Myyrmäessä viime torstain vastaisena yönä tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.
Väkivallan uhriksi joutunut työvuorossa ollut postinjakaja menehtyi lauantaina 19. marraskuuta sairaalassa.
Poliisi otti tekoon epäillyn henkilön kiinni tapahtumayönä. Hänet on nyt vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä murhasta.
Murhasta epäilty on vuonna 1999 syntynyt 23-vuotias mies. Hänellä on aiempaa rikostaustaa.
Poliisi pyytää edelleen havaintoja torstain vastaiselta aamuyöltä Myyrmäen ja Kaivokselan alueilta, erityisesti Myyrmäentieltä.
– Kaikki havainnot ja tiedot ovat meille arvokkaita ja olemme erityisen kiinnostuneita alueella liikkuneesta, täysin mustiin pukeutuneesta miehestä, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä poliisin tiedotteessa.
Yle ei ole tavoittanut tutkinnanjohtajaa tänään maanantaina kommentoimaan tapausta.
Uhrin työyhteisö järkyttyi
Posti tiedotti lauantaina koko työyhteisön olevan järkyttynyt tapahtuneesta ja suru-uutisesta.
– Ajatuksemme ovat menehtyneen työkaverimme omaisten ja läheisten luona. Syvä osanottomme heille tässä raskaassa ja vaikeassa tilanteessa. Toivomme, että menehtyneen työkaverimme perhe, läheiset ja työyhteisömme saavat rauhassa käsitellä tapahtunutta, sanoo Postin henkilöstöjohtaja Timo Koskinen tiedotteessa.
Hänen mukaansa Posti huolehtii siitä, että työyhteisölle ja työkavereilla on kaikki mahdollinen tuki ja apu asian käsittelyyn.
– Olemme tarjonneet ja tarjoamme kriisiapua. Tässä meidän sisäistä tiimiämme tukevat myös työterveyspalveluistamme kriisiavun ammattilaiset. Tarjoamme tukea myös lähiomaisille, Koskinen kertoo.
Posti suruliputtaa tänään postinkantajan muistoksi ympäri Suomen.
Enemmän aiheesta:
Vantaalla pahoinpidelty postinjakaja on kuollut – poliisi tutkii murhana