Hyundain sekä Toyotan WRC-tallit ovat vahvistaneet perjantaiaamuna kokoonpanonsa ensi kauden rallin MM-sarjaan. Samalla vahvistui pitkään huhuttu siirto: Esapekka Lappi ajaa kaudella 2023 Hyundailla.
– Elämä on täynnä yllätyksiä! hehkutti Lappi Hyundain tiedotteessa.
– Mahdollisuus liittyä Hyundaille ja ajaa täysi kalenteri WRC-sarjassa olivat jotain, jota emme odottaneet. Tämä on todella unelma ja ainutlaatuinen mahdollisuus.
Toyotan kolmannen auton kaudella 2022 Sebastien Ogierin kanssa jakanut Lappi, 31, pääsee ajamaan Hyundaille täyden kauden. Toinen täyden kauden ajava kuljettaja on belgialainen Thierry Neuville. Kolmannen Hyundain auton kauden aikana jakavat kokenut espanjalainen Dani Sordo sekä irlantilainen Craig Breen.
34-vuotias Neuville on ajanut Hyundailla vuodesta 2014.
Myös 39-vuotias Sordo on ollut Hyundain leivissä vuodesta 2014. Hän jakoi kaudella 2022 auton Oliver Solbergin kanssa.
Eilen kerrottiin, että Breen, 32, ei jatka M-Sportilla, johon hänellä oli vielä vuosi sopimusta jäljellä.
Hyundain tallissa riitti kuohuntaa päättyneellä kaudella. Solberg sai lähtöpassit tiimistä Uuden-Seelannin MM-rallin jälkeen. Ott Tänak ryöpytti talliaan useaan otteeseen julkisesti. Tänak ilmoitti lokakuun lopulla, ettei jatka Hyundailla omasta päätöksestään.
Esapekka Lappi ajoi kaudella 2022 seitsemän kilpailua Toyotalla. Niistä hän ajoi kolmessa palkintopallille: kolmossijat tulivat Ruotsissa, Suomessa sekä Belgiassa.
Hyundai on Lapin viides tehdastalli MM-sarjassa. Hän kisasi alempia luokkia Skodalla. Toyotalla Lappi ajoi 2017 ja 2018, Citroenilla 2019 ja M-Sportin Fordilla 2020. Lappi on voittanut yhden MM-rallin urallaan, Jyväskylässä 2017.
Hyundailla Lapin kartanlukijana jatkaa Janne Ferm.
Eteläkorealaistallin päällikkö Sean Kim sanoi, että kauden 2023 kokoonpanossa kokemus on ollut ykkösprioriteetti.
– Thierryn, Esapekan, Danin ja Craigin kautta meillä on vahva yhdistelmä kuljettajia, jotka voivat viedä meidät uuteen kauteen. Päätimme vuoden 2022 Japanin rallissa kaksoisvottoon, mutta ensi vuonna kilpailu on uusi. Uskomme täysin kuljettajiemme kokemuksen ja lahjakkuuden auttavan meitä suoriutumaan korkeimmalla tasolla.
Suuri mahdollisuus Lapille
Lapin Hyundai-sopimuksesta kertoi jo aiemmin Dirtfish-sivusto. Lapin lähtöön Toyotalta viittasi sekin, että pieksämäkeläinen jäi Suomeen, vaikka hänen oli määrä olla tallin edustustehtävissä Japanissa kauden päätöskisassa viikko sitten.
Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki arvioi aiemmin, että sopimus Hyundaille olisi suuri mahdollisuus Lapille.
– Tänak on näyttänyt, että Hyundailla pystyy voittamaan ralleja. Täydet avaimet mestaruuteen, jos vain latu maittaa riittävästi, Haapamäki mietti.
Lappi totesi tiedotteessa luottavansa tallin mahdollisuuksiin kaudella 2023.
– Tiimi (Hyundai) osoitti kauden 2022 aikana, että sillä on kapasiteettia kehittää autoa kauden aikana ja mahdollisuudet voittaa kaikissa olosuhteissa. Olemme tietoisia, että hommia riittää paljon tehtäväksi, mutta minä ja Janne olemme sitoutuneet tähän.
Toyotan rallitalli kiitti Lappia ja Fermiä Twitterissä.
– Haluamme kiittää Esapekkaa ja Jannea, jotka auttoivat meitä jälleen valmistajien mestareiksi vuonna 2022. Olemme ylpeitä siitä, että ”EP” osoitti kykynsä kanssamme ja ansaitsi mahdollisuuden, jonka tiedämme hänen ansaitsevan.
Myös Toyotan paletti selvillä
Myös Toyotan WRC-talli vahvisti ensi vuoden kuljettajakokoonpanonsa varhain perjantaiaamuna.
Toyota nosti japanilaisen Takamoto Katsutan WRC-tiimiinsä kaudelle 2023. Tallilla on neljä kuljettajaa ensi kaudelle: Kalle Rovanperä, walesilainen Elfyn Evans, sekä Katsuta ja ranskalaiskonkari Ogier, jotka jakavat vastuuta kolmannessa autossa.
Päättyneellä kaudella 2022 Toyota voitti tallien mestaruuden ja Rovanperä uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden, historian nuorimpana kuljettajana.
Kaudella 2022 Toyotalla ajoivat Rovanperä, Evans sekä kolmannen auton jakaneet Ogier ja Lappi. Katsuta ajoi koko kauden neljättä autoa Toyota Next Generation -tallissa. Katsuta ylsi kahdessa rallissa palkintokorokkeelle, kun hän oli kolmas Keniassa sekä kotikisassaan Japanissa.
Toyotan johtaja Akio Toyoda kehui tallin tiedotteessa vuolaasti tallipäällikkönä kaudesta 2021 toiminutta Jari-Matti Latvalaa.
– Kaksi vuotta sitten pyysin Jari-Matilta yhtä asiaa: luoda ammattitaitoinen tiimi, jossa on perheen tunnelma. Joitakin päiviä sitten sain, ensimmäistä kertaa, pystyin viettämään aikaa tallin kanssa. Tuona aikana tunsin todella, että tiimi, minä mukaan lukien, oli perhe.