Syyskuun alussa Tapio Lehtinen lähti 11-metrisellä Asteria-veneellä yksinpurjehdukseen maailman ympäri.
Perjantaiaamuna 18. marraskuuta hän heräsi kovaan pamahdukseen keskellä Intian valtamerta. Lehtinen kömpi 55 senttiä kapeasta ruumisarkkua muistuttavasta punkasta ja heilautti jalkansa veneen lattialle. Vesi ylsi polviin, ja sitä tulvi veneen perästä koskena.
– Totesin, että nyt on tosi kysymyksessä, Lehtinen kertoo Ylelle kahta päivää myöhemmin.
Hänet on pelastettu intialaiselle rahtilaivalle, joka matkaa parhaillaan hitaasti kohti Kiinan Rizhaon satamaa.
Media on seurannut Lehtisen yksinpurjehdusta tiiviisti. Perjantain tapahtumat ovat kuin suoraan Hollywood-jännäristä.
Veneen piti olla kisan kestävin
Lehtinen sanoo, että tilanne oli ”erinomaisesti hallussa” ennen onnettomuutta. Kisa meni hyvin ja sää oli leppoisa.
Lehtinen oli ostanut vuonna 1965 rakennetun Asteria-veneen Italiasta viisi vuotta sitten. Suomessa se oli suunniteltu ja rakennettu käytännössä uusiksi.
– Se oli varmasti vahvin näistä kisassa olleista veneistä. En ikinä olisi uskonut, että se on se, joka kauniilla kelillä yhtäkkiä uppoaa viidessä minuutissa, Lehtinen sanoo.
Jokin meni kuitenkin vikaan. Lehtinen järkeilee, että hänet herättänyt pamaus saattoi tulla peräosaston vesitiiviin laipion sortumisesta. Laipio on poikittainen väliseinä, joka ulottuu rungosta kanteen saakka. Laipion pettäminen taas saattoi johtua siitä, että jokin veneen läpi menevistä putkista on mennyt rikki ja täyttänyt perän vedellä.
– Kuten yleensäkin isommissa katastrofeissa, pieleen ei mene yksi vaan useampi asia.
Kun perä täyttyi vedellä, aikaa ei ollut hukattavaksi. Lehtinen nappasi radion, pelastautumispuvun ja yhden kolmesta hätäpakkauksesta. Kahdelle muulle ei ollut aikaa. Hän nousi kannelle, avasi pelastuslautan remmit ja heitti lautan mereen.
– Katsoin veneeseen sisälle, että saisinko sieltä vesikanisterin tai satelliittipuhelimen mukaan. Vene oli kuitenkin käytännössä täynnä vettä. Olisi pitänyt sukeltaa.
Samassa Lehtinen huomasi, että solmu, jolla hän oli sitonut pelastuslautan Asteriaan, oli auennut. Lautta lipui 2–3 metrin päässä kohti ulappaa.
– Dyykkasin pää edellä tiikerinloikan pelastuslautan viereen veteen, sain kiinni lautasta ja kiskaisin itseni kyytiin. Sen jälkeen seurasi 20 haikeaa minuuttia, kun katselin Asterian kuolinkamppailua.
Lehtinen seurasi rakkaan veneen uppoamista käsi lipassa. Hän murtuu itkuun kertoessaan hetkestä lautalla.
Kanssakilpailija pelasti
Golden Globe Race -kilpailussa purjehditaan vanhalla tekniikalla. Navigointi hoidetaan sekstantilla ja kompassilla, yhteyttä pidetään vanhanaikaisilla lyhytaaltoradioilla.
Turvallisuusjärjestelyissä hyödynnetään kuitenkin modernia teknologiaa. Se koitui Lehtisen pelastukseksi.
– Minulla oli kolme erilaista satelliittihälytintä ja ainakin neljä satelliittipuhelinta. Siihen päälle pelastusloota ja pelastautumispuku, Lehtinen luettelee.
Pelastuslautasta Lehtinen lähetti hätäsignaalin, ja onnistui pitämään kisajärjestäjään yhteyttä YB3-seurantaviestilaitteella. Pian tuli tieto, että apua tarjoaisivat kanssapurjehtija Kirsten Neuschäfer sekä intialainen rahtilaiva.
Viestien lukeminen oli oma haasteensa, koska Lehtisella ei ollut mukana silmälaseja.
– Aivan äärimmilleen silmiä siristämällä sain selvää tekstistä ja pystyin kommunikoimaan yön aikana.
Luonto piti seuraa
Neuschäferin ja rahtilaivan odottelu sujui leppoisasti. Kesäaurinko kuivasi Lehtisen vaatteet, ja luonto ympärillä alkoi herätä.
Ensin tulivat isomyrskyliitäjät, ison lokin kokoiset pikimustat linnut. Yksi niistä nappasi Lehtista pari kertaa nokalla sormesta.
– Vähän epäilin, että ovatko ne merten korppikotkia. Uskallanko pieraista, vai lukevatko ne, että äijä mätänee jo?
Isoimman vaikutuksen tekivät albatrossit, joita laskeutui kosketusetäisyydelle. Lehtinen oli seurannut niitä haltioituneena jo edellisessä purjehduskisassaan ja lukenut sen jälkeen linnuista useamman kirjan.
– Yöllä heräsin siihen, että albatrossipariskunta oli laskeutunut metrin päähän lautasta. Ne olivat siinä nurkan takana pussailemassa pitkillä nokillaan niin, että kolina kävi.
Kun Neuschäfer pääsi lopulta Lehtisen luo, kaikki meni ”kuin elokuvissa”. Kokenut Neuschäfer tarjosi Lehtiselle huikan rommia ja vei tämän rahtialukselle, joka oli päässyt jo lähelle.
Rahtialuksesta hänet vedettiin pelastuslautassa laivan kylkeen, josta hän kiipesi tikkaita pitkin kannelle. Tikkaat muistuttivat Linnanmäen Vekkula-laitteen liikkuvista portaista, joissa jokainen askel täytyy ajoittaa tarkkaan.
– Kiipeäminen laivan kylkeä pitkin tuntui hiton pitkältä. Kannen partaalla olivat kippari ja parinkymmenen hengen miehistö toivottamassa tervetulleeksi.
Kuukauden loma
Darya Gayatri -rahtialus kuljettaa soijapapuja Argentiinasta Kiinaan. Se tekee matkaa hitaasti putputtaen vielä kuukauden päivät, eikä Lehtisen ole todennäköisesti mahdollista jäädä kyydistä aikaisemmin. Luppoaikaa on siis tiedossa.
Lehtinen kertoo jo testanneensa laivan ympärysreitin. Kolme kertaa aluksen ympäri on suunnilleen kilometri. Alimmalta kannelta löytyy kuntosali. Kokki tekee hyvää intialaista ruokaa.
– Täytyy kävellä laivaa ympäri, käydä kuntosalilla ja olla lihomatta kovin paljon.
Välietappina toimineessa Kapkaupungissa Lehtinen jätti siihen asti kirjoittamansa lokikirjat mantereelle, mutta sen jälkeiset lokikirjat upposivat Asterian mukana viiden kilometrin syvyyteen. Nuo lokikirjat Lehtinen kirjoittaa rantautumista odotellessa uusiksi.
Suomeen päästessään hän aikoo käydä asiantuntijoiden kanssa perusteellisesti läpi sen, mitä Asterialle 18. marraskuuta oikein tapahtui.
Sitten alkaa valmistautuminen seuraavaan kisaan. Se on 50-vuotisjuhlakilpailu vuonna 1973 käydylle ensimmäiselle Whitbread-purjehdukselle. Lehtinen osallistui Whitbread-kisaan vuonna 1983 Skopbank of Finland -veneen vahtipäällikkönä.
Whitbreadissa Lehtisellä on mukana yhdentoista hengen miehistö.
Juttua korjattu 20.11. klo 17.32. Korjattu Tapio Lehtisen virheellisesti kirjoitettu sukunimi Lahtisesta Lehtiseksi.
20.11. kello 17.41 korjattu veneen laitio oikein laipioksi.