Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

TS: Rauman telakan toistuvat viivästykset huolettavat myös alihankkijoita – osa alkanut vältellä asioimista RMC:n kanssa

Rauma Marine Construction kertoi tällä viikolla, että Tallinkin My Star -aluksen luovutus siirtyy jälleen.

Modellbild av Tallink Siljas nya fartyg MyStar.
Mallikuva My Starista. Kuva: Tallink Grupp

Rauman telakan syvenevät talousvaikeudet huolettavat myös telakan alihankkijoita, kertoo Turun Sanomat.

Lehden tietojen mukaan esimerkiksi useaan kertaan viivästyneen Tallinkin My Star -aluksen parissa työskennelleet alihankkijat eivät ole halunneet jatkaa telakan seuraavien projektien parissa. Projekteista vielä kiinnostuneet alihankkijat ovat myös riskien pelossa nostaneet hintojaan seuraaville tarjouskierroksille.

Useat alihankkijat ovat suuntaamassa Rauman telakan tytäryhtiön RMC Defencen hankkeiden pariin, sillä puolustusvoimien sota-aluksien rakentamista pidetään valtion rahoituksen takia vakaampana.

Yle uutisoi maanantaina, että Tallinkin uuden aluksen luovutus Rauman telakalta siirtyy yhä. Uutta arviota aikataulusta ei ole annettu. Laivan piti alun perin valmistua viime tammikuussa.

Aiheesta enemmän:

Tallinkin My Starin epäonni jatkuu: Laiva yhä telakalla, luovutus siirtyy jälleen

Valtio varautunut myös Rauman telakan konkurssiin – STT:n tiedot: Valtio lähestyi Turun telakkaa pahimman varalta

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta