Suomen ja Pohjois-Makedonian välisessä jalkapallomaaottelussa Skopjessa nähtiin harvinaista herkkua, kun peräti viisi Huuhkajien pelaajaa pääsi debytoimaan A-maajoukkueessa. He olivat Tuomas Ollila, Anssi Suhonen, Arttu Hoskonen, Diogo Tomas sekä Niilo Mäenpää.
Nuoret pelaajat olivat muutenkin valokeilassa. Oliver Antman iski Huuhkajat ensimmäisellä puoliajalla johtoon läpiajosta. Enis Bardhin rangaistuspotkumaalin myötä ottelu päättyi lopulta 1–1-tasapeliin.
– Olisimme voineet tehdä paljon enemmän maaleja, mutta toisaalta myös Pohjois-Makedoniakin. Mielestäni lopputulos on oikeutettu, Antman totesi.
Antman on tullut A-maajoukkueeseen ryminällä sisään. Kaksi ottelua, kaksi maalia.
– On helppo onnistua, kun on hyviä pelaajia ympärillä. Heidän kanssaan on helppo pelata. Hyvä juttu on myös se, että saan vapaasti pelata. Saa vapaasti liikkua, mikä on hyvä.
Seuraavaksi Haalandin tähdittämä Norja
Päävalmentaja Markku Kanerva oli tyytyväinen debytanttien esiintymiseen.
– Ensimmäinen maaottelu ei ole koskaan helppo paikka. Kun katsoo muutenkin kokoonpanoamme, oli paljon pelaajia, jotka eivät ole maajoukkueessa hirveästi pelanneet. Arvostan sitä, miten rohkeasti debytanttimme pelasivat.
Kanerva oli päällisin puolin tyytyväinen pelin antiin.
– Oli viihdyttävä peli. Saimme maalintekoyrityksiä kaiken kaikkiaan 27. Oli pari tolppalaukausta. Harmittavaa tietenkin, että johto menetettiin.
– Tiesimme, että Pohjois-Makedonia on hyvä joukkue. Heillä oli iso tarve voittaa ottelu, sillä viime pelit eivät ole menneet heiltä kovin hyvin.
Kenttä näytti tv-kuvien perusteella huonokuntoiselta. Kanervan mukaan se ei ollut kuitenkaan iso ongelma.
– Kenttä ei ollut häävi. Etukäteen sovittiin, että kumpikaan ei harjoittele kentällä ennen matsia. En tiedä, miltä se olisi näyttänyt, jos olisimme siellä harjoitelleet. Oli se kuitenkin pelattavassa kunnossa, Kanerva totesi.
Huuhkajat kohtaa sunnuntaina Norjan. Vastaan asettunee supertähti Erling Haaland.
– On astetta kovempi vastustaja. Kokoonpanomme tulee vaihtumaan jonkin verran. Joillekin pelaajille tuli kramppeja.
– Ennakkotietojen mukaan eräs Haaland voi tulla meitä vastaan pelaamaan. Se tuo meille lisää haastetta, Kanerva kertoi.