Hiihdon Suomen cupin kauden toinen osakilpailu Taivalkoskella tarjosi yllätyksiä perinteisen hiihtotavan sprintissä jo ennen finaalivaihetta.
Krista Pärmäkoski jäi naisten ensimmäisessä välierässä viidenneksi ja ilman finaalipaikkaa. Miesten ensimmäisessä välierässä Joni Mäki ja Lauri Vuorinen puolestaan jäivät kolmanneksi ja neljänneksi, eivätkä päässeet aikavertailun kautta finaaliin.
Mäki ja Vuorinen olivat viime kaudella Suomen parhaat sprintterit. Mäki sijoittui viime talvena Pekingin olympialaisissa vapaan hiihtotavan sprintissä neljänneksi ja Falunin maailmancupin sprinttikisassa perinteisellä hiihtotavalla toiseksi.
Vuorinen otti viime kaudella uransa parhaan sijoituksen yltämällä Lillehammerin maailmancupin sprintissä viidenneksi.
Maastohiihdon maailmancup-kausi alkaa Kuusamon Rukalta ensi viikon perjantaina. Normaalimatkoilla menestyvän Pärmäkosken esitys jätti Yle Urheilun asiantuntijan Toni Roposen mukaan ilmaan kysymysmerkin.
Roponen kertoo keskustelleensa Pärmäkoskea valmentavan Matti Haaviston kanssa kilpailun jälkeen.
– Matti sanoi, että Krista oli valitellut tukkoisuutta, ja että hänellä ei ollut ollenkaan niin vahvaa menemistä kuin odotti. Sen perusteella, miten Krista on hiihtänyt alkukaudesta, uskoisin kuitenkin, ettei ole mitään ongelmia Rukaa ajatellen, Roponen sanoo.
Pärmäkoski itse kertoi Yle Urheilun haastattelussa, että lauantain takkuisuudesta huolimatta hän lähtee Rukan maailmancup-avaukseen luottavaisena.
Lauri Vuorisen tilanne huolettaa
Maailmancup-kausi kolkuttelee nurkan takana, mutta Lauri Vuorisen vire sai Toni Roposen mietteliääksi.
– Lauri Vuorisella on todella tahmea tilanne tällä hetkellä. Hän oli korkean paikan leirillä Val Senalesissa ja on siitä lähtien valitellut vähän väsymystä, ja se todellakin näkyi tänään hiihtämisessä. Hän on kaukana hyvästä tilanteesta, Roponen sanoo.
Roponen ei usko, että Vuorisen tilanne korjaantuu viikossa, vaan iskuun pääseminen voi viedä useamman viikon.
– Vuorisella kyllä pitää tapahtua kropassa ihmeitä seuraavan viiden päivän aikana, jotta on valmis hiihtämään Rukalla kovaa.
Kautensa avannut Joni Mäki ei ollut pettynyt päiväänsä, vaikka hän karsiutui finaalista.
– Ei se niin huonolta tuntunut. Ehkä turhan loppuun jätin ratkaisun, mikä oli oma virhe. Ajauduin huonommille laduille, joten ei luistanut niin paljoa, Mäki sanoo.
Erityisesti Mäen tasatyöntäminen näytti Roposen silmään pirteältä.
– Näistä meidän kahdesta syömähampaasta Joni Mäellä oli tänään kuitenkin todella hyvää tekemistä. Hänestä en olisi niinkään huolissani. Mielestäni hän teki ennemmin taktisen mokan. Uskon että hän pystyy venymään Rukalla ja taistelemaan jopa finaalipaikasta, Roponen sanoo.
Olli Ahonen ja Johanna Matintalo voittoihin
Imatran Urheilijoiden veljekset Olli ja Ville Ahonen ottivat finaalissa kaksoisvoiton. Olli Ahosen ylivoima teki Roposeen vaikutuksen.
– Nyt ei valmentajan kannata tehdä mitään erikoisuuksia tulevina päivinä. Rukalla voi nimittäin pamahtaa. Vaikka kyseessä oli Suomen cupin sprintti, vahingossa kukaan ei ole ylivoimainen. Olli Ahosella on mahdollisuus päästä jopa finaaliin Rukalla.
Olli Ahonen, 23, ei ole kuulunut harjoituskaudella miesten A-maajoukkueeseen, mutta Roposen mielestä on selvää, että asia muuttuu.
– Todennäköisesti hänet nostetaan suoraan maajoukkueeseen. Hän on ehdottomasti Rukalla ja muissakin maailmancupin sprinteissä meidän ykkösnyrkissämme.
Naisten finaalin ykkönen oli Johanna Matintalo, joka aloitti kilpailukautensa Taivalkoskella voitokkaasti. Hän kukisti Katri Lylynperän loppukirissä.
– Uskon, että Johanna Matintalolla on mahdollisuus menestyä tällä päämatkallaan MM-kisoissa. Tämän päivän vauhti ei silti varmaankaan ollut kansainvälistä vauhtia, koska kansallisen tason urheilijat pysyivät niin hyvin kärjen vauhdissa, Roponen arvioi.