Kuopion Tuomiokirkon uusi kastepuu ja lasten alttari valmistuvat ensimmäiseksi adventiksi 27. marraskuuta. Teoksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet kuopiolaiset taiteilija Jaana Partanen ja arkkitehti Heikki Lamusuo.
Kastepuu on nimeltään Sinä olet ihme. Se on toteutettu käsin työstetystä puumateriaalista ja sen lehdet ovat kristalleja. Tekijät työstivät teosta parin vuoden ajan.
Partasen mukaan kastepuu on neljä metriä korkea ja sen oksat levittäytyvät katossa vielä reippaasti yli kolmen metrin pituuteen. Partanen ja Lamusuo arvelevat, että se saattaa olla Suomen suurin kastepuu.
– Se on myös painava. Sitä nostettiin paikoilleen useiden miesten ja minun voimin. Sen oksista riippuvat lehdet ovat kirkosta löytyneitä vanhoja kristalleja, jotka symboloivat esivanhempiemme henkiä. Lasten nimet ripustetaan nauhoissa ylös oksiin, Partanen kertoo.
Lasten oma nurkkaus
Teos on sijoitettu Tuomiokirkon eteläpäätyyn, jossa on nykyäänkin lasten nurkkaus. Se muodostaa lasten alttarin kanssa kirkon etelän puoleisen sisäänkäynnin viereen tilan, jossa lapset voivat viettää aikaa jumalanpalvelusten aikana tai lapsiryhmät kokoontua hartauteen.
Alttarissa ja nurkkauksen muussa esineistössä on hyödynnetty kirkon vanhoja penkkejä. Alttarille tulee myös kirkkovuoden mukaan vaihtuvaa, raamatun kertomuksiin liittyvää materiaalia, jolla lapset voivat leikkiä.
Partanen ja Lamusuo ovat tehneet työtä yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. He ovat suunnitelleet taideteoksia, tiloja, rakennuksia ja ympäristöjä eri puolille Suomea.
Kirkkotiloissa heidän kädenjälkensä näkyy muun muassa Tikkurilan uudessa kirkossa, johon pariskunta on tehnyt neljä sisä- ja ulkotaideteosta.