Tallink Siljan My Star -matkustaja-aluksen luovutus siirtyy yhä.
Viimeisien tietojen mukaan luovutus Rauman RMC:n telakalta piti tapahtua tämän viikon aikana. Tämä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä viimeisimmillä merimatkoilla on yhä havaittu korjattavia asioita.
– En osaa tällä hetkellä antaa minkäänlaista aikatauluarviota, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.
Näin ollen myös laivan neitsytmatka siirtyy. Se oli suunniteltu joulukuun 1. päivälle.
Viestintäjohtaja Nöjd kertoo, että tarkempia tietoja viivästymisestä saataneen loppuviikosta.
Aluksen valmistuminen on viivästynyt kesän jälkeen useita kertoja. Viimeksi heinäkuussa telakalta kerrottiin, että luovutus tapahtuisi syyskuussa. Syyskuun jälkeen laivan testimatkoilla eli merimatkoilla on tullut eteen teknisiä ongelmia, jotka ovat vaatineet laivan uudelleentelakointia.
Laivan rakentaminen Rauman telakalla alkoi huhtikuussa 2020. Alun perin sen piti aloittaa säännöllinen liikennöinti tämän vuoden tammikuussa.
Aiheesta aiemmin:
Tallinkin My Starin luovutus viivästyy jälleen – neitsytmatkalle päästäneen joulukuun alussa