Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tekisikö mieli tehdä ensi veropäivänä 1337:t? Ei kannata – laki on jo muuttumassa niin, että kaikki saavat tietää myös todelliset tulosi

Valtiovarainministeriön pitää selvittää, miten mahdollisiin liian suurten tulojen ilmoittamisiin voidaan puuttua nykyistä paremmin, sanoo eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen (sd.).

Henkilö katsoo vero.fi-sivustoa tietokoneen ruudulta.
Ensihavainnon jälkeen poikkeava summa aiheuttaa ihmistyötä, ja verohallinnossa ollaan varauduttu työvoiman lisäämiseen tarpeen vaatiessa. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Juhapekka Piiroisen ”eettinen lakihakkerointi” voi tuottaa tulosta.

Piiroinen kertoi aiemmin Ylelle, että ilmoitti tulonsa väärin tarkoituksella, koska halusi näyttää lain epäkohdan. Summan ei kuitenkaan pitänyt lähteä eteenpäin, mutta toisin kävi.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on seurannut keskustelua, joka alkoi tarkoituksellisesti väärin ilmoitetusta 133,7 miljoonan euron tulosta.

Valiokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) pitää Piiroisen tekoa valitettavana, eikä se ole hänestä asianmukainen tai hyväksyttävä.

– Sinänsä uskon, että ihmiset kyllä pyrkivät ilmoittamaan tulonsa asianmukaisesti.

Viitasesta on tarpeen, että valtiovarainministeriö käy läpi tilanteen ja arvioi, miten mahdollisiin vastaaviin tapauksiin puututaan jatkossa.

– Jos lainsäädäntöön on tarpeen tehdä muutoksia, on syytä niin toimia.

Lait olivat kuitenkin jo ennen 1337-tapausta muuttumassa niin, että korjatutkin verotiedot tulevat julki.

Verotustietojen julkisuutta ja salassapitoa koskevaa lakia ollaan muuttamassa siten, että tarkoituksella väärät tulotiedot eivät enää jää ainoaksi julkiseksi verotiedoksi, vaan myös oikaisupäätöksen jälkeiset tiedot tulevat julki.

Laki ei ole vielä voimassa, ja sitä sovelletaan julkisiin verotustietoihin vasta verovuodesta 2022 alkaen. Lakiesityksen mukaan tämän vuoden myöhemmin muuttuvat verotustiedot tulevat julkisiksi lain voimaantulon jälkeen syyskuussa 2024.

Esimerkiksi Piiroisen oikeat tulotiedot verovuodelta 2021 eivät siis tule julkisiksi edes uuden lain puitteissa.

Piiroinen: verottajan yhteydenotot hukkuivat viestipaljouteen

Juhapekka Piiroinen kertoo, että verottaja oli kyllä ollut häneen yhteydessä ilmoituksen antamisen jälkeen. Viestit olivat kuitenkin jääneet muiden asioiden alle.

– Kun tämä hässäkkä alkoi, rupesin käymään puhelimen historiaa ja suomi.fi-palvelun viestejä lävitse. Huomasin, että on sieltä oltu yhteydessä, mutta en ollut kiinnittänyt huomiota, kun puhelin on äänettömällä, ja tulee sen verran spam-tekstiviestejäkin ettei jaksa seurata.

Hämmästys olikin suuri veropäivän aamuna, kun työkaverit huomauttivat Piiroisen olevan tulokuningas.

– Viestit siis menivät ohitse, ja kyllä se oli aito ”mitäs kettua nyt tapahtuu” -tunne keskiviikkona, kertoo Piiroinen Whatsappilla Ylelle.

Piiroinen korostaa, että verottaja on vain toteuttanut lakia, joihin tarvitaan hänen mielestään nyt muutoksia.

VM: vielä ei suunnitelmia säännösmuutoksista

Valtiovarainministeriön vero-osaston erityisasiantuntija Pertti Nieminen arvioi Ylelle sähköpostitse, että julkisuudessa olleiden tietojen perusteella kysymys on yksittäisestä tapauksesta.

– Valtiovarainministeriön käsityksen mukaan useimmiten tilanteet, joissa verovelvolliset ilmoittavat itselleen liikaa tuloja veroilmoituksella, ovat aidosti esimerkiksi näppäilyvirheistä johtuvia vahinkoja.

Nieminen kertoo, että näissä tilanteissa veronkorotuksen määrääminen ei ole perusteltua.

Jos tarkoituksellinen liian suurten tulojen ilmoittaminen julkisuuden toivossa yleistyisi jatkossa, on sanktioiden koventamista Niemisen mukaan mahdollista harkita.

Toiminta aiheuttaisi Niemisen mukaan verohallinnolle turhaa työtä ja kustannuksia verotuksen toimittamisessa ja oikaisupäätösten valmistelussa.

Tällä hetkellä valtiovarainministeriössä ei kuitenkaan ole vireillä suunnitelmia veronkorotussäännösten muuttamiseksi.

Verohallinto varautuu lisäämään työvoimaa tarpeen mukaan

Verohallinto on määritellyt jäännösveroille ja veronpalautuksille euromääräiset rajat, joiden ylittyessä järjestelmä antaa hälytyksen ja asia siirtyy virkailijan käsiteltäväksi. Tapauksia on joka vuosi, mutta niistä ei ole tarkkoja tilastoja.

– Järjestelmä kyllä toimii. Hälytysrajoissa ei puhuta mistään miljoonista, vaan huomattavasti pienemmistä summista. Verovalvontaan liittyvistä syistä en voi julkistaa tarkempia valikoinnin ehtoja, kertoo verohallinnon lakiasiainjohtaja Matti Merisalo.

Ensihavainnon jälkeen poikkeava summa aiheuttaa ihmistyötä, ja verohallinnossa ollaan varauduttu työvoiman lisäämiseen tarpeen vaatiessa. Poikkeamien määrää seurataan jatkuvasti, ja resursseja kohdennetaan havaintojen mukaan, sanoo Merisalo.

1337-ilmoituksen paljastuminen ei yksistään ole aiheuttanut muutoksia verohallinnon toimintaan, mutta järjestelmän toimivuutta tarkkaillaan koko ajan.

– Kun vuosittain toimitamme kunkin vuoden verotuksen, ennen sitä harkitsemme, miten valikointia pitää kehittää ja säätää. Siinä vaiheessa, kun mietimme näitä ensi vuodelle, pidämme mielessä myös tämän asian.

Piiroisen toiminta on saanut myös kritiikkiä kyberturvallisuustahoilta (IS Digitoday).

Enemmän aiheesta:

Tulokuninkaan ”näppäilyvirhe” oli tahallinen teko – 133,7 miljoonan tulot ilmoittanut koodari löysi laista ristiriidan ja näytti, mihin se voi johtaa

Tulokärkeen nousseen koodarin 133,7 miljoonan euron tulot paljastuivat ”näppäilyvirheeksi” – numerosarja viittaa suoraan nettikulttuurista tuttuun vitsiin

Tulokärkeen nousi koodari 133,7 miljoonan virhetuloilla, Verohallinnon pääjohtaja: Emme voi tehdä mitään – lue tästä pääuutiset veropäivästä

Voit keskustella aiheesta 18. marraskuuta klo 23 saakka.