustilanne paineita?
– Ei aiheuta yhtään. On kiva pelata. Peli on kulkenut ainakin tähän asti hyvin. Sopimus tulee kyllä, kun on sen aika, Hintz sanoi Yle Urheilulle Florida-pelin jälkeen.
Hintz viimeisteli Dallasin 6–4-voitossa kaksi osumaa.
Toisaalta joissakin tapauksissa katkolla oleva sopimus voi kirittää parempiin suorituksiin. Esimerkiksi Kasperi Kapanen teki tulokassopimuksensa toiseksi viimeisellä kaudella Torontossa 38 ottelussa yhdeksän pistettä, mutta mätti seuraavalla kaudella 78 ottelussa pisteet 20+24=44.
Vastaavasti Patrik Laine pelasi edeltävällä kaudella Columbuksessa ennen kesän jatkosopimustaan piste per peli -tahdilla 56 ottelua tehoin 26+30=56. Hän oli tehnyt sitä edellisellä kaudella 46 ottelussa vain tehot 12+12=24. Tällä kaudella hän on kärsinyt loukkaantumisista.
NHL-historia muistaa myös pelaajia, jotka ovat epäonnistuneet heti uuden huippusopimuksen saatuaan. Esimerkiksi David Clarkson allekirjoitti Toronton kanssa seitsenvuotisen ja 36,75 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen vuonna 2013.
Hän pelasi kaksi edellistä kautta jopa puolen pisteen keskiarvolla, mutta iski sopimuksensa jälkeen 60 ottelussa vain 11 pistettä. Lopulta hänen uransa päättyi vamman takia.
Buffalo Sabres allekirjoitti puolestaan kahdeksanvuotisen ja 72 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Jeff Skinnerin kanssa kauden 2018–2019 päätteeksi. Hän oli tehnyt 82 ottelussa 40 maalia ja yhteensä 63 pistettä.
Seuraavalla kaudella Skinner teki 59 ottelussa kuitenkin vain 23 pistettä ja sen jälkeen 53 ottelussa 14 pistettä. Viime kaudella hän taituroi kuitenkin 63 pistettä 80 ottelussa.
Ruotsalainen Loui Eriksson pelasi puolestaan huippukauden Bostonissa (80 ottelua 30+33=63), ja teki kuusivuotisen sopimuksen Vancouverin kanssa. 36 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen alaisena Erikssson teki vain 23–29 pistettä kautta kohden.
Florida-vahti Sergei Bobrovski allekirjoitti puolestaan seitsenvuotisen ja 70 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen vuonna 2019. Ensimmäinen kausi oli vaisu, sillä maaleja meni omiin 3,23 ottelua kohden. Sittemmin hän on parantanut suorituksiaan, vaikkakin tämä kausi on alkanut vielä kohtalaisesti.