Viime sunnuntaina tehdyn päivityksen jälkeen ravipelaaminen Veikkauksen Toto-sivustoilla on takunnut. Veikkaus varoittelee sivustoillaan, että kuormituksen kasvaessa sivusto voi lakata toimimasta.
– Kaikki pelikohteet eivät ole olleet koko ajan pelattavissa netissä ja pelisivu näyttäytyy asiakkaalle siten, että se toimii hitaasti, kertoo Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna.
Jos pelikohde näkyy sivustoilla, sitä voi Ahjolinnan mukaan pelata turvallisin mielin.
– Ongelmat eivät ole pelaamisessa, pelien oikeellisuudessa tai voitonmaksuissa.
Valtaosa urheilupelaamisesta tapahtuu nykyisin verkossa. Vedonlyöntipeleistä, kuten Totosta, 80 prosenttia tehdään verkossa ja vain 20 prosenttia raviradoilla tai kivijalkamyymälöissä, joissa kummassakaan häiriötä ei ole.
– Tottakai meidän haasteet nettipelaamisessa vaikuttavat merkittävästi kohteiden liikevaihtoon, Ahjolinna sanoo.
Liiketoiminnallisia tappioita ei ole vielä selvitetty tarkemmin.
Hippoksen kilpailusivustoilta selviää, että esimerkiksi Vermon kokonaistotovaihto oli viime keskiviikkona 197 315,97 euroa kun viikkoa aiemmin, ennen verkkosivujen ongelmaa, se oli 393 022,59 euroa.
– Vuositasolla ei puhuta sinänsä isoista tappioista, mutta joka päivä on meille tärkeä ja haluamme palvella asiakkaita yhtä hyvin.
Lauantai tärkein ravipäivä
Ongelmia on yritetty korjata pitkin viikkoa. Ahjolinna ei vielä uskalla luvata, että Toto-sivut toimivat ongelmitta vielä perjantai-iltana, kun Suomen ravit alkavat klo 18 maissa.
Kaikkien kannalta olisi tärkeää saada asia kuntoon viimeistään lauantaiksi. Silloin ajetaan Turun ravit, jossa päälähtöinä juostaan 3- ja 4-vuotiaiden Kasvattajakruunun finaalit.
– Siitä tulee erittäin haastava tilanne, jos ei tänään (perjantaina) päästä asiassa merkittävästi eteenpäin, mitä tietenkin toivon, Ahjolinna toteaa.
Verkkosivujen häiriöistä huolimatta raveja voi pelata normaalisti raviradoilla ja kivijalkamyymälöissä. Ahjolinna ei osaa sanoa, milloin Toto-sivut toimivat jälleen normaalisti.
– Ravit ei ole Suomen suosituin laji, mutta ravipelaajat ja ravien seuraajat ovat intohimoisia ja kyllä olemme saaneet palautetta ja ihan aiheesta. Haluamme pyytää anteeksi ravien pelaajilta ja seuraajilta, Ahjolinna sanoo.