Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Harjun ja Tiirismaan koulut ovat yhdistymässä Lahdessa – uudessa peruskoulussa olisi yli 800 oppilasta

Uuden peruskoulun toiminta alkaisi ensi vuoden elokuussa. Harjun koulun tilanne vaatii nopeaa ratkaisua. Koulusta on tänä syksynä jälleen tullut ilmoituksia sisäilmaoireista.

Harjun koulu Lahdessa
Harjun koulu toukokuussa 2021. Kuva: Petri Niemi / Yle

Harjun koululle on löytynyt uusi paikka Lahdessa. Sivistyslautakunnalle esitetään ensi viikolla, että Harjun alakoulu muuttaisikin Paavolan kampukselle ja samalla yhdistyisi Tiirismaan yläkoulun kanssa. Uuden yhdistyvän peruskoulun toiminta alkaisi ensi vuoden elokuussa.

Aiemmin Harjun koulua suunniteltiin Tiirismaan nykyiselle tontille sairaalanmäelle, mutta kaatunut liikenneratkaisu muutti suunnitelmia. Lisäksi entiseen aikuiskoulutuskeskukseen Paavolaan tulevat tilat on mitoitettu suuremmiksi kuin oppilasennuste tällä hetkellä näyttää. Uusi koulu on mitoitettu 950 oppilaalle ja yhdistyneessä Tiirismaa-Harjussa olisi oppilaita tämän hetken ennusteen mukaan reilu 800.

– Aiemmin on ennakoitu Karistosta yläkouluun siirtyvien oppilasmäärä suuremmaksi, kuin mitä toteutuma osoittaa, sanoo opetus- ja kasvatusjohtaja Virve Jämsén.

Ennuste on tehty ennen perusopetuksen kieliohjelman uudistamista, minkä myötä oppilas saa omassa lähikoulussaan monipuolista kielenopetusta ja vaihtoehtoja on enemmän.

Harjun koulu on tiensä päässä

Harjun koulun tilanne vaati nopeaa ratkaisua, sillä koulun tilat ovat teknisen käyttöikänsä päässä. Tänä syksynä on alkanut jälleen tulla ilmoituksia sisäilmaoireista. Harjun koulun henkilöstölle ja oppilaille on tässä vaihtoehdossa tarjolla uudet tilat ilman vuosien väistötilaratkaisuja.

Harjun koulussa on tällä hetkellä noin 200 oppilasta ja Tiirismaalla noin 620.

Jos sivistyslautakunta hyväksyy esityksen, ensi vuoden koulutulokkaat voisivat hakea ensimmäiselle luokalle keskusta-alueella Harjun koulun sijaan Paavolan kampuksella toimivaan Tiirismaan peruskouluun tai Lotilan peruskouluun.

Asiaa esitellään sivistyslautakunnalle kokouksessa tiistaina 22. marraskuuta. Koulujen huoltajille järjestetään yhteinen vanhempainilta keskiviikkona 23. päivä.

Asiasta on keskusteltu kummankin koulun henkilöstön kanssa ja järjestetty myös yhteinen info- ja keskustelutilaisuus. Lautakunnan käsittelyn jälkeen esitys lähtee lausuntokierrokselle. Asia tulee päätettäväksi sivistyslautakunnan joulukuun kokoukseen.