Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kampparit korkkaa bandyliigan – Lämmin sää on kurittanut jääpalloilijoita

Bandyliigan kauden ensimmäisessä ottelussa Mikkelin Kampparit saa vastaansa JPS:n Jyväskylästä.

Jääpallo mailan päällä Varkauden Kämärin tekojääradalla.
Kuva: Antti Karhunen / Yle

Vuodenaikaan nähden lämmin sää on hankaloittanut Mikkelissä jääpalloilijoiden kauden alkua.

Ulkojäitä ei ole saatu jäädytettyä pelikuntoon, joten ainakin Mikkelin Kamppareiden Suomen cupin pelejä on jouduttu siirtämään.

– Meidän laji on ulkopelinä kovasti kärsinyt, mutta eilen päästiin ensimmäistä kertaa kotiareenalle Hänskiin harjoittelemaan, Kamppareiden päävalmentaja Olli Manninen sanoo.

Kaupungin ensimmäiset ulkojäät ovat olleet Urpolan kentällä. Siellä jääpalloilijat ovat päässeet treenaamaan marraskuun alusta lähtien.

Tänään perjantaina kamppareilla on juhlapäivä, kun joukkue pääsee avaamaan bandyliigakauden. Ensimmäisessä pelissä kotijäällä on vastassa JPS Jyväskylästä.

Bileet on edessä myös joulukuussa, kun Mikkelin mustat juhlii pyöreitä vuosia juhlaottelulla Helsingin IFK:ta vastaan. Kampparit täyttää 50 vuotta.

Mikkelin Kamppareiden ensimmäinen pudotuspelivastustaja on JPS Jyväskylästä

Enemmän aiheesta:

Mikkelin Kampparit aloittaa pudotuspelitaiston - päävalmentaja: "Kaiken palloilun perusta on juniorityö"